Kirjoittaja
Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
|
23.04.2011 - 06:12
Tällaisen voileipäkakun tein jo aikaa sitten....

Ihan tavis voikkari savukinkusta, tehty tällaisilla suhteilla....
Kinkkuvoileipäkakku
1 kotitekoinen vuokaleipä tehty tällä ohjeella ( leipä kannattaa tehdä ainakin pari päivää aikaisemmin mitä aikoo tehdä kakun)
Leikkkaa leivästä pohjansuuntaisesti ensin kuori pois ja sitten 5 pitkulaista ohutta leipälevyä. Leikkaa levyistä kevyesti reunat pois -> samalla levyt tulevat varmasti samankokoisiksi.
Kostutusliemenä käytin jälleen 1 lihaliemikuutiosta tehtyä lientä, hieman suolalla ja sitruunamehulla terästettynä. Lientä meni tähän kakkuun lähes 3 dl.
Täytteenä on 700 g savukinkkua hienonnettuna monitoimikoneen leikuriterällä. Sekaan 1 purkillinen kermaviiliä ja ja sitten jaoin perustahnan 4 lautaselle. Yhteen tahnaan laitoin n.1 dl kurkkurelishiä, toiseen tahnaan ½ punaista paprikaa leikkuriterällä hienonnettuna + hieman suolaa, kolmanteen laitoin 2 tomaattia hienonnettuna + 2 rkl creme fraichea ja neljänteen meni perustahnan sekaan. 5 cm. pätkä tuoretta kurkkua pikkuisina kuutioina + sulatejuustoa 50 g. Yleensä savukinkutahnoihin en lisää suolaa, vaan tämä kinkku oli jotenkin niin vähäsuolaista, jotta ripsautin kaikkiin hieman suolaa. Tahnoja kannattaa maistella ja lisäillä suolaa ja muitakin mausteita niin halutessaan. Minä en laittanut muita mausteita, koska tästä haluttiin ihan taviskakku.
Täytettynä kakku oli kevyen painon alla yön yli jäkaapissa suojatuna.

Kuorrutuksessa on 200 g kreikkalaista valkosipulituorejuustoa + 100 g maustamatonta sulatejuustoa + 2 rkl creme fraichea.
Reunoilla juustoraastetta ja lähes 150 g pakkaus leikkelekinkkua, puolitettuja miniluumutomaatteja, salaatinlehtiä ja herneenversoja.
06.01.2011 - 10:26
Tällainen voileipäkakku tuli tehtyä jo ennen joulua....

Savukinkkuvoileipäkakku on koottu suoraan tarjoiluvadille seuraavista aineista;
Leipänä käytin 2 siivua Iso moniviljapaahtoleipää ja 12 siivua Iso ruispaahtoleipää -> leikkasin reunat pois jakokoe hieman leikkelin saksilla pienemmiksi joistain kotaa, jotta sain kakun mahtumaan vadille
Kakku on kostutettu kylmällä lihaliemellä ( 1 lihaliemikuutio + n. 3½ dl vettä)
Täytteissä on kolmessa välissä n.750 g hyvää savunmakuista kinkkua hienonnettu monitoimikoneen leikkuriterällä + siihen yhdistetty n. 2½ dl kermaviiliä. Tämän jälkeen jaoin perustahnan 3 astiaan ja lisäilin jokaiseen osioon jotain kasviksia ja muutakin. Yhteen laitoin tuoretta kurkkua 10 cm pätkän oikein pieninä kuutioina + ruohosilulituorejuustoa 50 g. Toiseen tahnapohjaan lisäsin ½ ison punaisen paparikan hienonnettuna + tuoretta persiljaa reilusti. Kolmanteen tahnaan laitoin 1 ison tuoreen tomaatin ja 2 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna + aurinkokuivattutomaattituorejuustoa 50 g. Maistelin tahnoja enkä katsonut tarpeelliseksi lisätä mitään mausteita, koska kinkku oli niin voimakasta.
Kakun täyttämisen jälkeen suojasin kakun muovipussilla, laitoin tarjottimen kevyeksi painoksi ja kakku tekeytyi jääkaapissa seuraavaan päivään.
Kuorrutin kakun maustetulla tuorejuustolla, sitä meni tuon kokoiseen kakkuun n. 400 g. Kuorrutusjuustoksi jokainen voi valita oman maun mukaisen juuston. Itse tykkään kreikkalaisesta valkosipulijuustosta ihan sellaisenaan tai pippurituorejuustosta ( tätä laimennan hieman maustamattomalla tuorejuustolla ). Mikäli juusto sekoittamisen/vatkaamisen jälkeen tuntuu turhan jankilta/paksulta, voi sitä löysentää vaikka kermaviilillä tai lorauksella maitoa/vettä.

