Kirjoittaja
Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
|
19.08.2010 - 16:54
On meillä syöty ihan oikeaa ruokaakin.... valmiiksi marinoiduista lihoista kerma-pippurimarinoitu viljapossun file on meillä tykättyä lihaa, joten sitä taasen laitoin uunissa....

Paistoin kerma-pippurimarinoidun viljapossun sisäfilee ihan sellaisenaan (pitkulaisessa leipävuoassa ) uunissa. Hetkosen levon ( siis liha lepääsi ) jälkeen leikkasin fileen ohuiksi siivuiksi. Lisäksi paistoin pari oikein isoa sipulia puolirenkaina tilkassa öljyä ja maustoin soijakastikkeella, mustapippurilla, jauhetulla inkiväärillä ja suolalla. Puutarhurin kasvisten ja paprikaisen salaatin kera maistui oikein hyvälle.

Osa lihasta syötiin kylmänä herkkupalana ruisleivän kanssa.
05.08.2010 - 16:18

Pihvit ovat viljapossun kinkkua. Ihan vaan sipaistu öljyä pintaan ja pintamaustettu suolalla, mustapippurilla ja paprikajauheella ja paistettu pannulla kaikessa rauhassa hötkyilemättä.
Kermaperunat on valmistettu perunasuikaleista ( pakaste) Mausteen suolan lisäksi mustapippurirouhetta ja vähän valkosipulia ja kermana ihan tavallinen maustamaton 15 % ruokakerma. Uunissa n. 200 asteessa n. 40min.
Paprikaisessa lisäkkeessä on....

... pannulla pienessä tilkassa öljyä (2 rkl) paistettuna sipulia puolirenkaina (2 nippusipulia), säilykeananasta (puoli pientä prk), paahdettua punaista paprikaa, säilyke ( 1 iso kpl) suikaloituna ja pakastemaissia (kukkura dl). Mausteena on suolan ja mustapippurin lisäksi tummaa balsamicoa, mikä antoikin mukavan makusäväyksen. Suluissa olevista määristä riitti meillä kolmeen annokseen lisäkettä.


Vielä ehtii käydä osallistumassa arvontaan....tässä linkki arvontaan.
LISÄYS 9.8.2010.KLO 15.00
Mökkeily hieman venähti, mutta nyt on kotiuduttu.... kaikki tähän mennessä osallistuneet pääsevät arvontaan....NYT ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
Ilmoitan voittajat mahdollisimman pian....
Mimmi M
18.07.2010 - 20:14
Näemmä alkukesän ensimmäisiä grillailuja, koska tuoretta parsaakin ( jo aikaisemmin kiehautetut lämmitettiin grillissä) on lautasella ...

Sen verran muistan tämän aterian syönnistä, että kaikki syöjät tykkäsivät erityisesti lihasta. Se, että siitä tuli hyvää, oli ihan puhdas vahinko/sattuma . Pitäs kyllä laittaa keittiöön vihko mihin voisi aina laittaa muistiin tarkat maustemäärät yms... minä nämä possun ohutleikkeet maustoin ihan vaan pintamausteilla ( epäilen etten laittanut muuta kuin suolaa, mustapippuria myllystä ja paprikajauhetta) ja mies grillas...minä olisin kypsentänyt kauemmin, onneksi hän kerrankin piti päänsä ja otti ne pois...olivat meille täydellisiä Ihan ei opit ole vielä perille menneet ukkokullalle, koska tomaatissa näyttää olevan vihreä kantaosa paikallaan.... kyl häää nyt jo ne muistaa ottaa pois....
12.07.2010 - 12:22
Tänä kesänä on tullut grillailtua viljapossua eri muodoissaan aika usein... tällä kertaa sisäfilettä. Vihreän kesäkurpitsan suurkuluttajia meistä on kasn tullut. Nyt kesäkurpitsa meni grillattaviin nyytteihin perunan ja sipulin kanssa.

Grillattua viljapossun sisäfilettä kera kesäkurpitsa-peruna-sipulinyyttien ja grillattujen tomaattien 
Grillattu viljapossun sisäfile
(2-3 annosta)
1 viljapossun maustamaton sisäfile ( painaa noin 500 g)
Maustamiseen: 1½ rkl soijakastiketta + 1½ rkl öljyä + 2-3 valkosipulin kynttä hienonnettuna + 1 tl aromat-seosta + ½ tl paprikajauhetta + mustapippuria myllystä ainakin 4 kierrosta.....
Sekoitetaan mausteseos. Puhdistetaan sisäfile ( kalvot pois). Kieritellään/hierotaan file mausteseoksella ja laitetaan file esim muovipussiin ja pussi jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi....tai vaikkapa yön yli. Ennen grillaamista liha otetaan ½ -1 tuntia aikaisemmin huoneenlämpöön. Liha grillataan välillä käännellen n. 30 min -> ??? tarkkaa aikaa on niiin hankala laittaa ohjeeseen... kypsäksi, muttei kuivaksi.... meillä mies hoitelee tuon grillaamispuolen ja minä yritän pitää näppini poissa siitä hommasta. Kerran kävin kutsuttuna katsomassa filettä kaasugrillissä ja totesin että antaahan vielä kypsyä....... muttei minulla ole harmainta aavistusta grillin lämpötilasta....jotkut asiat vaan kannattaa jättää miesten hommaksi . Lihan annettiin tekeytyä hetken peitettynä ennen leikkaamista. Ja olipas hyvää!

Kesäkurpitsanyyteissä on kesäkurpitsan lisäksi muutama keitetty uusi peruna lohkottuina, runsaasti sipulia varsineen ja mausteina vaan suolaa + mustapippuria myllystä ja nokare voita. Käärästään nyytiksi ja grillataan 15-20 min. Grillimme kun ei kauhean iso ole, laitan tällaiset nyytit isommalle porukalle kuumassa uunissa ja hyviä tulee niinkin.
20.06.2010 - 11:48
Jo kauan sitten siskon porukan ollessa käymässä, syötiin tällainen lauantaiateria...

Sinihomejuustoperunoita, uunitomaatteja, salaattia ja naudan pippuroitu ulkofilepihvi kera sienilisäkkeen ( herkkusieniä, sipulia paistettuna, pippuria, suolaa ja sekaan sipuliversiota creme bonjouria)

... ja lisäksi nautittiin tällaista....
30.05.2010 - 20:17
Huomista grillailua varten leikkasin possun sisäfileestä 2 pihviä ja lopusta lihasta syntyi pikaisesti ennen formuloita pippuripossua.

Pipppuripossuun tarvitaan sisäfilettä (naturel) suikaleiksi leikattuna, rasvaa paistamiseen, ruokakermaa, mustapippurirouhetta, suolaa.
Lihat ruskistetaan oikein kuumalla pannulla ja samalla ne jo kypsyvätkin, suolataan, pippuroidaan ( kahden syöjän annokseen laitoin reilun ½ tl pippurirouhetta) ja lisätään nesteeksi ruokakermaa. Kiehautetaan pari minuuttia ja ruoka on maun tarkistamisen jälkeen valmis. Muitakin mausteita vois tietenkinlisätä. Tällä kertaa kuitenkin halusin pitää tämän hyvin yksinkertaisena ruokana.
Pippuripossu sai kylkeensä kiehautettua vihreää parsaa, salaattia ja perunasosetta. Hyvää oli ja nopeaa valmistaa.

Salaatissa ei ole mitään sen kummasempia....ihan vaan lehtisalaattia, kurkkua, säilykepaprikaa, säilykeananasta ( sitä hyvää Dolea), tummia viinirypäleitä, öljyyn säilöttyä juustoa ( Arla)
27.05.2010 - 16:27
Nyt on aika hurahtanut kaikkeen muuhun...mutta kyllä päivityksiä taas tulee....tosin ihan vaan kaikkea tavallista. Ei ole juhlia tiedossa, paisti Doran maanantaiset 15-v pippalot 

Muutamia viikkoja sitten paisteltiin taas possun uunifile ( valmiiksi maustettu) uunissa pussissa kasvisten kanssa. Perunana taas kerran lohkoperunat /veneperunat ja kastikkeena jauheesta tehtyä mausteista bearnaisekastiketta, jossa lisämakuna vielä tomaattipyrettä. Väri ei ole kaikista kaunein, mutta maku oli oikein passeli lihalle ja sellaiselle syöjällle joka tykkää voimakkaista mauista.
08.05.2010 - 08:55

Paistopussi laitetaan uunivuokaan ja sinne kootaan.... possun ulkofilepötkö ( tällä kertaa ihan kaupan valmisjuttu reilu kg pala), viereen köllöttämään kuorittuja paloiteltuja porkkanoita, sipulilohkoja ja herkkusieniä. Niiden päälle mausteeksi ainakin suolaa, paprikaa, hunajaa, pippuria ja jotain yrttiä. Suljetaa pussi mukana tulleella sulkimella. Muistetaan leikata pieni höyryaukko pussin kulmaan. Kypsennetään uunissa n. 160-180 asteessa (riippuen miten kiirus on?) n. 1½ tuntia....

Annetaan lihan rauhoittua pussissa hetkinen....ja sitten vaan leikataan ohuiksi viipaleiksi. Tässä hienosti tarjolla ihan vaan aukaistun pussin päältä.

Lisäkkeenä ihan tavallista salaattia, mitä jokainen höysti öljyyn säilötyllä fetalla ja Hesburgerin Talonkastikkeella. Olen edelleenkin sitä mieltä että yllättävän käyttökelpoista salatinkastiketta tuo... tämän linkin takaa löytyy myös monia muita Hesburgerin kastikkeita mitä on myynnissä ihan tavallisisssa kaupoissa.

Samalla aterialla syötiin myös vihreitä parsoja, ihan vaan lisukkeena, perunat ovat paistettuja, maustettuja mummon pariisinperunoita.....kastikkeena on ihan jauheesta tehty bearnaisekastike ( tällä kertaa ihan rasvan kanssa tehty).
Kuvitelkaa annos niin että parsat ovat lihan vieressä..... niin ei olisi kastiketta ruikittuna kahteen paikkaan 
Hyvälle maistui kaikki ruoat ja lisänä vielä (muutama) lasillinen hyvää punaviiniä 
17.04.2010 - 18:18

Pekonista possukastiketta ( ihan ilman kermaa ) kera salaatin ja perunasoseen...oli hyvää ja kelpasi vieraillekin.
31.03.2010 - 16:43
Helppoa pataruokaa karjalanpaistilihoista...

Viime sunnuntaina ennen formuloiden alkua piti jotain helppoa ja nopeaa ruokaa tyrkätä uuniin kypsymään ajojen ajaksi. Aikaa oli noin vartti, että ehti lähdön katsomaan.... tällaista pataruokaa tein tällä kertaa karjalanpaistilihoista...
Lihapata
600 g karjalanpaistilihoja
2 isoa sipulia lohkoina
kokonaisia maustepippureita n. ½ rkl
2 laakerinlehteä kokonaisena
1 lihaliemikuutio
suolaa ( laitoin aluksi 1 ½ tl....sitten loppupuolella kypsymistä lisäsin hieman maisteltuani ruokaa)
1 tl paprikajauhetta
vettä nesteeksi
1 pss pakastettuja uunijuureksia ( sisältää ainakin palsternakkaa, porkkanaa, lattua ja punasipulia)
Laita lihat uunivuokaan, mittaa sekaan kaikki mausteet, murustele lihaliemikuutio ja lisää sipulitkin sekaan. Laita vettä vuokaan niin että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä pataa aluksi 200- 225 asteisessa uunissa noin tunnin ajan, Sekoittele muutamaan otteeseen kypsentämisen aikana, koska päällimmäise lihapalat ruskistuvat. Alenna lämpö n. 175 ja jatka kypsentämistä vielä lähes tunnin ajan. Lisää uunijuurekset ja kypsennä kunnes nekin ovat pehmenneet. ( kokonais kypsymisaika on siis 2½ -3 tuntia) Lisää tarvittaessa vettä. Tarkista maku.

Me söimme lihapadan perunasoseen ja salaatin kera. Salaatissa oleva juusto on Valion kotijuustoa.
27.03.2010 - 07:18
Muutaman päivän irtiottto Rukalla teki terää...
Tässä joitakin syöminkejä sieltä....

Tämä olikin oikein herkkuateria....

Pihveinä oli Saarioisten takuumureat naudan ulkofilepihvit. ( ne 2 pakkaukseen pakatut reunoilta pippuroidut). Pihvejä paistettiin 5 min/puoli keskilämmöllä ( miehet toimivat ajanottajina, sen verran osallistuivat ruoanlaittoon tällä kertaa ) ja pikkasen lihoja suolattiin paiston jälkeen.....

Lihojen kypsentämisen jälkeen pannulle laitettiin 1 prk ruokakermaa, suolaa, vähän sinappia ja loraus konjakkia . Lihoja valeltiin kastikkeella ja niiden annettiin vielä kypsyä muutama minuutti, koska lihasneste oli sen verran vielä punaista, että meiltä osalta olis pihvit muuten jääneet syömättä. Samalla kastike saostui sakeammaksi.

Lisäksi tehtiin ihan tavallisia lohkoperunoita uunissa... rasvasulan, suolan ja paprikajauheen lisäksi niihin ei laitettu muuta, eikä ne tarvinneetkaan, hyviä olivat ihan tuollaisenaan. Uunissa pellillä leivinpaperin päällä kypsennettiin 200-225 asteisessa uunissa reilu ½ tuntia, muutaman kerran vähän sekoitellen. Ruokajuomana oli punaviini.

Lisäkesalaattina toimi ihan tällainen tavallinen vihersalaatti-kirsikkatomaatti-kurkku-viinirypäle-persikka-salaatti ja jokainen laittoi pöydässä omalle lautaselleen lisäksi sopivaksi katsomansa määrän mustia oliiveja ja oikeaa fetajuustoa. Kastikkeena kaupasta ostettu sinappikastike...mikä oli oikein hyvää. Pitäsmuistaa katsoa onko sen merkkistä meilläkin täällä myynnissä ( kun vaan vielä muistas valmistajan?? A hoi, kukas se onkaan?)

Jälkkärinä pihviaterialla nautittiin hyvät kahvit ja mascarponejädeä.... tämä nyt vaan on niiiiin ihanaa. Jätskiä säilytettiin oikeaoppisesti lumihangessa muutamia tunteja , mökissä ei ollut pakastinta, eikä edes pakastelokeroa, vaikka muuten kaikki olikin hyvin....

Tässä erään toisen aterian "pikaruokaa". Savukinkkusuikaleista ja pekonikuutioista tehtyä pastakastiketta. Tämäkin oli oikein hyvää...sisareni käsialaa. Jälkkäriksi koottiin hedelmäsalaatit.

Dora ja Simo olivat tietenkin mukana reissussa.... Dora lepäilee lempiasennossaan, pää taivutettuna outoon asentoon...kerrankin kieli kokonaan suussa ja Simo makoilee sopivan välimatkan päässä...
Kiitokset A ja A kutsusta ja hyvästä seurasta.... tällaisen reissun voisi ottaa uusiksikin 
12.03.2010 - 10:10

Viljapossun lihasta tehdyn padan kanssa söimme perunasosetta ja vihersalaattia.
Punainen possupata
450 g viljapossun kinkkukuutioita
rasvaa lihojen ruskistamiseen
n. 8 dl vettä
lihaliemifondia / lihaliemikuutio
½ - 1 tl paprikajauhetta
1 tl aromat-seosta
½ tl suolaa
muatapippuria myllystä muutama kierros
3 - 4 rkl tomaattipyrettä
3 kuorittua porkkanaa paksuina viipaleina
2 isoa kuorittua sipulia lohkoina
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 dl säilykepaprikasuikaleita ( = n. ½ prk mietoon suolaliemeen säilöttyjä)
tummaa/ vaaleaa Maizena-suurustetta
Ruskista lihat, lisää neste ja kaikki mausteet ja hauduta lihaa n. ½ tuntia. Lisää sitten porkkanat ja freesatut sipulohkot ja jatka kypsentämistä niin että liha on kypsää. Lisää tarvittaessa vettä. Lisää paprikasuikaleet ruokaan ja suurusta lientä hieman suurusteella (mikäli katsoo tarpeelliseksi...minä olin kahden vaihella...laittaako suurusta vai ei. tomaattisose ja soseutunut sipuli suurustavat vähäistä lientä kypsentämisen aikaan aika hyvin). Tarkista vielä maku. Tarjoa keitetyn riisin tai perunan kanssa. Tästä määrästä riittää 3 (-4) syöjälle.

Hyvää oli.... itsellä on nyt jonkinlainen himo työtää luomuporkkanoita ja noita säilykepaprikoita joka ruokaan....
08.03.2010 - 08:22
Pitkään aikaan ei ole tullut tehtyä mitään tällaista tavallista laatikkoruokaa.... oikein sopivaa ulkolupäivän ruokaakin tämä on. Laatikko uuniin hautumaan ja ulos kauniiseen kevätsäähän....jos ei muuta tekemään, niin kuuntelee vaikka lintujen laulua 

Liha-perunalaatikko
400 g naudan paistisuikaleita
rasvaa ruskistamiseen
n. 1.2 litraa vettä ( lihan haudutuksessa nestettä haihtuu... tämän verran minä käytin kaikenkaikkiaan)
1 lihaliemikuutio
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/4 tl mustapippurirouhetta
10 kpl isoja perunoita
2 isoa sipulia
3-4 porkkanaa
½ dl vaaleaa kastikesuurusta (esim Maizena)
Ruskista lihat paistinpannulla. Hauduta lihoja maustetussa liemessä vähintään ½ tuntia kattilassa liedellä. Kuori perunat, porkkanat ja sipulit. Viipaloi perunat ja porkkanat ja ruskista paistinpannulla sipulilohkot kevyesti. Laita puolet perunoista ja porkkanoista uunivuokaan, päälle lihat liemestä ja sipulit. ja laita myös loput perunat ja porkkanat vuokaan. Lisää liemeen suuruste ja kiehauta ja kaada se uunivuokaan. Lientä kuuluu olla niin että ihan kaikki perunat eivät peity. Kypsennä laatikkoa n. 200 asteessa väh. 1½ tuntia..kokeile perunoiden kypsyyttä. Tarvittaessa miedonna uunin lämpöä loppupuolella.....pinnalla ruskistuneet perunaviipaleet ovat kyllä hyviä.
Huom! Lientä ei välttämättä tarvitse suurustaa. Itse tykkään enemmän hieman suurustetusta kuin ihan lirukista mikä leviää pitkin lautasta...

Tällainen vuoallinen ohjeella tulee.... kyllähän tästä ainakin 6 ihan kunnon kokoista annosta tulee.
18.02.2010 - 16:19
Erään sunnuntain ateria.....

Alkuun syötiin salaattia missä oli jääsalaatin lisäksi kuivattua aprikoosia ( = ihanaa salaatissakin), paprikaa, kurkkua ja tomaattia. Vähän sitruunanmehua päälle antamaan kirpakkuutta.

Tehtäessä leikkeet porsaan ohutleikkeistä, tulee niistä aika pieniä, mutta sittenhän voi syödä kaksi ihan hyvällä omallatunnolla.....mulle kyllä piisas yksikin.
Sveitsinleikkeet Kipparin tapaan
porsaan ohutleikkeitä (tai vastaavaa esim. pätkä possun ulkofilettä -> viipaloi)
savukinkkua tms 1 siivu/leike
Kipparijuustoa 1 siivu/leike
suolaa, mustapippuria
Leivittämiseen
1. kananmuna
2. korppujauhoja + mausteita
voita+ öljyä paistamiseen
Nuiji ohutleikkeet ohuiksi soikeiksi. Mausta viipaleet. Laita kinkkusiivu ja juustoviipale toiselle puolelle ja taita leike kaksinkerroin. Riko munan rakenne rikki ja kasta leike ensin siinä ja sitten mauste-korppujauhoseoksessa. Kypsennä paistinpannulla rasvassa maltillisella lämmöllä, ettei pinta pala ja leike ehtii kypsyä sisältäkin.

Hämäräperäinen kuva halkaistusta leikkeestä. Hyvää ja mureaa oli.
30.01.2010 - 13:20
Nopeat ja helpot kotiruoat jatkuvat.... tämäkin ohje on Pirkan sivuilta, toteutin pienin muutoksin.

Ohje kopsattu täältä, suluissa tekemiäni muutoksia.
HELPPO POROKIUSAUS
(5 annosta)
| |
|
| 240 g |
Pirkka poronkäristystä (pakaste) |
| 1 rkl |
Pirkka Mainio rasvaseoslevitettä |
| 1 tl |
timjamia ( laitoin pitsamaustetta) |
| 2 ps (à 500 g) |
Pirkka perunasuikaleita (pakaste) |
| 1 ps (200 g) |
Pirkka sipulikuutioita (pakaste) |
| 1 tl |
suolaa |
| 1/2 tl |
mustapippuria |
| 2 tlk (à 2 1/2 dl) |
kasvirasvasekoitetta |
Lisäksi laitoin paprikajauhetta n. ½ tl ja pinnalle ½ dl korppujauhoja
1. Kuumenna rasva pannussa ja lisää jäinen käristysliha. Kääntele lihapalaa kuumalla pannulla ja irrota viipale kerrallaan. Mausta timjamilla.
2. Levitä voideltuun, laakeaan vuokaan pussillinen perunasuikaleita. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää perunoiden päälle poronkäristys. Kaada päälle sipulikuutiot ja toinenpussillinen perunasuikaleita. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Kaada päälle kasvirasvasekoite.
3. Kypsennä kiusausta uunin alatasolla 225 asteessa 30 minuuttia. Laske lämpö 200 asteeseen ja kypsennä vielä 30 minuuttia. Tarjoa puolukkasurvoksen, etikkapunajuuri- ja maustekurkkuviipaleiden kanssa
Ihan ok ruoka....mausteita laitan ens kerralla reilummalla kädellä.... Auraakin voisi murentaa vähän sekaan...
klo 15.00 lisäys... muutanpas mieltäni. Äsken syötiin tätä salaatin kanssa ja makuja oli kyllä ihan riittämiin, ainakin meidän makuun. Poro maistuu yllättävänkin paljon, vaikka ohjeessa oleva määrä tuntuukin niin pieneltä... tokihan maustettuja kermoja voi käyttää nesteeksi, silloin kannattaa harkita mausteiden + suolan vähentämistä. Tuosta määrästä tulee hyvinkin 6-7 annosta.
23.01.2010 - 13:33
Vaikken niin naudan lihasta perusta, joskus silti ihan mielikin tekee oikein mureaksi haudutettua naudan lihasta tehtyä kastiketta ( pihvit on asia erikseenn...). Viime viikonloppuna hauduttelin tällaista kastiketta....

Lihana on naudan paisti, minkä viipaloin poikkisyin ihan paksuiksi viipaleiksi. Ruskistin lihat pannulla, nesteeeksi vettä niin että lihat peittyvät. Pannun kautta laitoin myös kauhean ison sipulin lohkottuina ja alusta lähtien lihan kansssa hautumaan kattilaan. Mausteina on vaan tomaattipyrettä, soijakastiketta, mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta. Liha hautui hiljaa hiplettäen n. kaksi tuntia. Kastikkeen suurustun ruskealla Maizenasuurusteella ( taisin lorauttaa sekaan vaaleaa suurustakin), lisäksi laitoin pikku lorauksen 15 % ruokakermaa pehmentämään makua.
Lautasella lisäkkeenä näkyvät porkkanat ovat näitä...

Ihan ekaa kertaa ostin näitä ja onhan nuo söpöjä ja yllättävän hyvän makuisiakin, kun ei ylikypsennä.....mutta tiedä sitten, aika arvokkaita porkkanoita ovat. Mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla ainakin kerran....
Tällä aterialla syötiin alkuun tämä Musta Pekka-salaatti. Jälkkäriksi juotiin kahvit keikauskakkupalan kera.
11.12.2009 - 13:06
Erään sunnuntain pikainen ateria. Pikainen oli, kun lihan kypsensin jo lauantaina. Lihakokeilu ei ihan mennyt putkeen. Mutta eipä se mitään, eipä tule toiste ostettua samaa. Lautasella näkyvä paistettu liha sinällään oli oikeinkin hyvää ja ihanan pehmeää (paistoin lihan pussissa). Epäonnsituneeksi kokeilun teki se, että lihasta lähes puolet meni roskiin...tai siis se "läski", silava mitä lihan pinnalla oli vielä paiston jälkeenkin.... en vaan ostohetkellä tajunnut millaista lihaa ostin, vaikka sitä kuinka pussin päältä tiirailinkin 

Paistetun possunfileen kanssa tarjosin ihan vaan paistettuja perunoita (paljon sipulia seassa) ja musta-pippurikastiketta. kastikkeessa on kuumennettua ruokakermaa ja siihen sekaan laitetaan oman mielen mukainen määrä pippurijuustoa (käytin Mustaa-Pekkaa). Ihanaa kastiketta ja riittävän tujuakin oli.

.... lisänä tällaista salaattia.
30.11.2009 - 23:06
Tämä oli erittäin hyvää, vaikkei niin hääppöisen näköistä olekaan..... ranskalaisen broileripadan nimellä muistelen tällaisen ruokaohjeen nähneeni joskus kauan sitten ....muistelisin siihen tulleen vielä pekoniakin, mutta sitä en tällä kertaa halunnut käyttää....