Reunoilla on punaleimaemmentalia ohuena raasteena ja päällä koristeina ylikypsää leikkelekinkkua ( 150 g pakkaus, rullat on tehty puolitetusta siivusta), salaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, paprikaa, persiljaa.

... ja taas kakusta tuli tällainen missä koristeita on paljon 
01.12.2010 - 20:19
Joitakin päiviä sitten olin hieman mukana tällaisessa touhussa ...

... monenmoisia voileipäkakkuja tehtiin...

... broilerikakkuja... laitettiin näihin muitakin täytteitä esim tzatsikia...

... kalakakkuja...

...savukinkkukakkuja, broilerikakkuja, kinkku-meetwurstikakkuja....

... ja vielä tällainen yhteispotretti...

Joidenkin kakkujen ohjeita laittelen myöhemmin...
Kiitokset rattoisasta seurasta kaikille mukana olleille 
25.07.2010 - 11:13
Tällaisen voileipäkakun tein ystävälleni tämän täytekakun seuralaiseksi (jo aikaa sitten).....
Täytteiltään toive oli tämän jo aikaisemmin tekemäni kakun kaltainen ja ulkonäöltään tämän kakun kaltainen .... pikkuiset hairahdukset sallittiin sekä täytteissä että ulkonäössä 

Vati oli sen verran riemunkirjava, että päällystin sen ensin alumiinifoliolla ja sen päälle olikin sitten laitettava kakkupaperi...sen verran pahasti foli pomppasi silmille 


Syötyä oli kakku kuulemma tullut...
06.03.2010 - 08:17
Perusvoileipäkakkua lihaversiona....

Leipänä on itse tehty hiivavuokaleipä, ohje esim. täällä.
Täyteenä on savukinkkua ja kasviksia tahnaksi tehtynä. Kostutus laimealla kylmällä lihaliemellä. Päällä maustettua tuorejuustoa ja reunoilla juustoraastetta ihan siksi että kakun pystyy suojaamaan muovipussista tehdyllä hupulla...
Vastaavan kakun tarkemmat ainesuhteet löydät täältä.....

... ja vielä sivuprofiilikin.....
13.03.2009 - 19:18

Näin askeettisen näköinen lihavoileipäkakku matkasi tuttavien matkassa pohjoiseen.....
Leipänä ruispaahto + moniviljapaahto ( kakun pituus on vähän yli 3 viipaletta ja kerroksia 5), Kostutus tehty taasen kylmällä laimealla lihaliemellä.
Täytteenä on
1väli, 150 g viljapossun ylikypsää kinkkua + ½ dl kermaviiliä + ½ dl kurkkusinappisalaattia
2 väli, 150 g viljapossun ylikypsää kinkkua + ½ dl kermaviiliä + aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua tuorejuustoa 50 g + 1 iso tomaatti pieninä kuutioina + hienonnettua persiljaa 2 rkl
3 väli, possun kinkkuleikkelettä(ulkofile) 150 g + ½ dl kermaviiliä + tuoretta kurkkua ihan pikkukuutioina n. 1 dl + 50 g ruohosipulituorejuustoa
4 väli, savukinkkua 150 g + loput kermaviilipurkillisesta ( ½ dl) + ½ suippopaprikaa hienonnettuna koneella ihan pieneksi
Kakun kuorrutuksessa on 300 g kreikkalaista valkosipulijuustoa + reilu ½ prk creme fraichea. Reunoilla sinileima Emmentalraastetta ja päällä naudan ohutleikkelettä 1 pkt, kirsikkatomaatteja ja pikkasen kurkkua. Kakkuun ei laitettu tarkoituksella salaatteja tms päälle.
15.02.2009 - 11:44
Tein pitkästä aikaa voileipäkakkua. Oli ihan kiva väkertää tätä ....