Valkoviinissä haudutettua broileria
4 kpl broilerin rintafileitä, ohutleikkeitä tms ( minulla oli hunajamarinoituja)
öljyä ruskistamiseen
1 oikein iso tai 2 pienempää sipulia lohkoina
2 kuorittua porkkanaa viipaleina
1 punainen paprika paloina
1 pieni prk herkkusieniä (kokonaisia tai viipaleita) valutettuna
3-4 dl valkoviiniä
1 dl vettä
½ kpl kanaliemikuutiota
persiljaa
suolaa
rakuunaa
Kuivaa liika marinadi lihoista ja puolita lihat. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla ja ruskista lihat molemmin puolin ja siirrä lihat uunivuokaan. Kuullota sipulilohkot pannulla ja lisää paprikat, herkkusienet, porkkanaviipaleet, nesteet ja mausteet pannulle ja kiehauta seos. Tarkista maku ja kaada seos uunivuokaan broileripalasten päälle. Kypsennä ruokaa 175-200 asteisessa uunissa reilu ½ tuntia. ( Minä annoin hautua vuoan uunissa lähemmäs tunnin lopussa uuninlämpöä alentaen.)

Tästä broileriruoasta tuli jänskän makuista....viini maustoi ainekset mukavasti. Valmiissa ruoassa ei kovin paljoa lientä ollut, muttei sitä tarvittukaan, koska söimme tätä perunasoseen kanssa
08.11.2009 - 10:40

.... eli tarjolla on possun ulkofilettä, kermaperunoita ja salaattia
Possun ulkofile on maustettu suolalla, ripauksella inkivääriä, runsaalla mustapippurirouheella ja aromat-seoksella. Liha tekeytyi yön yli jääkaapissa. Paistettiin uunissa kypsäksi ja tekeytymisen jälkeen leikattiin viipaleiksi.
Lisänä raakoista perunoista tehtyjä kermaperunoita. Eli huuhdotut raakat perunaviipaleet, sipulia mausteita ja ruokakerma vuokaan ja 175-200 asteiseen uuniin kypsymään reiluksi tunniksi. Kerrran jouduin välillä lisäämään nestettä....näytti muutoin tulevan liian kuivia.
Salaatissa ruukkusalaattia, vesimelonia, paprikaa, kurkkua, tomaattia ja salaattijuustoa. Kastikkeena sinappikastike.
22.10.2009 - 19:12
Aina ei mene ruokakokeilut ihan putkeen....

Leikkeet ovat viljapossun parmesanleivitettyjä leikkeitä, siis niitä kaupan valmiita, raakoja. Paistoin leikkeet ohjeen mukaisesti pannulla ja vielä jälkikypsytin niitä perunoiden kanssa hetken uunissa, tuskinpa se ainakaan huononsi leikkeitä. Leikkeet eivätkä kyllä olleet yhtään meidän mieleen. Jonkin mausteen maku iski läpi hyvin voimakkaasti.... toki syötiin ja yhteisesti todettiin, ettei enää koskaan osteta näitä...
Mitä muut olette tykänneet parmesanleivitetyistä leikkeistä?
19.10.2009 - 19:09

Pekonisen karjalanpaistin lisänä tarjosin porkkanalaatikkoa, perunoita ja vihersalaattia.
Karjalanpaisti pekonilisällä
600 g karjalanpaistilihoja (viljapossua + nautaa)
1 iso sipuli hienonnettuna
170 g pkt pekonia paloiteltuna
nesteeksi vettä
10 kpl kokonaisia maustepippureita
1-2 kpl laakerinlehteä
suolaa
½ tl paprikajauhetta
Laita lihat ja pekonipalat uunivuokaan ja ruskista ne 225 asteisessa uunissa välillä sekoitellen. Lisää sipuli, mausteet ja vettä sen verran että lihat juuri ja juuri peittyvät. Hauduta paisti kypsäksi 175- 200 asteisessa uunissa. (väh. 2 tuntia). Lisää tarvittaessa vettä kypsentämisen aikana. Tarkista maku.

Paisti oli hyvää, pekoni maistui yllättävänkin paljon .... tuossa pikku vuoassa on siis tuo ohjeen mukainen annos eli noin 4 annosta.
28.09.2009 - 19:33

Puutarhurin possupata
450 g viljapossun marinoituja suikalelihoja ( marinadissa oli mm. sinappia ja tomaattiosetta)
rasvaa ruskistamiseen
½ pss pakastesipulikuutioita
n. 6 dl vettä
2 rkl soijakastiketta
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
suolaa, aromat-seosta
lihafondia
4 öljyyn säilöttyä valkosipulinkynttä raasteena
1½ pss puutarhurin sekoitusta ( Apetit, pakaste) ( jos haluat lihaisampaa pataa yksikin pussillinen riittää)
2 dl pakasteherneitä
(vaaleaa suurustetta -> en laittanut)
Ruskista lihat ja sipulit pienessä määrässä rasvaa esim paistokasarissa. Lisää kasariin kaikki mausteet ja neste ja kypsennä liha lähes kypsäksi. (Minä hauduttelin tunnin verran) Lisää pakastekasvikset ja kypsennä n. 10 min. Lisää pakasteherneet ( ja suuruste) ja vain kuumenna ruoka kiehuvaksi.
Hyvää ihan tällaisenaan ( itse söin salaatin ja ruisleivän kera) tai perunoiden/riisin lisänä.
26.09.2009 - 10:22
Ihan oikeaa pata- tai uunipaistia tulee tehtyä todella harvoin. Viime viikonloppuna sain päähäni että nyt pitää saada perinteistä naudan lihasta tehtyä patapaistia. Yleensä suositellaan ettei alle kilon painoista paistia ruvettas edes tekemään....minulla oli n. 800g naudan ulkopaistipalanen ja kyllä siitä kypsänäkin oli vielä vähän jäljellä....

Patapaisti
noin kilon painoinen paistipalanen ( ihan ulko- tai kulmapaisti käy tähän, ei tarvitse olla kalliimpaa sisäpaistia)
rasvaa ruskistamiseen
n. 1 tl suolaa
1 iso sipuli lohkoina
1 porkkana paloiteltuna
10 kokonaista maustepippuria
2 laakerinlehteä
vettä nesteeksi
kastikkeen suurustamiseen joko vehnäjauhoja tai jotain ruskeaa valmissuurustetta ( vaikka Maizena)
kastikkeen parantamiseen kermaa, smetanaa tms (jos haluaa), soijakastiketta, mausteita
Ruskista rasva padassa ja paista paistin pinta ruskeaksi joka puolelta. Lisää pataan porkkana, sipuli, mausteet ja vettä sen verran että paisti just ja just peittyy. ( monissa ohjeissa käsketään laittaa vettä paistin puoleen väliin asti, jolloin paisti on käännettävä kypsentämisen puolivälissä) Hauduta paisti hiljaa hiplettäen liedellä kannen alla 1-1½ tuntia. Kypsymistä kannattaa seurata, koska siihen vaikuttaa mm. paistipalan muuoto, haudutuslämpötila, haluttu kypsyysaste jne... meillä pitää lihan olla ihan kypsää, joten hauduttelin lähemmän 1½ tuntia miedolla lämmöllä. Kypsyyttä voi kokeilla haarukalla....painaa haarukan piikit lihaan ja kun liha tuntuu pehmeältä se on kypsää. Lihasta ulostuleva neste on väritöntä... ei siis punaista, siitäkin tietää että liha on kypsää. Lihan kannattaa antaa rauhoittua/tekeentyä kastikkeen teon ajan, etteivät kaikki lihasnesteet valu ulos ( ja silloinhan liha tuntuu kuivalta ja se ei ole tarkoitus ihan kypsässäkään lihassa). Leikkaa liha poikkisyin ohuiksi viipaleiksi. Lämmitä tarvittaessa.
Valmista kastike siivilöidystä haudutusliemestä ( tarvittaessa lisää vettä, jos lientä ei ole paljoa) suurustamalla se vesi-vehnäjauhoseoksella tai ruskealla valmissuurusteella, kuten minä tein. Kastikkeen kiehauttamisen jäkeen pitää tietenkin maku tarkistaa ja jokainen voi halutessaan lisätä mausteita lisää... vaikka soijakastiketta tms. Minä töräytin lisämauksi pikkasen sinappia ja laitoin pari lusikallista smetanaa pehmentämään kastikkeen makua ja sitten se olikin hyvää. Kastikkeen voisi kaataa leikattujen paistiviipaleiden päälle tai tarjoaa sen erikseen.
Huom 1. Minä laitoin tuollaisia puolikkaita porkkanapötköjä kypsymään paistipataan reilummin, jotta sain niistä samalla lisäkkeen. Otin vaan porkkanapötköt aikasemmin pois hautumasta. Maistuivat ihanalle.
Huom 2. Jos ei omista oikeaa pataa, voi tehdä siitä huolimatta patapaistia....ruskistaa lihan kunnolla paistinpannulla ja laittaa ihan tavalliseen kattilaan lihan hautumaan.
Huom 3. Uuniinkin ruskistetun paistin liemineen voi laittaa kannen alle hautumaan.

Tämän verran siitä 800 g paistipalasesta tuli kypsennettynä....
Kypsää paistia voisi hyödyntää vaikka mihin esim. tehdä salaattia, wokkia, suikaloida sitä tortillojen, pitaleipien tms täytteeksi, laittaa keittoon tai munakkaaseen tai.... me söimme loput paistiviipaleet ihan vaan ruisleivän päällä kylmänä.

Ennen patapaistiannoksia nautimme ihan tavalliset salaattiannokset sinappikastikkeella höystettynä
.
18.09.2009 - 16:10

Possun sisäfile oli tällä kertaa valmiiksi marinoitua. Paistoin sen vaan yhdessä uunijuuresten kanssa. Juuresseoksessa on porkkanaa, mukulaselleri, palsternakkaa ja lanttua. Kiehautin paloiteltuja juureksia ensin n. 10 min ja sitten kaadoin veden pois ja maustoin juureskuutiot suolalla, mustapippurilla, oreganolla ja pikku lorauksella siirappia. Juurekset hautuivat yhdessä lihan kanssa uunissa ( n. 170 asteinen uuni) ihanan pehmeiksi ja saivat lisämakua lihasta valuneesta liemestä. Oli hyvää, eikä kukaan kaivannut aterialle enää perunaa.
11.09.2009 - 11:25

Kastike on jälleen kerran tehty jauheesta = mausteinen bearnaisekastike. Uunissa kypsennetyt lohkoperunat tulee maustettua aina pikkasen eri tavalla, yksi perunoiden ohje löytyy täältä.

Possun ulkofileen ostin ihan maustamattomana, kun en oikein vielä tiennyt mitä ruokaa siitä tekisin.... jonkin sortin lihakääryleet oli mielessä.... Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja viime sunnuntai aamuna pääsin helpolla kun vaan maustoin fileen suolalla ja mustapippurirouheella ( laitoin aika reilusti) ja laitoin lihan ihan sellaisenaan matalassa uunivuossa kypsymään n. 175 asteiseen uuniin.... meillä tällainen liha saa olla ihan kunnon ruskeaksi paistettua. Ulkofilepätkä oli uunissa sopivan ajan ja tekeytyi folion alla hetkisen ennen leikkaamista viipaleiksi.
25.08.2009 - 19:37

Tämä oli hyvää... vaikken enää ihan tarkkoja ainemääriä muistakkaan...ei tullut laitettua niitä lapulle. Lihana käytin viljapossun maustamatonta sisäfilettä viipaleina. Ruskistin viipaleet pannulla ihan kunnon ruskeiksi ja lorautin sitten sekaan tilkan vettä, lorauksen omenatäysmehua ja pikkasen ruokakermaa. Mausteeksi suolan ja mustapippurin lisäksi laitoin vaan pikkasen sinappia ja ruoan kruunasi sekaan sulatettu voimakas Koskenlaskija-juusto. 10 minuutin hauduttelu ja juustoinen possukastike miedolla omenan maulla oli valmista.
16.08.2009 - 20:42
Ateriakokonaisuus jo parin viikon takaa....