Kalavoileipäkakku
Leipänä on kaupan graham- ja täysjyväpaahtoleipä ( yhteensä 20 palaa)
Kostutuksessa käytin kalaliemikuutiosta tehtyä kylmää kalalientä sitruunamehulla terästettynä
Tahnapohjina on 600 g pala lämminsavulohta ( perattu painojäi punnitsematta) -> siitä tein kolme tahnaa. Yhdessä tahnassa on lisäksi kermaviiliä, tuoretta kurkkua. Toisessa tahnassa on lisäksi creme fraichea, kipparijuustoa, tilliä, suolaa. Kolmannessa tahnassa on pohjana lohituorejuusto ja siihen sekaan laitoin vähän lämminsavulohta + mausteita. Neljännessä välissä on 2 keitettyä munaa hienonnettuna, reilu ½ prk raejuustoa, mausteita ja kylmäsavulohta ihan pieniksi palasiksi leikattuna n. 1 dl verran. Kakku oli täytettynä ja kaksinkertaisella muovilla + kuvulla peitettynä jääkaapissa yön yli ja kalan tuoksu puski läpi sittenkin hieman...
Seuravana päivänä kuorrutin kakun ruohosipulituorejuusto( 300 g)-maustamaton tuorejuusto(100 g) + pari lusikallista creme fraichea-seoksella. Reunoilla on koristeena hienonnettuja salaatinlehtiä ja päällyskoristeet kuvan mukaiset.
06.12.2008 - 15:58
Ihan ensimmäiseksi minun pitää näköjään mennä puhdistamaan kameraani...kaikissa kakkukuvissa vasen reuna on hämärän peitossa...
Tällaisia lihavoileipäkakkuja tein ystävän pyynnöstä. Yhden ison ( = kaksi peruskakkua rinnakkain) ja kaksi pienempää pitkulaista kakkua. Kaikissa kakuissa on samanlaiset täytteet, kuorrutus on yhdessä pitkässä kakussa erilainen.


Voileipäkakuissa on leipänä omatekoiset hiivavuokaleivät. Ohje leipiin täällä.
Isossa kakussa on 4 leipäkerrosta ja pitkulaisissa kakuissa on 5 leipäkerrosta. Kostutus kylmällä laimealla lihaliemellä, tehty kolmesta lihaliemikuutiosta.
Täytteenä kaikissa kakuissa on yhdessä välissä naudan suolalihaleikkelettä 600g + 200 g ruohosipulituorejuustoa + vähän yli 1 prk kermaviiliä + 1 makea iso paprika hienonnettuna ihan pieneksi. Tästä tulee siis kaikkiin kakkuihin yhteen väliin täyte.
Yhdessä välissä on 600 g ylikypsää rasvatonta kinkkua + vähän yli 1 prk kermaviiliä + 200 g aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua tuorejuustoa + 6 aurinkokuivattua tomaattia leikeltynä saksilla ihan pieniksi
Yhdessä välissä kaikissa kakuissa on 800 g ylikypsää kinkkua + 1½ prk kermaviiliä + 150 g Kipparijuustoa leikattuna ihan pikkukuutioiksi + ½ iso tuorekurkku pikkukuutioina + 1½ dl kurkkusalaattia + 2 rkl sinappia. Tästä täytteestä riitti myös kahteen pitkulaiseen kakkuun toiseenkin väliin.
Huom! näillä täytemäärillä täyttää siis nuo kaikki kakut.
Kuorrutuksena on valkosipuli- ja maustamattomasta tuorejuustosta tehty seos ja yhdessä pitkässä kakussa on aurinkokuivattu tomaatti + maustamaton tuorejuustoseos. Reunoilla Polar-juustoa raastettuna. Koristeet näkyykin kuvissa eli salaattia, kurkkua, miniluumutomaatteja ja paprikaa. Lihoina koristeissa on tummempi ohuen ohut naudanlihaleikkele ja vaaleampi possun leikkele. Tuohon isoon kakkuun meni noin laitettuna lähes 2 pakettia ohuen ohutta leikkelettä. ( leikkasin saksilla jokaisesta liharuusukkeesta pois alhaalta palan, jotta ne pysyivät pystyssä, eivätkä tuntuneet liian korkeilta koristelta)

Tässä vielä kaikki kolme kakkua yhteispotretissa.
01.07.2008 - 15:01
Pitkästä aikaa tein yhden voileipäkakun.