Porsaankyljykset kermaisessa herkkusienikastikkeessa
(6:lle)
6 kpl porsaankyljyksiä
2 isoa sipulia lohkoina
öljyä ruskistamiseen
5 dl ruokakermaa + 1-2 dl vettä
suolaa, mustapippuria myllystä
1 tl paprikajauhetta
2 rkl soijakastiketta
3 öljyyn säilöttyä valkosipulin kynttä raastettuna
2 rkl sinappia
3 pientä prk herkkusieniviipaleita ilman lientä
Nuiji kyöjykset muovin läpi lihanuijalla tms. Ruskista lihat isolla paistinpannulla, lisää sipulilohkot sekaan ruskistamisen loppupuolella. Lisää pannulle kerma + vesi ja mausteet. Hauduta kyljykset kannen alla kypsiksi. Lisää herkkusienet ja kuumenna ruoka kiehuvaksi. Tarvittaessa kiehauta hetkinen ilman kantta, jotta liemi haihtuu ja sakenee. Tarkista maku.
Lisänä söimme sekalaista salaattia, perunasosetta ja sipulista kesäkurpitsa-tomaattivuokaa. Juomana oli ihanaa punaviiniä, minkä nimeä en tietenkään enää muista 
20.07.2009 - 22:43

Viipaloidut posssun sisäfilepalat maustettiin seoksella missä oli öljyä, sipulia, chilikastiketta, soijakastiketta, mustapippuria, appelsiinimehua, suolaa ja valkosipulia. Lihat maustuivat seoksessa reilun tunnin ja sen jälkeen pujottelin ne puutikkuihin ( liotettu vedessä) ja ne grillattiin kypsiksi.

Lihavartaiden kaverina syötiin tällaista salaattia....
09.07.2009 - 16:50
Tässäpä yksi maukas muunnos sipatista eli valkoisesta savukinkkukastikkeesta....

Juustoinen savukinkkukastike
250 g savukinkkua
2 pientä sipulia vihreine varsineen
2-3 rkl öljyä
½ dl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
50-70 g kreikkalaista valkosipulituorejuustoa
valkopippuria
(suolaa, maistele tarvitseeko ollenkaan)
Kuutioi kinkku ja hienonna sipuli. Kuullota kattilassa sipulit ja lihat tilkassa öljyä. Lisää vehnäjauhot kattilaan ja sekoita. Lisää heti perään maito kylmänä ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoitellen pohjaa myöten. Hauduta kastiketta 5 min. Lisää juusto ja mausteet ja kuumenna kunnes juusto on sulanut. Tarkista maku.
Jos tykkää mausteisemmasta kastikkeesta, sopivat esim curry ja sinappi lisämausteeksi ja samalla antaisivat hieman väriäkin kastikkeelle. Lisävalkosipulikin passaa...
Ohjeella tulee noin 3 normiannosta.
06.07.2009 - 12:02
Maustoin possun sisäfileen grillaamista varten, vaan lähdettiinkin rimpsalle , joten arjen tullen tein sitten fileestä miehille tällaista ruokaa.....

Tähän pannulliseen pataan käytin; 1 maustetun possun sisäfileen ( mausteena oli chiliä, chilikastiketta, soijakastiketta,öljyä, mustapippuria, suolaa, aromat-seosta, pikkasen inkivääriä -> mausteita laitoin aika reilulla kädellä, pelkäsin jo että liikaakin. Grillattuna olis voinu olla aika ärtsyä, nyt riisipadassa oli ihanaa, vaan eipä tarvinnut mausteita lisätä koko ruokaan...), 2 isoa sipulia lohkoina, 8 dl lihaliemessä keitettyä pitkää riisiä, 1 pienen pussillisen riisi-kasvisseosta (pakaste, kypsensin mikrossa ohjeen mukaan, käytettävä oli kun oli ilmestynyt pakastimeen) ja n. 2 dl vettä.
Leikkasin maustetun fileen pieniksi suikaleiksi ja ruskistin/kypsensin tilkassa öljyä isossa paistokasarissa. Sipulit sekaan isoina lohkoina saamaan väriä. Lisäsin kaikki muut kypsät ainekset + nesteen pannulle lihojen ja sipulin sekaan ja annoin hetken hautua. Maistelin, eikä tarvinnut lisätä mausteita lisää... olin kyllä varannut lisää chiliä, soijakastiketta ym valmiiksi. Mutta jokainenhan maistelee omat keitoksensa ja lisäilee mausteita jos katsoo tarpeelliseksi.
Tästä annoksesta tulee 4 iiiiisoa annosta, pienempiä enemmän 
Lisäkkeena tällä aika mausteisella possu-riisipadalla oli tämä salaatti.
Jälkkärinä oli lempeän makuista vaniljaista mustikkarahkaa. Passasi oikein hyvin mausteisen ruoan päätteeksi. Kiltisti miehet söivät kaikkea....
03.07.2009 - 12:00
Tässäpä muutamia kuvia viime viikonlopun mökkiruokailuista. Ruoat tein minä ja muut huolehtivat päydän kattamisesta ja tiskeistä (onneksi oli kone). Yhteistuumin hommat hoitui sutjakkaasti.

Grillattuja hunajamarinoituja broilerin ohutleikkeitä kera riisin, currykastikkeen ja salaatin. Yleensä en kovin lämpene valmismarinoiduille lihoille, mutta nämä olivat hyviä. Grillaaja kypsensi lihat oikein meheväksi. Kiitos J. Pussijauheesta tehty currykastike kokeilu oli minulle muistaakseni eka kerta ja yllättävän hyvää oli. Sallittakoon tällaisten helppojen ainesten käyttö mökkiolosuhteissa.... salaatissa oli kaikenlaista....

Kerran alkukesästä pitää uusille perunoille tehdä valkoista jauhelihakastiketta. Sen ulkonäkö ei ole häävi mutta maku on erittäin hyvä. Tenkkapoo meinaskin tulla siinä kun syöjiä oli aika paljon ja kaikki kattilat olivat pieniä.... yleensä meillä onkin 1 isooooo kattila kotoa mukana vuokramökeillä. Tämä mökki oli kyllä muuten tip-top ja oikein laadukas....kattilat vaan oli pieniä yhtä lukuunottamatta. No, hätä keinot keksii... kippasin jo kotona ruskistetun jauheliha-sipuli-mausteseoksen (otin jäisenä mukaan, mausteena oli ihan vaan suolaa, aromat-seosta, jauhettua valkopippuria ja vähän paprikajauhetta) uunivuokaan (niitä siellä oli monta ja isoa) ja uuniin lämpenemään. Jouduttaakseni kastikeen valmistumista tein valkoisen maitopohjaisen kastikkeen paistinpannulla (maustettuna lihaliemikuutiolla) ja laitoin sen sitten lihojen sekaan hautumaan uuniin. Perunat kypsyivät samanaikaisesti siinä ainoassa vähän isommassa kattilassa...
Vähemmällä sählingillä valmistuvan valkoisen jauhelihakastikkeen ohjeen löydät täältä.

Yhden kerran paistelin jälkkäriksi kahvin/mehun kanssa isoja ohukaisia. Ihan perus lättytaikinasta ja sisätiloissa. Lisänä kaupan mansikkahilloa ja jätskiä. Hyvin tekivät kauppansa...
01.07.2009 - 22:18

Pihvit ovat palana ostettua possun ulkofilettä. Viipaleiksi leikattu liha on nuijittu ohuemmiksi muovin läpi ja maustettu seoksella missä oli öljyä, soijakastiketta, tilkka appelsiinimehu, chilikastiketta, valkosipulia, suolaa, mustapippuria myllystä. Lihat maustuivat tunnin verran ja sen jälkeen mies grillas ne kaasugrillillä.
15.06.2009 - 12:03

Grillattuja viljapossun kyljyksiä varten tein mausteseoksen seuraavista aineksista; rypsiöljy, makea chilikastike, sokeri, mustapippuri, paprikajauhe, suola ja soijakastike. Tällä seoksella siveltiin viljapossun kyljykset kauttaaltaan ja annettiin niiden maustua jääkaapissa reilu tunti. Sitten lihat olivat huoneenlämmössä n.½ tuntia ja enimpiä maustekastikemääriä pyyhkäsin pois. Kyljykset grillattiin suht miedolla lämmöllä kaasugrillissä, ehtivät hyvin kypsyä, eikä tullut kuivia. Grillaaminen on meillä miehen tehtävä, mitä nyt aina välillä käyn jöötä pitämässä. 
Perunana kokeilin toisen kerran (ekaan kokeiluun linkki tässä) Mummon pariisinperunoita. Myös tällä kertaa paistoin perunat pannulla maustaen ne aika reilusti mustapippurilla, aromat-seoksella, paprikajauheella, valkosipulilla ja tietenkin sekaan tuli myös sipulia. Nuo perunat ovat ihan hyviä, kun vaan maustaa niitä reilusti.
Salaattina oli ihan vaan sipulista tomaatti-kurkkusalaattia tekeytyneenä tämän kastikkeen kera tunnin jääkaapissa.
13.06.2009 - 13:32

Helpoa, hyvää ja nopeaa.... Kaupasta ostettua valmiiksi grillattua broileria nuudeleiden kanssa. Nuudeleiden sekaan laitoin kasviksia ja sipulia ja maustoin ihan nuudelipakkauksessa olleella kanan makuisella maustepussukalla. Herneenversot kasvaavat taas huimaa vauhtia, joten niitä pitää syödä sellaisenaan ja laittaa joka ruokaan...
08.06.2009 - 16:52
Tarkoitus oli tehdä nuudeleista ja possunsuikalelihasta jonkinlaista ruokaa....mutta nuudelit olivatkin "väärän" makuisia, joten ne säivat väistyä ja tilalle laitoin ihan vaan kierrepastaa...

Pastaa ja possua pitää sisällään nimensä mukaisesti viljapossun suikalelihaa(maustamaton), rasvaa ruskistamiseen, keitettyä kierrrepastaa, kesäkurpitsaa, sipulia, paprikaa, pakasteherneitä, vettä, ruokakermaa, suolaa, paprikajauhetta, aromat-seosta, valkosipulia, mustapippuria myllystä.
Ruskistin lihat ja sipulit pannulla, lisäsin nestettä ja mausteet ja annoin lihan hautua kypsäksi välillä sekoitellen. Pastan keitin lähes kypsäksi eri kattilassa. Yhdistin valutetun pastan, kesäkurpitsa- ja paprikasuikaleet kastikkeeseen ja hauduttelin ruokaa vielä hetken.
Oli yllättävän hyvää....tehdään toistekkin.
05.06.2009 - 20:57

Tällaista viljapossun lihasta valmistettua lihakastiketta syötiin jo parisen viikkoa sitten. Pihvit olivat kauhean isoja, joten paloittelin niitä pienemmiksi ennen ruskistamista. Kastikkeessa on lihan lisäksi sipulia, herkkusieniä, paprikaa, nesteenä vettä ja loraus ruokakermaa, mausteita, sinappia, soijakastiketta ja suuruksena vaaleaa ja tummaa Maizenasuurustetta.
26.05.2009 - 20:59

Viikonloppuna syötiin possun ulkofileestä tehtyjä leikkeitä mausteisen bearnaisekastikkeen ( ihan pussijauheesta, ilman rasvaa), mummun pariisinperunoiden ja kasvisten kanssa.
Alkuruokana aterialla syötiin tätä salaattia. Jälkkäriäkin vielä syötiin......
13.05.2009 - 19:29

Tähän pikaisesti tehtävään lihapataan tarvitaan poronlihaa (vartissa valmista pakkaus), sipulia, rasvaa ruskistamiseen, hillosipuleita, pakastemaissia, suolaa, mustapippuria, nesteeksi vettä, jotain maustettua tuorejuustoa ( minä laitoin pippurijuustoa), suurustetta, jos haluaa.
13.04.2009 - 11:51

Lihahöystö on ihan tavallista hyvin maustettua naudan suikalelihasta tehtyä kastiketta, höysteenä vähän hillosipuleita, herkkusieniä, paistettua sipulia isoina lohkoina ja paistetua pekonia. Mausteena suola, pippuri, paprikajauhe, soijakastike, valkosipulimurska, lihaliemikuutio, tomaattipyre. Lopussa laitoin vielä makua pehmentämään lorauksen 15% ruokakermaa. Hyvää oli perunoiden, kasvisten ja salaatin kanssa.
29.03.2009 - 01:01

Me söimme sipulista possupataa herne-perunasoseen ja salaatin kera.
Sipulinen possupata
400 g viljapossun palapaistilihoja kuutioina
2 isoa sipulia kuorittuna ja lohkottuina
rasvaa ruskistamiseen
n. 5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
n. ½ dl chilikastiketta
aromisuolaa, mustapippurirouhetta, suolaa
vajaa 1 dl hillosipuleita
vaaleaa Maizena-suurustetta
Ruskista lihat ja isot sipulilohkot paistinpannulla ja siirrä ainekset kattilaan. Lisää sekaan neste ja mausteet ja hauduta liha kypsäksi. Minä hauduttelin n. 1½ tuntia kannen alla, välillä sekoitellen ja kertaalleen nestettä lisäten. Sipuli hajoaa kypsentämisen aikana ja saostaa kastikkeen, suurusta ei välttämättä tarvitse ollenkaan. Minä laitoin kuitenkin vähän Maizena-suurustetta. Laita hillosipulit sekaan ennen tai jälkeen suurustamisen, sen ei ole niin väliä...pelkkä kuumennus kastikkeen seassa riittää niille. Tarkista vielä maku.
21.03.2009 - 17:32

Minulla oli muutama kypsä pihvi mitkä halusin laittaa ruoaksi johonkin muuhun muotoon.
Suikalehöystöön laitoin; 1 ison sipulin lohkoina, rasvaa, 3 kypsää pihviä suikaleiksi leikattuna, 2 dl ruokakermaa, sinappia, mustapippurirouhetta reilusti, suolaa, soijakastiketta, punaista makeaa paprikaan 1/4 paprikasta ja hillosipuleita.
Freesasin ensin sipulilohkot kattilassa ja sitten lisäsin kaikki muut ainekset ja annoin kiehahtaa höystön n. 10 min välillä sekoitellen.
Oli oikein hyvää perunasoseen ( kerrankin ei pakastesosetta), keitettyjen luomuporkkanasuikaleiden ja salaatin kera.
17.02.2009 - 20:26

Pitkästä aikaa tein viime lauantaina ihan tällaista perusruokaa kotona alusta lähtien.
Possunlihakastike
400 g maustamatonta viljapossun lihasuikaleita
rasvaa ruskistamiseen
lihaliemikuutio
1 rkl soijakastiketta
mustapippurirouhetta ( n. ½ tl)
paprikajauhetta
suolaa
vettä nesteeksi niin että lihat peittyivät
ruskea- ja vaalea Maizenasuurustetta
2 dl ruokakermaa (7%)
1 pieni prk herkkusieniviipaleita
1 iso mauste/suolakurkku kuutioina
hillosipuleita olisin vielä laittanut, muttei sattunut olemaan....
Ruskista liha paistinpannulla ja siirrä kattilaan. Lisää mausteet ja vesi ja hauduta liha kypsäksi (1 - 1½ tuntia). Lisää ruokakerma, kuumenna kiehuvaksi ja suurusta kastikkeeksi ja lisää herkkusienet, suolakurkku ja isoina lohkoina ruskistettu sipuli ja hauduta vielä kastiketta n. 10 min. Tarkista maku.
26.01.2009 - 16:35

Lauantain aterialla syötiin pitkästä aikaa kokoliharuokaa.....
Pintamaustoin possun sisäfileen suolalla, pippurirouheella, paprikajauheella ja soijakastikkeella ja paistoin 150 uunissa kypsäksi. Vetäytymisen jälkeen leikkasin viipaleiksi.
Kastikkeessa on Creme Bonjour Cuisinea pippuriversiona, ruokakermaa,vettä, herkkusieniä, vaaleaa Maizenasuurustetta, suolaa ja tomaattipyrettä

Hyvää oli ja koko file meni kertasyönnillä...meillä Dorakin tykkää sisäfileestä!
11.01.2009 - 10:55
 Pihvit olivat viljaposuun lankkupihvin nimellä myynnissä. Kahden pihvin raakapaino oli 440 g, joten aika isoja olivat. Enpäs hoksannut puolittaa... seuraavan kerran sitten. Minä öljysin pihvien pinnan ja paistoin paistinpannulla molemmin puolin kypsiksi ja maustoin ne kypsinä ihan vaan suolalla ja mustapippurilla. Pihvit olivat oikein mureita ja hyviä. Kastike on jauheesta tehtyä mausteista bearnaisekastiketta. Siihen en laittanut yhtään rasvaa ja hyvää oli sellaisenaan. Eikä ainakaan juoksetu. Perunat ovat valkosipuliperunoita. Tehty pakasteperunaviipaleista, nesteenä ruokakerma + maito yhdistelmä, mausteena suola.pippuri ja paprikajauhe. Kypsennys uunissa lähes 200 asteessa melkein tunnin. Hyviä olivat vähemmän kermaisenakin versiona.
04.01.2009 - 14:28

Poro-kantarellihöystö
240 g pkt nopeasti kypsyvää poronkäristyslihaa
rasvaa lihojen käristämiseen
vettä
suolaa, mustapippuria
1 dl ruokakermaa
50 g kantarellituorejuustoa
1 dl kantarelleja ( käytin pakastettuja)
Käristä lihoja kattilassa/padassa/paistinpannulla. Lisää tilkka vettä, ruokakerma ja mausteet ja hauduta n. ½ tuntia. (pakkauksen ohjeen mukaan liha kypsyy jo 15 minuutissa). Lisää tuorejuusto ja kantarellit, kuumennaseos kiehuvaksi ja niin että juusto liukenee.Tarkista maku.
huom. Jos ei satu olemaan kantarelleja pakastimessa, ruoasta tulee maukasta käyttäen pelkästään kantarellijuustoakin. Sitähän voi laittaa vaikka hieman reilummin....
Tällä ohjeella tehtynä tulee höystöä kaksi reilua annosta tai kolme pienempää.
17.12.2008 - 11:29

Possunlihakastike
300 g possun kinkkusuikaleita
1 iso sipuli hienonnettuna
rasvaa ruskistamiseen
vettä
suolaa, pippuria,
n.1 tl soijakastiketta
n.2 rkl tomaattipyrettä
1 pieni prk herkkusieniviipaleita ilman lientä
ruskeaa kastikesuurusta (Maizena)
1 dl ruokakermaa
1 iso mauste/suolakurkku kuutioina
Ruskista lihasuikaleet ja hienonnettu sipuli. Lisää vettä niin että lihat peittyvät + mausteet. Hauduta noin tunnin ajan. Lisää kypsymisen aikana vettä tarpeen mukaan. Suurusta kastike. Lisää herkkusienet, ruokakerma ja maustekurrkku. Kuumenna kastike vielä kiehuvaksi ja tarkista maku.
Tällä ohjeella tehdystä kastikkeesta riittää neljälle syöjälle ihan hyvä aikuisten annos.
04.12.2008 - 10:30

Me söimme porsaankyljyset kermaperunoiden, kasvisten ja tavallisen vihersalaatin kera.
Porsaankyljykset
3 porsaankyljystä
lihojen maustamiseen: öljyä, suolaa, paprikajauhetta, soijakastiketta
1 iso sipuli
tilkkanen vettä
n. 10 kpl miniluumutomaatteja tai kirsikkatomaatteja
2 kiekkoa säilykeananasta paloiteltuna
pitsamaustetta (tai muuta yrttiä esim. rosmariini tai salvia käy kyljyksille hyvin)
Nuiji kyljyksiä hieman. Mausta kyljykset ja anna niiden maustua jääkaapissa peitettyinä noin tunnin ajan.Paista kyljykset molemmin puolin kypsiksi. Lisää pannulle sipuliviipaleet ruskistumaan samalla. Lisää pannulle tilkka vettä ( vain sen vera että ruskistuminen lakkaa) ja kansi päälle ja anna kyljysten vielä hautua. Kokeile kyljykseien kypsyyttä pistämällä haarukalla -> kun tuntuu pehmeältä, ovat kypsiä. Lisää pannulle anananspalat ja puolikkaat tomaatit ja ripottele vielä pitsamaustetta pinnalle. Kypsennä vielä kannen alla niin että kaikki on kuumaa ja tomaatit ovat hieman pehmenneet.
29.11.2008 - 18:21
Kun ei ollut jänistä eikä lammasta käytettävissä, piti stifadoon huolia naudan lihaa....

Teen yleensä stifadoa mukaellen alla olevaa ohjetta. Ohjeen alkuperästä ei ole mitään muistikuvaa ( kentien liikaa ouzoa)... Tällä kertaa höystöstä tuli hieman tomaattisempaa mitä ohje on ja sipuleita laitoin hieman vähemmän. Tässä kuitenkin alkuperäinen ohje.
Stifado
eli Kreikkalainen lihahöystö
600 g naudan ulkopaistia ( tai hinnaltaan kalliimpaa sisäpaistia)
öljyä paistamiseen (n. 1 dl)
2- 3 valkosipulin kynttä
mustapippuria
1-2 tl suolaa
1 dl punaviiniä ( meillä tähän käy mikä vaan punaviini....)
½ dl punaviinietikkaa
4 dl murskattua tomaattia
2 laakerinlehteä
1 rkl fariinisokeria (tai tavallista sokeria)
600 g pieniä sipuleita ( liota hetki kuumassa vedessä -> helpompi kuoria)
1 kanelitanko ( jos ei ole, laita jauhettua maistellen..aluksi ½ tl)
4-5 kokonaista neilikkaa
vettä
( voi laittaa myös rosmariinia tai oreganoa mausteeksi)
Leikkaa paisti 3 cm:n kokoisiksi kuutioiksi. Ruskista kuutiot öljyssä ja laita ne pataan/uunivuokaan. Ruskista myös kokonaiset pienet sipulit kevyesti. Lisää ne sekä hienonnettu valkosipuli pataan. Sekoita loput ainekset sekaisin ja kaada ne lihan joukkoon. Lisää vettä sen verran että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä pataa n. 175 asteen uuninlämmössä 2-3 tuntia välillä sekoittaen ja tarvittaessa vettä lisäten.

Me söimme stifadoa epäaidosti riisin ja salaatin kera. Stifadon sakeutuneeseen liemeen on oikein hyvä kastaa vaaleaa leipää.... pitkään punaviini-mausteliemessä hautuneet pikkusipulit ovat kerta kaikkiaan ihania...
Tämän linki takaa löytyy Korfulaisen stifadon ohje.
23.11.2008 - 12:48

Possun sisäfilettä kerma-pekonikastikkeessa
1 possun sisäfile ( minulla oli kermamarinoitu sisäfile)
1 pkt pekonia
3 sipulia
1 prk kolmen juuston ruokakermaa
3 dl 15 % ruokakermaa
n. 2 dl vettä
sinappia ( n. ½ dl)
soijakastiketta
vaaleaa ja ruskeaa Maizena kastikesuurusta ( laitoin noin puolet ja puolet)
(1 lihaliemikuutio)
(suolaa)
Pyyhi fileen pinnalta liika marinadi pois. Puhdista file ja viipaloi se. Hienonna pekoni ja sipuli. Ruskista ensin pekonit isossa paistokasarissa/paistinpannulla ja lisää sitten lihaviipaleet ja ruskista nekin molemmin puolin. Lisää sipulit loppupuolella mukaan ruskistumaan. Lisää sekaan mausteet ja kaikki nesteet. Kypsennä liha kypsäksi. Suurusta kastike suurusteilla. Tarkista maku.
Olis niiiiin mieli tehnyt laittaa ruokaan aurinkokuivattua tomaattia, mutta kun vieraat eivät tykänneet siitä....

Maistelimme ensimmäistä kertaa kermamarinoitua possunfilettä ja liha oli yllättävänkin hyvää ja oikein mureaa, pehmeää.( hauduttelin sitä kyllä turhankin kauan....) Pikkasen vieraalta tuntui kypsän lihan vaalean punertava väri..... kastike oli oikein hyvää. Sisareni sanoi, että hän voisi syödä kastiketta lusikalla sellaisenaan.....
17.11.2008 - 16:20
Vilijaanan blogista bongasin mukavalta kuulostavan possukastikkeen ohjeen, joten olihan sitä kokeiltava. Samalla tuli kokeiltua ihan ensimmäistä kertaa Maku-kasvirasvasekoitetta ( herkkusieni & valkoinen balsamico)
Vilijaanan teemä kastike löytyy tämän linkin takaa..... minä tein ruoasta pikkasen eri näköistä....

Possunlihakastike
400 g possunpaistia suikaleina (minulla oli viljapossun pientä kinkkusuikaletta)
öljyä/ margariinia lihojen ruskistamiseen suolaa ja mustapippuria
1 lihaliemikuutio 1 sipuli hienonnettuna 4 pientä porkkanaa 4 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna vettä Flora ruoka Maku (kasvirasvasekoite) oman maun mukaan (herkkusieni & valkoinen balsamico) 2 dl ruokakermaa
vaaleaa kastikesuurusta (Maizena)
Ruskista lihasuikaleet ja siirrä kattilaan. Lisää mausteita, sipulit ja vettä niin että lihat peittyvät. Hauduta lihoja noin tunti. Lisää tarvittaessa vettä hauduttamisen aikana. Lisää porkkanaviipaleet, tomaatit, maustettu kasvirasvasekoite Maku ( maistele määrää, on aika voimakasta...) ja ruokakerma. Hauduttele kypsäksi. Suurusta kastikesuurusteella. Tarkista maku.
Tykättiin kastikkeesta ja tuo Maku kasvirasvasekoite ( ainakin herkkusieni&valkoinen balsamico) on kyllä ihan kokeilemisen arvoista, aika hintavaahan se kyllä on...
07.11.2008 - 13:33
Tämä ei ole valmistamisen suhteen mitään pikaruokaa....