Lihavoileipäkakku
Leipänä kakussa on 15 viipaletta Isopaahto täysjyväviljapaahtoleipää ( olisin laittanut ruispaahtoa, mutta kaupassa ei ollut) -> minä tasaan vain viipaleiden reunat, en leikkaa välttämättä kokonaan reunoja pois mikäli eivät ole tummia tai kuivia.
Kostutusliemenä on 1 lihaliemikuutiosta tehty lihaliemi jäähdytettynä. Minä käytin tähän kakkuun lähes 3 dl tuota lientä.
Täytteet neljään väliin;
1. n. 150 g savukinkkua +2 rkl kermaviiliä + 1½ dl kurkkukuutioita + hienonnettua purjoa n. 2 rkl
2. n. 150 g savukinkkua + 2 rkl kermaviiliä + 3/4 dl kurkkusalaattia + sinappia (tai kurkkusinappisalaattia) + ½ kpl punaista paprikaa ihan pieninä kuutioina
3. n. 125 g naudan suolalihaleikkelettä + ½ prk(100g) aurinkokuivattutomaatti tuorejuustoa + 3 puoliskoa aurinkokuivattuja tomaatin puolikkaita hienonnettuna
4. n. 150 g savukinkkua + 2 rkl kermaviiliä + 1 dl Kipparijuustoa pikkukuutioina
Kokosin kakun suoraan pienelle vadille eli 3 leipäviipaletta vierekkäin, kostutus reilusti sitten täyte...taas leipä jne... Peittelin halkaistulla muovipussilla kakun jääkaappiin tekeytymään yön yli. Painoksi laitoin tyhjän samanlaisen vadin ja sen päälle thden juustopaketin. Paahtoleipäviipaleista koottu kakku on paljon höttöisempää ja kerrokset lähtevät helposti liikkeelle kun kakkua siirtelee. Tiivistyy ja jämäköityy kyllä kymässä seuraavaan päivään mennessä.
Kuorrutukseen käytin 300 g kreikkalaista valkosipulituorejuustoa maitotilkalla löysytettynä
Reunoilla persiljaa ja paprikaa
Päällä koristeena naudan ohutleikkelettä, salaattia, kurkkua ja kirsikkatomaatteja

reunojen laittaminen näin on äärettömän hidasta, joten jos on paljon kakkuja tehtävänä niin ei kannata valita tätä koristelutapaa...paitsi jos on paljon tarkkoja apukäsiä! Minä tein vaan yhden kakun, joten maltoin istua pöydän äärellä ja tehdä juovat....pienen pienet paprikakuutiot on kuivattu paperilla hienontamisen jälkeen....

...ja tässäpä tämä "riemunkirjava" kakku valmiina....
06.04.2008 - 22:37

Kaloina käytin tässä kakussa savusiikaa, lämminsavu- ja kylmäsavulohta, joista tein tahnat ihan vaan käsin sekoittamalla. kla on niinpehmeää ettei tahnojen tekoon tarvitse välttämättä käyttää mitään koneita.
Leipänä on ihan tavallinen itse tehty vuokahiivaleipä, leivän ohjeen löydät täältä. Kakussa on neljä pohjan suuntaisesti leikattua leipäviipaletta, reunat kevyesti tasattuina.
Kakku on kostutettu kalaliemikuutiosta tehdyllä kalaliemellä.

Alimmassa täytevälissä on perattua lämminsavulohta + ranskan kermaa + 1 tomaatti pikku kuutioina + suolaa + sitruunapippuria + kevyt majoneesia

Keskimmäisesä täytevälissä on perattua savusiikaa + kurkkua pikku kuutioina n. 1 dl + kermaviiliä + ruohosipulituorejuustoa + suolaa + tilliä + purjoa

Ylimmässä täytevälissä on 2 keitettyä kananmunaa + ½ prk raejuustoa + lämminsavulohta n. 100 g + jauhettua valkopippuria + suolaa + ruohosipulia + ranskan kermaa

Tässä kuvassa kakku on jo täytetty ja päällimmäinenkin leipäkerros on kostutettu hyvin kalaliemellä ja kakku on peitetty muovilla... sitten jokin tasainen vati laitetaan kakun päälle ja sen päälle laitetaan jokin kevyt paino päälle keskelle..mainostamatta mitenkään erityisesti noita juustoja...myös muut paketit käyvät painoksi... sitten kakku laitetaan tekeytymään jääkaappiin seuraavaan päivään...tai ainakinmuutamia tunteja, jotta kosteudet ehtiivät tasaantua.

Tällä kertaa käytin 300 g vatkaamalla pehmitettyä ruohosipulituorejuustoa kakun kuorruttamiseen. Reunoilla on koristeena hienonnettua + huuhdottua + hyvin paperilla kuivattua jääsalaattia. Päällä on kylmäsavulohiviipaleista tehtyjä kelloja/ruusukkeita ja ruusukkeiden välissä on kurkkua.Tykkään ostaa koristelukalan palana ja leikata itse. Ne valmiiksi leikatut ovat niin kauhean isoja viipaleita. Keskellä on katkarapuja, retiisiä, sitruunaa ja herneen versoja.

Tällaisen nelikerroksisen voileipäkakun arvioidaan riittävän ihan hyvin vähintään 15 syöjälle ( viisikerroksisen kakun lasketaan riittävän 20 syöjälle)... olen minä kyllä senkin nähnyt kun eräs mies söi yksin puolikkaan isosta viisi kerroksisesta kalakakusta kahvitilaisuudessa... hän oli kuulemma paastonnut koko päivän ja odottanut pääsevänsä herkuttelemaan savukalavoileipäkakulla....
06.04.2008 - 12:50
Nämä lihavoileipäkakut ovat muutoin samanlaisia mutta voileipäkakun tekotapa vain on erilainen... samalle maistuuvat vaikka näyttävät vähän erilaiselle.

Lihavoileipäkakku, rullattu versio
Täältä, täältä ja täältä löytyvät aiemmin tekemäni rullavoileipäkakut.
.

Täytteet ovat aika pitkälle samanlaiset tälläkin kertaa. Leipänä käytin ruis- ja grahampaahtoleipää, yhteensä 12 palaa. Paahtoleipäviipaleiden reunat on tasattu kevyesti ja ne on kostutettu molemmin puolin kylmällä, siivilöidyllä lihaliemellä. leivät ladotaan mahdollisimman lähekkäin esim. kelmun tai halakistun muovipussin päälle.
Etualalla olevassa täytteessä on savukinkkua, kermaviiliä, kurkkua, aurinkokuivattua tomaattia + sille maistuvaa tuorejuustoa
Keskiosassa olevassa täytteessä on savukinkkua, paprikaa, creme fraichea ja ihan vähän purjoa
Takimmaisessa täytteessä on savukinkkua, kermaviiliä ja kurkkusinappisalaattia.
Täytteitä kannattaa aina tietenkin maistella ja lisätä suolaa ja muita mausteita tarvittaessa. Näihin kakkuihin tuli oikein reilusti savun makuista kinkkua ja se oli aika suolaistakin, joten ei tarvinnut lisätä mitään..

Sitten vaan kakku rullataan mahdollisimman tiiviiksi rullaksi.... siinä ei kannata aikailla vaan tekee myvin pienen rullausalun ihan sormilla painamalla ja sitten vaan rullaa ja kietaisee rullan muoviin ja kiristää päät kiinni.Päälle päin kannattaa tällätä mahdollisimman ehyt kohta... ja sitten kakku tekeytymään kylmään muutamiksi tunneiksi...mielellään seuraavaan päivään.

... ja tässä rullakakku kuorrutettuna ja koristeltuna... kuorrutuksessa on puolet tomaati-mozzarella tuorejuustoa + puolet maustamatonta tuorejuustoa ( tähän kakkuun kuorrutusta meni noi 200 g ja alempana olevaan kakkuun noin 300 g) Koristuksena rullakakussa on ohuen ohutta naudan leikkelettä kelloina ( tehty puolikkaista siivuista sormen ympärille), kurkkua, paprikaa ja herneen versoja sekä alareunoilla hienonnettua, huuhdeltua+ hyvin paperilla kuivattua jääsalaattia.
Lihavoileipäkakku, ei rullattu vaan "perinteinen" suorakaiteen mallinen
Leipänä tässä kakussa on itse tehty hiivaleipä, ohje leipään löytyy täältä.
Täytteet ( 3 erilaista)prikulleen samat kuin rullakakussa. Kakussa on 4 pohjansuuntaisesti leikattua pitkulaista leipäviipaletta, reunat tasattuina.Kostutus lihaliemellä. Savukinkkua käytin tähän kakkuun 150 g / väli eli yhteensä 450 g.
Ja tässäpä muutamia kuvia valmiista kakusta....