Pitkään haudutettava lihapata
800 g karjalanpaistilihoja
rasvaa ruskistamiseen
vettä
suolaa, kokonaisia maustepippureita, laakerinlehtiä
500 g juureskuutioita ( Apetit, pakaste, sorry...minulla oli tässä ensin väärä kasvis laitettuna)
1 iso sipuli
Ruskista lihat rasvatulla paistinpannulla. Siirrä uunivuokaan ja laita vettä niin että lihat just ja just peittyvät + lisää mausteet. Hauduta 175-200 asteisessa uunissa vähintään 2½ tuntia ja lisää sitten sipulit ja keittojuurekset ja jatka kypsentämistä väh. tunnin ajan. Kypsentämisen aikana on vettä lisättävä tarvittaessa ja sekoittaakin on hyvä muutamia kertoja. Kansi/folio vuoan päälle, jos haluaa.
Lihapata oli ihanan mureaa...söimme keitettyjen perunoiden, vihersalaatin ja itse säilöttyjen punajuuriviipaleiden kera.
04.11.2008 - 16:56

Juustoinen porohöystö
240 g pkt pakastettua poronlihaa ( minulla oli vartissa kypsyvää)
rasvaa lihojen ruskistamiseen
vettä
suolaa, mustapippuria myllystä
100 g sulatejuustoa (maustamaton)
n.1 dl herkkusieniviipaleita tai puolikkaita
n. ½ dl hillosipuleita
puolikas pieni suippopaprika suikaleina
Ruskista lihat rasvassa oikein ruskeiksi, lisää mausteita ja vettä niin että lihat melkein peittyvät Hauduta väh. ½ tuntia. ( vaikka pakkauksessa vakuutetaan lihan kypsyvän 15 min, minä hauduttelen sitä pidempään) Lisää muut ainekset ja hauduta vielä niin että paprika pehmenee. Tarkista maku.
Tämä oli hyvää, tehdään ehdottomasti toistekkin.
04.11.2008 - 00:06

Possun ulkofilepihvejä pippurisessa herkkusienikastikkeessa + lohkoperunoita + kasviksia...viime lauantaina meillä söi 8 ruokailijaa tällaista syötävää. Lisänä oli salaatia.
31.10.2008 - 08:37

Porsaankyljykset on nuijittu lihanuijalla muovin läpi, sivelty sinapilla+ mausteilla molenmmin puolin, kastettu raakaan munaseokseen ja sitten korppujauho(mauste)seokseen ja paistettu pannulla aika reilussa rasvassa. Sitten laitoin kyljykset vielä 10 min jälkikpsymään perunoiden kanssa samaan uuniin.
"Pakastimentyhjennysperunoissa" on kaikenlaisia jämäjuttuja pakastimesta...kahdenlaisia perunoita, kasviksia, sipulia, aura-juustoa, emmentaljuustoa, mausteita, ruokakermaa ja tilkka maitoa. Uunissa 45 min ja hyviä olivat.
27.10.2008 - 23:18

Täytetyt porsaan ulkofilepihvit valmistuivat seuraavasti. Nuijin viljapossun ulkofileleikkeitä muovin läpi ohuemmiksi mitä ne olivat kaupan pakkauksessa. Maustoin lihat suolalla ja laitoin täytteeksi toiselle puoliskolle kuivattua aprikoosia suikaleina, omenaa lohkoina ja murennettua Musta Pekka pippurijuustoa. Taitoin pihvit kaksinkerroin, ummistin hammastikuilla, ruskistin paistinpannulla molemmin puolin, laitoin uunivuokaan ja tyrkkäsin uuniin kypsymään 200 asteeseen siksi aikaa kuiviltaan kun kiehautin kastikkeen. Ruokakerma kiehuvaksi ja siihen mausteeksi sinappia, suolaa ja pikkasen pippurijuustoa. Kaadoin kastikkeen lihojen päälle vuokaan ja annoin hautua lihojen uunissa foliolla peitettynä lähes tunnin.
Maustetut viipaleperunat kypsyivät samassa uunissa samanaikaisesti. Eli perunat on vaan pesty hyvin, viipaloitu, sekaan ruokaöljyä ja haluttuja mausteita ja kypsymään uuuniin 200 asteeseen (-225). Nuo pikkuiset perunat olivatkin viimeiset "oman maan perunat"...älkää nyt naurako, mutta meillä oli peräti kolme riviä kasvamassa perunoita...
Annoksessa vasemmassa yläkulmassa lautasella näkyy uunijuureksia...suoraan kaupan pakastealtaasta, eka kokeilu oli, olivat ihan ok.

Possun ulkofilepihvit täyttövaiheessa.... täytteet pysyi tikkujen ansiosta oikein hyvin sisällä, eikä tikut nyt niin kauhean vaikeita olleet ottaa poiskaan kypsistä pihveistä.
26.10.2008 - 16:21

Me söimme pippurisen Pekka-kastikkeen punajuuri-omenaraasteen, aurinkokasvisten ja keitetyn riisin kanssa.
Pippurinen Pekka-kastike
400 g naudan suikalelihaa
1 iso sipuli
rasvaa ruskistamiseen
suolaa
(½ lihaliemikuutio)
1 tl soijakastiketta
vettä nesteeksi
ruskeaa Maizenakastikesuurusta
n. 1 dl ruokakermaa
n. 50 g Musta Pekka pippurijuustoa ( voi laittaa enemmänkin....)
Ruskista lihasuikaleet ja hienonnettu sipuli paistinpannulle. Lisää mausteet ja vettä niin että lihat peittyvät. Kypsennä liha kypsäksi. Minä hauduttelin lihaa puolitoista tuntia ja se oli ihanan mureaa. Suurusta kastike. Lisää ruokakerma ja pippurijuusto ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
Me tykkäsimme tästä kastikkeesta tällaisenaan, vaikka ei se niin kauniin väristä ollutkaan. Kauniimman värisen kastikkeen saat, jos laitat tomaattipyrettä tai paseerattua tomaattia kastikkeen sekaan.
22.10.2008 - 19:20

Possun sisäfile on ihan turhan mureaa lihaa tähän ruokaan, mutta halutti vaan kokeilla... tarkemman ohjeen merimiespihveihin löydät täältä. Tein muutoin ohjeen mukaan mutta lihana oli possun maustamaton sisäfile(n. 600 g) minkä viipaloin ja ruskistin viipaleet 2 julmetun ison sipulin kanssa paistinpannulla. Vettä + mausteita sekaan ja annoin lihan porista liedellä sen aikaa kun kuorin ja viipaloin perunat....hoppu oli sillä formulat olivat alkamassa. Eli tein tätä ruokaa viime sunnuntaiaamuna. Lihan ja liemen sekaan laitoin suurusteeksi vähän vaaleaa Maizena suurustetta. Kaikki eivät suurusta lientä ollenkaan, mutta meillä tykätään tällaisestä. Sain ruoan 200 asteiseen uuniin just kun formuloiden lämmittelykierros alkoi... tämän ruoan kypsymisaika on siis Kiinan formuloiden kilpailun + lehdistötilaisuuden verran...... kypsymisen loppupuolella pienentelin vähän uunin lämpöä ettei ruoka kuivunut liikaa. Tarvittaessa voi vettä laittaa lisäliemeksi kypsymisen aikanakin.
Tämä oli oikeinkin hyvää...hyvin possunlihakin merimiespihveihin/merimiespataan sopii....halvempikin ruhonosa siis kelpaa mitä fileet.... merimiespihvien kanssa nautittiin salaatteja ja puolukkasuvosta.
15.10.2008 - 12:41
Aika harvoin tulee tehtyä ihan oikeaa paistia ( uuni-tai patapaistia). Nyt yhytin kuitenkin meille sopivan valmiiksi maustetun naudan sisäpaistipalasen ja tein siitä uunipaistia. Sisäpaisti on mureaa paistia, eikä sen valmistuksessa tarvitse käyttää nestettä.

Tässä kuvassa on paisti jo jäähtynyt/vetäytynyt ja leikattu viipaleiksi...näyttää aika paljolta, vaikka paistipalanen painoi vain pikkasen vajaan kilon raakana.

Tässä samainen naudan sisäpaisti raakana. Paisti oli siis jo valmiiksi maustettu. Otin lihan lämpiämään huoneenlämpöön vähäksi aikaa, poistin pussin ja tökkäsin lihalämpömittarin lihaan ja laitoin lihan vuoassa 150 asteiseen uuniin kypsymään. Meillä tällainenkin liha pitää kypsentää ihan kypsäksi...joten annoin lihan olla uunissa niin että lihalämpömittari näytti reilua 70 astetta. Jokainen päättäköön itse miten kypsäksi lihan haluaa .... lihan kannattaa antaa vetäytyä ennen leikkaamista, jotta lihasnesteet pysyvät lihassa. Tällöinkin liha oli vielä oikein mehukasta. Kypsentämisen loppupuolella laitoin vuokaan n. 1 dl vettä, jotta lihasta valunut neste ei kuivuisi liikaa, koska aikomuksenani oli hyödyntää liemi lisäkekastikkeeseen.
Minä kypsensin paistin jo edellisenä päivänä ja leikkasin sen täysin kylmänä, jolloin siitä oliki helppo leikata vaikka kuinka ohuita viipaleita. Monet syövät paistin kylmänä kuuman kastikkeen kera, meillä paistiviipaleet pitää lämmittää.

Me söimme paistia ruskean herkkusienikastikkeen, peruna-porkkanasoseen ja sipulisten tomaattilohkojen kanssa.
Useinmiten tulee tehtyä valkoista herkkusienikastiketta, mutta nyt halusin ilman muuta hyödyntää lihan paistoliemen. Jatkoin lientä tilkalla vettä, lisäsin säilykeherkkusieniä ja kiehautin seoksen. Suurustin kastikkeen vaalealla Maizenasuurusteella (koska tummalla olisi tullut liian tummaa), lorautin tilkan ruokakermaa sekaan, muutama rouhaisu mustapippuria ja ripsaus suolaa ja tuloksena oli parasta herkkusienikastiketta mitä olen koskaan tehnyt.....
Peruna-porkkanasoseessa on 400 g pussillinen pakasteperunasosetta + 5 keitettyä survottua porkkanaa. Jätin porkkanan tarkoituksessa hieman klönttiseksi, että palaset erottuvat osittain perunasoseen seasta.
29.09.2008 - 10:28

Porsaan sisäfilettä aprikoosi-rakuunakastikkeessa
1 maustamaton porsaan sisäfile (n. 450 g)
rasvaa paistamiseen
2 dl ruokakermaa (15%)
n.1 dl vettä
1-2 tl kuivattua rakuunaa
n.1 tl sitruunapippuria
n. ½ tl suolaa
8 säilykeaprikoosin puolikasta ( ilman näitäkin kastike oli oikein maukasta)
Puhdista file ja viipaloi se n. 2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Paina viipaleet ohuemmiksi käsin. Ruskista viipaleet paistinpannulla molemmin puolin. Lisää pannulle vesi + kerma ja mausteet. Kypsennä kannen alla n. 15 min. Valele/käännä lihapalat mikäli ne eivät ole kokonaan nesteen peitossa. Lisää pannulle aprikoosinpuolikkaat ja anna ruoan hautua vielä n. 5 min. Tarkista maku.
Tästä tulee 3-4 annosta.
13.09.2008 - 10:40
Ystäväperheen antama hirvenliha on odottanut pakastimessamme pääsyä johonkin ruokaan.... meillä ei olla kauhean hyviä kamuja hirven lihan kanssa... nyt "rohkaisin" kuitenkin mieleni ja tein siitä ihan tällaista tuttua ruokaa sellaiseksi päiväksi kun syöjiä oli enemmän....