Tässä kakussa on tuoreen persiljan lisäksi reunoilla pientä juustoraastetta.
16.03.2008 - 17:52
Tällaisia voileipäkakkuja tarjottiin äitini (siis mutsin) 80v synttäreillä.....
Leipinä sekä isoissa, että pienemmissä kakuissa on tällä ohjeella tehtyä vuokahiivaleipää.
Kostutusliemenä käytin jäähdytettyä lihalientä. Täytteiltään kaikki kakut olivat samanlaisia. Alla olevassa kuvasarjasta käy ilmi täytekerrokset... kaikissa kakuissa on 4 täytekerrosta... tarkkoja ainesuhteita en kirjoittele.....savukinkkua varaan yhteen vuokaleivän kokoiseen kakkuun 600 g ja tahnaaineksena tykkään käyttää kermaviiliä n. 1 prk, muista tahnoihin tulevista tykötarpeista riippuen eli alla olevaan kakkuun tarvittiin 1.2 kg lihaa + lähes 2 purkillista kermaviiliä. Hienonnan lihan monitoimikoneen leikkuriterällä ja sekoitan kermaviiliä sekaan niin että tulee jämäkkä tahna ja jaan sen perustahnan 4 osaan... joista sitten jokaisesta muokkaan hieman eri makuista

Kaksi isoa leipäviipaletta vierekkäin ja kostutettu hyvin.
1. välin täytteessä on neljäsosa perustahnasta + aurinkokuivattua tomaattia + purjoa+ pippurituorejuustoa
sitten taas leipäkerros päälle ja hyvä kostutus ( tykkään käyttää pullasivellintä)

2. täytevälissä on neljäsosa perustahnasta + kurkkusinappisalaattia
ja taas leipäkerros + kostutus

3. täytevälissä on perustahnasta neljäsosa + monitoimikoneella hienonnettua paprikaa + hieman paprikajauhetta + hieman valkosipulisuolaa
ja taas leipäkerros + kostutus

4.täytevälissä on viimeinen neljännes perustahnasta + tuoretta kurkkua + hieman juustoraastetta

.... ja vielä viimeinen leipäkerros ja kunnon kostutus pintaan...

Tässä kakut menossa jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään asti. Laitoin kakkujen päälle tarjotttimet ja kevyet painot jääkaapissa olevista ruokatarvikkeista...

Kakkujen kuorrutuksessa on puolet kreikkalaista valkosipulituorejuustoa ja puolet maustamatonta tuorejuustoa. Yhden vuokaleivän kokoiseen kakkuun varaan 300 g kuorrutusjuustoa. Eli tähän isoon kakkuun meni 600 g yhteensä juustoja. Reunoilla on juustoraastetta ja päällä lihaleikkeleitä ja sitten muovit suojaksi ja kakut jääkaappiin odottamaan seuraavan päivän kuljetusta.Kakut kuljetettiin siis tällaisenaan juhlapaikalle ja vasta siellä seuraavana päivänä laitettiin muut koristeet kakkujen päälle.
Ihan hyvin onnistui näidenkin kakkujen kuljetus täpötäydessä henkilöautossa juhlapaikkakunnalle reilun kolmen tunnin ajomatkan päähän, tuulessa ja lumipyryssä...

Tässä kuvassa on osa voileipäkakuista......nämäkin kakut tekivät hyvin kauppansa mutsin synttäreillä....
13.03.2008 - 15:32
Äitini tai mutsin, kuten minä sanon, 80 vuotis päiviä vietettiin jo 1.3.2008.... jostain syystä en kuitenkaan ole saanut laitettua näitä postauksia blogiini... täyte- ja voileipäkakkuja lukuunottamatta kaikki kyllä periaatteessa löytyy blogiostani, mutta ajattelin kuitenkin koota kaikki tarjoiluihin liittyvät näin yhteen postaukseen....
Juhlat pidettiin vuokratussa juhlahuoneistossa äitini kotipaikkakunnalla... lähempänä olevat sisarukset huolehtivat kaiken muun valmiiksi juhlapaikalle ( olimme antaneet äidillemme kiellon, ettei hän saa edes sokeripakettia ostaa...)... me pakkasimme mieheni kanssa lauantai-aamuna kaikki tarjottavat henkilöautoon ja matka kohti juhlapaikkaa alkoi... sen verran hitaammin piti siinä hirveässä lumipyryssä ajaa että matkaan meni tunti enemmän aikaa mitä normaalisti, onneksi lähdimme riittävän ajoissa liikkeelle.... saavuimme juhlapaikalle vajaa 1½ tuntia ennen juhlien alkua... olimme sopineet sisareni kanssa ehdottoman takarajan milloin meidän on oltava juhlapaikalla, jotta ehdimme laittaa tarjottavat tarjolle... koristella voileipäkakut kasviksilla..yms.... hyvin ehdimme ja kaikki oli valmista kun juhlat alkoivat klo. 12.00. Me huolehdimme itse tarjoiluista juhlankin aikana... "pikkuveljeni " huolehti koko ajan kahvinkeittämisestä ja monesta muusta asiasta sisareni ja muiden lähisukulaisten kanssa...
Äidin/mutsin synttäreillä tarjottiin....