Karjalanpaistin ohjeen löydät täältä. Ruskistin paloitellut lihat taas ensin paistinpannulla, jotta liemestä tulee kirkkaampi. Lihat hautuivat nesteessä uunissa mausteiden (suola, kok mustapippuri, laakerinlehtiä) kanssa pari tuntia ja sitten vasta laitoin porkkanat ja isot sipulilohkot ja jatkoin hauduttamista vielä tunnin. Liha oli niin pehmeää /mureaa, että harvoin olen sellaista saanut.
Miesten kanssa syödessämme aprikoimme, että tietäskö lihan olevan hirveä...jos ei tietäs.... miehet oli sitä mieltä että ei tietäs...ja minä että tietäs...kait se on minulla "korvien välissä"... urhoollisesti minäkin siis maistelin muutaman lihapalasen.....mutta ei hirvenliha oikein natsaa minulle, olkoon kuinka hyvää vaan muiden mielestä......
13.09.2008 - 10:33

Tämä on ihan tavallista hyvästä naudan paistista pitkään hauduttamalla valmistettua kastiketta. Rapeaksi tiristettyä pekonia lisäsin vähän kastikkeen sekaan sekä päälle.
07.09.2008 - 13:35

Porsaanleikkeet; possun maustamatonta ulkofilettä puhdistettuna, viipaloituna ja nuijittuna, sinappia mausteeksi molemmin puolen leikkeeseen, vehnäjauho-mausteseoksessa (suolaa, aromat-seosta, paprikajauhetta, mustapippuria myllystä) kastelu, raakassa munamassassa kastelu ja viimeisenä korppujauho-mausteseoksessa kastelu ja pannulla paisto rasvassa molemmin puolin riittävän miedolla lämmöllä ettei leivitys pala. Haarukalla pistäessä kypsä leike tuntuu pehmeältä.
Leikkeiden päällä on paistettua hunajamelonia + omenaa + paprikaa + currya, sokeria, suolaa
Aura-kermaperunat on tehty pakastekermaperunoista lisäämällä aurajuustoa ja nesteeksi hieman maitoa tuomaan lisäkosteutta, kypsennys pakkauksessa olevan ohjeen mukaan.
Hyvää oli, kerrankin rohkenin laittaa leikkeisiin mausteita riittävästi.... sinappikin auttoi asiaa.
Samalla uudistettiin uudet matalat lautasetkin..... perjantaina sain ja itsekkin ostin muutamia Teema-sarjan valkoisia lautasia.
Tutuille ja ystäville vihjauksena, että en enää kerää Oliivi-sarjaa vaan Teema-sarjaa valkoisia isompia matalia lautasia ( 26 cm) ja syviä.... pikku vihjauksena vain, silloin kun hirveästi ja välttämättä haluatte minulle jotain ostaa....
03.09.2008 - 19:51

Vaihteeksi syötiin hyvästä naudan paistista tehtyä herkkusienillä höystettyä palapaistia. Syötiin paistinperunoiden, kasvisten ja vihersalaatin kanssa.
24.08.2008 - 08:26

Me söimme poronkäristyskastikkeen ruohosipulilla maustetun perunasoseen, puolukkasurvoksen, suolakurkun ja ihan tavallisen vihersalaatin kera.
Poronkäristyskastikkeeseen ohje löytyy Yhteishyvästä. Tein ohjeeseen kuitenkin joitakin pieniä muutoksia ja tein ruokaa vain puolet alkuperäisestä ohjeesta, joten kirjoitan ohjeen tähän kuten minä ruoan tein.
Poronkäristyskastike
( ohjeen mukaan kahdelle, meillä tästä söi kolme)
½ pkt = 70 g pekonia kuutioina
240 g pkt nopeasti kypsyvää poronkäristyslihaa
1 sipuli hienonnettuna
kukkura 1 rkl vehnäjauhoja
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
2 dl vettä
½ dl ruokakermaa
Paahda pekonikuutioita pannulla niin kauan, että rasva irtoaa. Lisää jäiset käristyslihat pekonin joukkoon ja paista niin, että siivut irtoavat ja ruskistuvat tasaisesti. Lisää ruskistumisen loppupuolella sipulit sekaan. Ripottele päälle vehnäjauhot. Kääntele lihoja hetken aikaa kuumalla pannulla. Lisää vettä niin, että kiehuessa syntyy sakea kastike. Lisää ruokakerma ja mausteet. Kiehauta vielä käristyskastike ja tarkista maku.
Poronkäristyskastike oli oikein hyvää ja se valmistui nopeasti, kun käytin vartissa valmista poronkäristyslihaa.
23.08.2008 - 19:16

Suolakurkulla höystetyn possunlihakastikkeen kanssa syötiin riisiä ja keitettyä kukkakaalia ja porkkanaa... tälläkertaa ei pakastealtaasta, vaan ihan ite alustalähtien keittäen...kyllä olivatkin hyviä, on siinä iso ero!
Suolakurkulla höystetty possunlihakastike
300 g pkt possun raakoja kinkkusuikaleita
rasvaa ruskistamiseen
1 iso sipuli
vettä
suolaa,soijakastiketta, sinappia, mustapippuria myllystä, (½ lihaliemikuutio)
ruskea kastikesuurusta ( esim Maizena)
½ prk smetanaa
2 pientä suolakurkkua paloiteltuna
Ruskista lihasuikaleet ja hienonnettu sipuli. Lisää vettä niin että lihat peittyvät ja mausteet. Kypsennä liha pehmeäksi ( minä hauduttelin noin tunnin) Suurusta kastike suurusteella sakeaksi. Lisää smetana ja suolakurkkukuutiot ja kuumenna kastike vielä kiehuvaksi. Tarkista maku.
18.08.2008 - 14:18

Possun sisäfilepihvit kermaisessa sinappi-omenakastikeessa.
1 ( n. 500g ) maustamaton porsaan sisäfile
rasvaa paistamiseen
2 pientä sipulia hienonnettuna
suolaa
n.½ tl sitruunapippuria
n. ½ dl sinappia
1-2 dl vettä
2 dl ruokakermaa ( 15%)
1-2 omenaa (kuori ja lohko)
koristeeksi persiljaa/ruohosipulia
Puhdista file ja leikkaa se viipaleiksi ( minulla tuli 10 viipaletta), painele viipaleita käsien hiemn ohuemmiksi. Ruskista lihat ja sipulit paistinpannulla. Lisää vesi, ruokakerma ja mausteet. Anna hautua kannen alla n. 20min. Lisää omenalohkot ja hauduta vielä niin että nekin pehmenevät ( n. 5 min). Tarkista maku ja lisää vihreyttä pinnalle.
Me söimme tätä ruokaa ihan perunoiden, kasvisten ja vihersalaatin kera. Dorakin tykkäsi lihasta.....muu sille ei kelpaa.
07.08.2008 - 12:18

Kuorrutetut porsaankyljykset juustokastikkeessa
3 kpl porsaankyljyksiä
rasvaa paistamiseen
suolaa, mustapippuria myllystä
2 pientä sipulia
1 prk kolmen juuston ruokakermaa
2-3 kpl tomaatteja
1½ dl juustoraastetta
Painele kyljyksiä käsin vähän ohuemmiksi. Ruskista kyljykset ja lohkotut sipulit paistinpannulla ja siirrä uunivuokaan. Huuhtase pannu vesitilkalla ja kaada liemi vuokaan. Suolaa ja pippuroi lihan pinta. Laita kyljykset 175-200 asteiseen uuniin kypsymään n. 20 min. Kaada sitten ruokakerma vuokaan. Levitä tomaattiviipaleita kyljysten pinnalle ja juustoraaste päällimmäiseksi. Jatka kypsentämistä kunnes kyljykset tuntuvat haarukalla pistettäessä pehmeiltä ja juustoraaste on sulanut ja saanut väriä. Minä vielä valelin juustokastikkeella kyljyksiä paistumisen aikana muutamaan otteeseen. Jos juustokastike meinaa kuivua ja paksuuntua liikaa, laita tilkka vettä sekaan. Kaiken kaikkiaan kypsentelin kyljyksiä uunissa lähes tunnin.....lopussa miedommassa uuninlämmössä. Kyljyksistä tuli oikein maukkaita ja mureita.
02.08.2008 - 15:57

Paprikainen lihahöystö sisältää: maudan paistisuikaleita, sipulia, soijakastiketta, tomaattipyrettä, paprikajauhetta, maustepippuria, suolaa,vettä, hillosipuleita, paprikasuikaleita, ruskeaa- ja vaaleaa kastikesuurusta (Maizena) -> ruskistetut lihasuikaleet ja sipuli haudutetaan kypsäksi maustetussa liemessä...minä hauduttelin n. 1½ tuntia, sitten sekaan hillosipulit ja paprikasuikaleet ja kastikkeen suurustus. Hyvää oli ilman kermalisäystäkin.
Lämmin punajuuri-ananaslisäke; säilykepunajuuria hyvin valutettuna ja jotenkin paloiteltuna, säilykeananasta, ruokakermaa, persiljaa, rakuunaa -> kaikki kattilaan ja kuumennetaan
21.07.2008 - 16:25

Tämä näyttää vähän valjulta, mutta oli hyvää...
Pakastimen kätköistä löytyi kypsää naudan ulkofilettä isoina pihveinä mitkä suikaloin ja siitä tein tämän kastikkeen.Suikaloidun lihan lisäksi kastikkeessa on vettä, lihalienikuutio, soijakastiketta, mustapippuria myllystä, ruokakermaa, ruskeaa- ja vaaleaa maizenasuurustetta, suolaa.
26.06.2008 - 11:24

Joskus näinkin päin.... että mökillä tehtyä ruokaa tuunataan uuteen uskoon oikeassa kodissa....
Possu-pekonipataa jäi vähän, joten suurustin sen vehnäjauhoilla sakeaksi kastikkeeksii ja maustoin vähän lisää mustapippurilla, soijakastikkeella,sinapilla ja tilkalla ruokakermaa. Kastike syötiin keitetyn riisin kanssa....ja oli todella hyvää, vaikka ei olekkaan kauhean kauniin väristä....
25.06.2008 - 01:46
Juhannussapuskaa edelleen...

Tämä kattilallinen possu-pekonipataa pitää sisällään: 1.2 kg possun suikalelihoja, 2 pientä pkt valmiita pekonikuutioita, 2 julmetun isoa sipulia hienonnettuna, lihaliemikuution, maustepippuria, suolaa, aromat-seosta, 2 pientä prk herkkusieniviipaleita....siskoni tuomat vehnäjauhot jäivät käyttämättä, koska päätimme syödä tämän ruoan suurustamatta.

Me söimme possu-pekonipataa perunasoseen ja keitettyjen kasvisten sekä salaattien kanssa. Pata oli hyvää, pekoni maistui aika reilusti, joten jos sen mausta ei niin välitä, riittää tuohon lihamäärään 1 paketillinen pekonikuutioita.
15.06.2008 - 22:27

Tänään söimme naudan ulkofilepihvejä kermakastikkeessa ja isoja maalaisviipaleperunoita ja salaattia
Ensin perunat uuniin ja sitten vasta pihvien paistoon.
Isot maalaisviipaleperunat; pese hyvin isoja kuorimattomia perunoita. Leikkaa ne pituussuunnassa paksuhkoiksi viipaleiksi. Minä leikkasin aina sivulta kuorikerroksen pois. Lisää perunaviipaleiden sekaan öljyä ja mausteita. Minä laitoin mausteiksi ainoastaan suolaa ja paprikajauhetta, koska syömme perunat pippurisen kermakastikkeen kanssa. Kypsennä perunoita uunissa 200-225 asteessa 15-20 min. Perunat kypsyivät yllättävän nopeasti kun levitin ne yhteen kerrokseen uunipellille leivinpaperin päälle.

Naudan ulkofilepihvit kermaisessa pippurikastikkeessa 2:lle
2 kpl naudan ulkofilepihvejä kevyesti nuijittuna/muotoiltuna(yhden paino n. 150 g)
voita + öljyä paistamiseen
suolaa, mustapippuria myllystä
1½ dl ruokakermaa
sinappia
Paista pihvit kevyesti paistinpannulla voi-öljyseoksessa. Lisää pihvien päälle suolaa+pippuria ja kaada ruokakerma paistinpannulle, lisää myös sinappia mausteeksi. Hauduta pihvejä kastikkeessa (kannen alla) haluamasi kypsäksi.Minä valelin kastikkeella pihvejä muutaman kerran kypsymisen aikana. Hauduttelin pihvejä n. 10 min, koska meillä lihan pitää olla ihan harmaata myös sisältä... meheviä olivat vielä kuitenkin. Maistele vielä kastike ja lisää tarvittaessa mausteita.

Viipaleperunoiden ja pihvin kanssa syötiin tällaista salaattia.
25.05.2008 - 23:08

Näläntappajasipulipihvit kermaperunoiden ( pakaste perunasipuliseosta + suolaa + paprikajauhetta +valkopippuria + ruokakermaa + emmental-juustoraastetta) ja he-ma-po
Näläntappajapihvit 2:lle
2 kpl näläntappajapihvejä (minulla oli viljapossua)
öljyä + margariinia
mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta, aromat-seosta
1 iso sipuli
Öljyä pihvit ja ripottele mausteita molemmin puolin ja jätä maustumaan pariksi tunniksi kylmään. Nosta pihvit lämpiämään huoneenlämpöön ½ tuntia ennen paistamista. Paista pihvit rasvatulla paistinpannulla kypsiksi...Minä paistelin pihvejä pitkään ja hartaasti ja aina välillä tutkiskelin kypsyyttä... lopussa laitoin sipulitkin samanaikaisesti paistumaan pihvien kanssa.