Lihavoileipäkakkuja, kirjoittelen voileipäkakkuohjeen eri postaukseen + vaihekuvia tekemisestä....
Voileipäkakkujen ohje löytyy täältä.

Pieniä savukalapiirakoita, joiden ohje löytyy täältä.

Karjalanpiirakoita, joiden ohje on täällä ja sisareni tekemää munavoita.

Täytekakkua, joista tässä muutamien kuvia, vaikka ovatkin samanoloisia.. laitan täytekakuista myös oman postauksen. Täytekakkujen ohje löytyy täältä.



Hedelmätorttu, ohje löytyy täältä.

Rusinapullapitkoja, joiden ohje löytyy täältä.

Sitruunan makuisia enkelinkiharoita, joiden ohje on täällä.

Kaneliässiä, ohje täällä.

Mainiota maustekakkua, ohje täällä.

Appelsiinimurokakkua, ohje täällä.

... ja suklaata pitää aina olla juhlissa jossakin muodossa...

Miesväellä oli tehtävänä ottaa valokuvia... leivonnaisista, kahvipöydistä yms... arvatkaa vaan ovatko ne julkaisukelpoisia.... suurimmassa osassa kahvipöytäkuvia ( joita siis ainakin 2 miestä kuvasi juuri ensimmäisten vieraiden saapuessa)on jotakin hassua... maustekastikepullo nostettu keskelle pöytää tms... meinasin ruveta parkumaan... tämäkin kuva on heidän huumoriaan, mutta mielestäni tuo päydällä oleva vanha rouva on niin herttaisen oloinen, että laitanpas tämän kuvan kaikesta huolimatta tähän postaukseen viimeiseksi kuvaksi ja kukas sen tietää jospa vaikka tuo rouva olisikin ikävuosiltaan 80v...
Se vähän mitä tarjoiluista jäi, jaettiin sisarusten kesken... mitään en tuonut kotia takaisin....
Kaiken kaikkiaan päivä oli oikein mukava ja päivänsankarikin jaksoi juhlia tiitterästi. Oli ihanaa tavata sukulaisia (muutenkin kuin surujuhlissa)... juhlassa oli esim serkkujani, joita en ollut tavannut n. 30 vuoteen (toki kuulumisia olen kuullut äitini välityksellä...)
24.11.2007 - 12:19
Tässä kinkkukakussa ei ole mitään ihmeellistä sisällä, ihan peruskamaa... kinkkua, tuorejuustoa, kermaviiliä, kasviksia.... leipänä paahtoleipä ja kostutus lihaliemellä...

... kuorrutuksena kakussa on valkosipulinen tuorejuusto ja lihakoristeena naudan ohuen ohutta lihaleikkelettä....

13.11.2007 - 23:38
Tein perhejuhliin jo tutuksi tulleella tavalla rullattuja kinkkuvoileipäkakkuja 4 kpl..... mutta 5 niitä tulikin...

... olin olevinaan mitannut tarjoiluvadit ja todennut voivani tehdä näin pitkiä kakkuja....
... täytin kyllä kaksi kakkua näin pitkänä, mutta kuorruttamisvaiheessa pätkäisin kakut lyhyemmiksi...

... paahtoleipäviipaleet on kostutettu kylmällä laimealla lihaliemellä ( siivilöin vielä, jotta pinnalle hyytynyt ohut rasvakerros lähtee pois)

täytteenä on jälleen savukinkkua + kermaviiliä + tuorejuustoa + kasviksia....

... tämän rullaamiskuvan laitan siksi että alkuun rullaaminen voi tuntua vähän hankalalta, ei kannata säikähtää... rullaa vaan ja muotoilee sitten kakkua käsin muotoonsa... ja käärii tiiviisti esim. muoviin ja kylmään... kakku tiivistyy ja pysyy kyllä kasassa seuraavana päivänä....

... ja tässä kaikki 5 kakkua valmiina....
... sisareni halusi kakkuihin samanlaisen koristelun mitä olen jo aikaisemminkin tehnyt....
03.11.2007 - 16:53
Tämän voileipäkakun valmistin hieman erilaisista raaka-aineksista kuin aikaisemmassa postauksessa olevan. Aikaisemman kakun ohjeen löydät täältä.

Lihavoileipäkakkku :
- etualalla oleva täyte: suolalihaleikkelettä + kurkkua + tuorejuustoa ( kreikkalaista..) + kermaviiliä
- keskimmäinen punainen täyte: savukinkkua + kermaviiliä + paprikaa + persiljaa
- takimmainen täyte: savukinkkua + kermaviiliä + kursskurelishiä
- kostutus: kylmää lihalientä

... rullattuani kakun lisäsin siihen vielä kolme leipäpalaa suolalihatäytteellä, jotta sain kakusta muhkeamman. Eli kuvassa olevassa kakussa on 3 x 5 paahtoleipäviipaletta ( monivilja )
... tässä kakku menossa jääkaappiin tekeytymään yön yli

... kuorrutuksessa tällä kertaa maustamatonta + kreikkalaista valkosipulituorejuustoa
... koristeena naudan ohuen ohut viipaleita, kurkkua, kirsikkatomaattia...
... laittaako lisää koristeita... vai ei??

... päätin laittaa vielä lisää koristeita.... nyt kakku on valmis!

... ja tässä vielä voileipäkakku kuvattuna sivusta....
... mittailin kakkua ja tulin siihen tulokseen että tämän kokoisesta kakusta tulee 15 ihan hyvän kokoista palaa...
01.10.2007 - 16:34
Tässäpä kinkkuvoileipäkakkua käärötortun tapaan tehtynä. Tämän kakun tekoon ei ollut mitään erityistä syytä, vaan söimme sen eilen kotona ihan muuten vaan suolaisena kahvipöydässä.
Kinkkuvoileipäkakku käärötortun tapaan ( noin 10:lle)
9 kpl isopaahto paahtoleipää ( minulla oli graham-)
-> suorista leipäviipalieden reunat ja lado ne halkaistun muovipussin ( tai kelmu ) päälle
-> kostuta leipäviipaleet esim maidolla ( myös lihaliemi hyvää)
- hienonna koneella / paloittele käsin noin 300 g savukinkkua ja lisää siihen noin ½ prk kermaviiliä + minä lisäsin vielä n.2 rkl maustettua tuorejuustoa ->tahnamainen seos
- mausta osa peruslihatahnasta kurkkurelishillä (kuvassa etualalla)
- levitä loppu peruslihatahnasta leipäviipaleille sellaisenaan ja ripottele päälle yksi paloiteltu tomaatti ja 5 cm pätkä hienonnettua tuoretta kurkkua


.... ja sitten rullaa levy tiukaksi kääröksi käärötortun tapaan muovin avulla ja sulje pakkauksen päät ja laita käärötorttukakku kylmään tekeytymään muutamiksi tunneiksi tai vaikka yön yli

Kuorruta kakku haluamallasi maustetulla tuorejuustolla ( minä käytin ruohosipulituorejuustoa). Sitä menee noin 200g. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Minä laitoin possun fileleikkelettä, kurkkua, tomaattia ja väriläiskäksi ihan pieniä porkkanakuutioita.

Hyvää tämä oli... ehkä itse tykkään vähän erityyppisestä leivästä voileipäkakussa...mutta tämä kakuntekoinspiraatio iski lauantai iltana klo 21.45.... eikä siihen aikaan ollut enää kaupat auki... piti käyttää niitä aineksia mitä jääkaapista löytyi.... Tekotapana tykkään tästä rullattavasta mallista tällä hetkellä enemmän mitä perinteisestä voileipäkakun tekotavasta.
22.07.2007 - 23:48
Kalakakkuja



Kinkku-/lihakakkuja



|
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein
Theodora, ystävien kesken Dora tai Doris
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Viimeisimmät kirjoitukset
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
|