Näläntappajapihvit maustettuina..... ja kypsinä köllöttelemässä ruskistetun sipulin kanssa.
Eipä ollut ihan heti nälkä tämän aterian jälkeen....
21.05.2008 - 13:12

Possun sisäfilenoisetteja kermaisessa aurinkovuivatulla tomaatilla maustetussa kastikkeessa + lohkoperunoita + rosmariinilla maustettuja uuniporkkanoita (Kuvassa kastikkeen väri ei ole luonnollinen, ei ole noin vaaleaa, vaan aurinkokuivattu tomaatti värjää sen hieman punervaksi...alemmassa kuvassa väri parempi...)
Possun noisetit kerma-tomaattikastikkeessa
1 possun maustamaton sisäfile ( minulla oli viljapossua ja se painoi n. 700 g)
öljyä/muuta rasvaa paistamiseen
vettä
(lihaliemikuutio)
suolaa
mustapippuria myllystä
2 dl ruokakermaa
vaalea kastike suurusta esim Maizena
100 g tuorejuustoa, aurinkokuivattu tomaatti
4-6 puoliskoa aurinkokuivattua tomaattia pieniksi leikeltynä
persiljaa
Leikkaa file viipaleiksi ( puhdista sitä ensin jos siinä on paksumpia kalvoja, rasvaa) ja ja painele niitä käsin hieman ohuemmiksi. Ruskista lihat hyvän ruskeiksi paistinpannulla kahdessa erässä. Lisää lihojen sekaan vettä sen verran että ihan kaikki lihat eivät peity + mausteet. hauduta n. 15 min kannen alla. ( minä tein koko ruoan alusta lähtien paistinpannulla). Varmista haarukalla että liha tuntuu pehmeältä. Nosta lihat pois liemestä -> kastikkeen teko on helpomaa. Lisää liemeen ruokakerma, juusto ja paloitelllut tomaatit ja kiehauta seos. Suurusta suurusteella. Anna kastikkeen hautua hetki ja tarkista maku. Lisää lihat takaisin kastikkeen sekaan ja kuumenna. Lisää persiljaa ja tomaatinpalasia koristeeksi.

Minä tein 700 g fileestä 12 kpl noisetteja ( eli aika pieniä) -> 4 - 5 syöjälle tulee ihan hyvä annos.

Ateriaalla lisäkkeenä syötiin ihan tällaista tavallista salaattia.
14.05.2008 - 10:26

Tomaattinen lihahöystö
(5:lle - 6:lle)
400 g naudan suikalelihaa
1 iso sipuli hienonnettuna
rasvaa lihojen ruskistamiseen
400 g tlk tomaattimurskaa
vettä
1 lihaliemikuutio
1 rkl soijakastiketta
½ tl valkosipulijauhetta
suolaa, mustapippuria myllystä
3 porkkanaa kuorittuna ja viipaloituna
1 pieni prk herkkusieniviipaleita
1 pieni prk ananaspaloja
vehnäjauhoja + vettä suurustukseen tai valmissuurustetta
Ruskista lihat paistinpannulla ja laita kattilaan. Lisää tomaattimurska, sipuli, kaikki mausteet ja vettä sen verran että lihat peittyvät reilusti. Kypsennä/hauduta lihaa 1-1½ tuntia ja lisää sitten porkkanat sekaan kypsymään. Lisää kypsentämisen aikana tarvittaessa vettä ja sekoita pohjaa myöten ettei tartu/pala pohjaan runsaan tomaatin takia. Lisää ananakset ja herkkusienet ja suurusta kastike vesi-vehnäjauhoseoksella tai valmissuurusteella kastikkeeksi. Suurustetta ei tarvitse paljoa koska tomaattimurska suurustaa jo kastiketta. Tarkista vielä maku. Tarjoa perunoiden, riisin tai vaikkapa pastan kera.

Me söimme tomaattista lihahöystöä keitettyjen perunoiden ja ihan tavallisen vihersalaatin kera.
02.05.2008 - 19:46
Joskus tekee ihan mieli poron lihasta tehtyä ruokaa...ja silloin ei voi ostaa mitään riistakäristyslihoja...on niillä ero kuin yöllä ja päivällä, ainakin minun mielestäni....

Pikaista lihapataa poronkäristyslihoista
3:lle
1 pieni pkt = 240 g vartissa kypsyvää poronkäristyslihaa
½ pkt = 70 g suikaloitua pekonia
1 iso sipuli
rasvaa ruskistamiseen
suolaa (n. 3/4 tl)
1 - 2 dl vettä
mustapippuria myllystä
1 pieni prk herkkusieniviipaleita ilman lientä
Ruskista jäiset poronkäristyslihat, pekoni ja hienonnettu sipuli rasvassa kattilassa/paistinpannulla. Lisää suola, pippuri ja vesi ja anna kypsyä 15 -20 min.Lisää sienet ja kuumenna kiehuvaksi ja tarkista vielä maku.
Jos haluaa, niin makua voi pehmentää vielä tilkalla ruokakermaa, minä en laittanut...
Hillosipuleita olisin vielä laittanut pataan, mutta muisti kun tökkii, niin niitäpä ei sattunutkaan olemaan kotona...hyvää oli ilmankin...

Meidän Dora herkutteli lopulla lihapadalla.... sienen palaset eivät tällä kertaa rouvalle kelvanneet ( vaikka se söi niitä sienikampanisuja...)
28.04.2008 - 22:37
Aika monessa blogissa olen nähnyt tarjottavan liekkisiipiä...meillä ei niitä kaupassa ole ollut, mutta nyt yhytin niitä ja tietenkin niitä piti ostaa... Uuniinin vaan liekkisiivet paistumaan....sen verran niistä broilerin tuoksua tuli että taasen oli meidän "nelijalkainen paistovahtimme" (lue Dora) hommissa...paistelin liekkisiipiä pitkään ja hartaasti....

Söimme liekkisiipiä ihan vaan ruisleivän ja kasvisten kera...

Olihan liekkisiivissä jonkin verran tulisuutta...mutta ei liikaa ... saatanpa ostaa toistekkin....
25.04.2008 - 16:12

Possu-kaalipata
( 4-5 annosta)
400 g possun suikalelihoja
rasvaa ruskistamiseen
vettä
lihaliemikuutio
1 rkl soijakastiketta
suolaa
paprikajauhetta, pippuria
2 sipulia hienonnettuna
600 g valkokaalia paloiteltuna
3 isoa porkkanaa paloiteltuna
1 dl puuroutumatonta riisiä
meiramia
siirappia
( 1 dl pakastettuja kantarelleja)
Ruskista possunliha ja laita se kattilaan mausteiden ja veden kanssa ja hauduta lihaa vähintään ½ tuntia ( minä hauduttelin tunnin). Lisää kattilaan sipuli, valkokaali, porkkanat ja riisit ja tarvittaessa lisää vielä vettä. Nestettä pitäisi olla niin että noin puolet aineksista peittyvät. Hauduttele pata kypsäksi välillä pohjaa myöten sekoitellen. Minä lisäsin vielä extrana pakastettuja kantarelleja makua antamaan ( kiitos H sienistä). Lisää vielä meiramia ja siirappia ja tarkista maku.
23.04.2008 - 12:19
Aina joskus tulee ostettua kaupasta kypsää possun ulkofilettä. Tämän kertainen pikainen ateria rakentuikin sen ympärille....

Possun ulkofilettä herkkusieni-ruohosipulijuusto kastikkeen, perunasoseen ja kasvisten kera.
Herkkusienikastikkeen tein tällä kertaa niin että kiehautin 2 dl maitoa kiehuvaksi, suurustin sen vaalealla kastikesuurusteella, lisäsin sekaan säilykeherkkusieniä n. 1 dl, ruohosipulituorejuustoan. 40 g ja kuivattua ruohosipulia + hieman pippuria ja suolaa ja kiehautin kastikkeen. Kastike valmistui pikaisesti ja oli hyvää.
21.04.2008 - 18:53
Tällaista ruokaa söimme vieraiden kanssa lauantaina savukalasalaatin jälkeen.....

Naudan ulkofilepihvi kermaisessa pippurikastikkeessa, lohkoperunoiden ja aurinkokasvisten kera.....
Naudan ulkofilepihvit kermaisessa pippurikastikkeessa

Tässä on lähes 2 kg naudan ulkofilettä puhdistettuna ja leikattuna pihveiksi... osa isommiksi ja vasemmalla olevassa pinkassa on 5 hieman pienempää pihviä. Nyrkillä vähän taputtelin lihoja, öljysin pinnan ja suolasin (...se ainainen kinastelu suolataanko ja maustetaanko pihvi missä vaiheessa... tehköön jokainen niin kuin haluaa, kummallakin tavalla on kannattajansa ja hyvät puolensa...)

Tässä lihat jo pannulla ruskistamisen jälkeen ..... ja rouhitun pippuriseoksen laitoin vasta tässä vaiheessa pihveihin, ettei se palanut pannussa... pippurinkin jotkut asiantuntijat laittavat ennen paistamista...

Kastikkeeksi kiehautin paistinpannulla 8 dl ruokakermaa + 1 dl vettä ja maustoin sen suolalla, sinapilla, lihaliemikuutiolla ja pikkasen vielä rouhittua pippuriseosta ja sitten kaadoin kastikkeen pihveille ja laitoin ruoan uuniin kypsymään 200 asteeseen...samalla kermakastike kiehui ja sakeni ihanaksi pippurikastikkeeksi....kannattaa huomioida että kastikkeen maku tiivistyy kun nestettä haihtuu uunissa kiehumisen aikana... minä pidin pihviastiaa aika kauan uunissa ...välillä miedommallakin lämmöllä... kun samalla vahtasin kelloa ja yritin saaha ruoan valmiiksi just vieraiden tuloksi.... ja meillä lihan pitää olla kypsää/harmaata myös sisältä...ei kuitenkaan kuivaa... mielestäni liha kupsyi sellaiseksi kun halusinkin.... ja syödessä tuntui että kyllä se oli hintansa väärttiä....tuo lihamäärä nimittäin maksoi 50 euroa!
Ruokajuomana nautimme punaviiniä.
09.04.2008 - 14:17

Sipulinen lihapata punaisilla kidneypavuilla ( säilyke) tuunattuna kera riisin ja babyporkkanoiden.
Lihapadan ohjeen löydät täältä. Otin lihapadan jo eilen sulamaan jääkaappiin. Tänään sitten vaan lämmitin sen ja lisäsin valutettuja, huuhdottuja kidneypapuja sekaan.... tuntui syödessä ihan eri ruoalta.... En ole mikään papu-fani, mutta kyllä ne lihapadan seassa meni....
06.04.2008 - 03:55

Herkuttelijan höystä on tehty tällä ohjeella, paitsi että tällä kertaa lihana käytin possun palapaistilihoja naudan paistikuutioiden tilalla. Me söimme höystön perunoiden ja herne-maissi-porkkanasekoituksen sekä lisäkesalaatin kera.
30.03.2008 - 16:31
Helppoa ja vaivatonta.... mutta ei hätäisen ruokaa...

Sunnuntain liha-kasvispata
700 g karjalanpaistilihoja ( leikkelin saksilla pienemmiksi)
vettä
suolaa
lihaliemikuutio
paprikajauhetta
aromat-seosta
20 kpl kok.maustepippureita
3 kpl laakerinlehtiä kok.
2 sipulia lohkoina
3 isoa porkkanaa
1 iso palsternakka
1 litra kuorittuja perunalohkoja ( 8 kpl)
Laita lihat uunivuokaan ja vettä niin paljon että lihat eivät ihan kokonaan peity. Kuumenna 225 asteisessa uunissa ja anna päällimmäisten lihojen ruskistua, sekoita ja anna taas lihojen ruskistua. Lisää sitten vettä niin että lihat peittyvät + mausteita ja hauduta lihoja noin 1½-2 tuntia 175 asteisessa uunissa. Lisää sitten kaikki kasvikset ja tarvittaessa vettä ( noin puolet raaka-aineista pitäisi peittyä nesteeseen) ja jatka kypsentämistä noin tunnin kunnes kasviksetkin ovat kypsiä. Sekoita varovaisesti kypsentämisen aikana muutaman kerran...ja kannenkin/folion voisi laittaa päälle. Tarkista maku.

Hyvää oli puolukkasurvoksen ja vihersalaatin kera.
26.03.2008 - 12:23

Sipulinen lihapata
(8 annosta)
800 g naudan paistisuikaleita
rasvaa lihojen ruskistamisen
3 isoa sipulia lohkoina
2 dl paseerattua tomaattia ( tai tomaattimurskaa)
n. 8 dl vettä
1 lihaliemikuutio
suolaa, mustapippuria myllystä, paprikajauhetta
3 rkl soijakastiketta
3 rkl tomaattipyrettä
1-2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1-1½ dl hillosipuleita
2 kpl isoja suolakurkkuja kuutioituna
ruskea kastikesuurusta (esim. Maizena)
1-2 dl ruokakermaa
Ruskista lihat kevyesti paistinpannulla ja siirrä kattilaan hautumaan liemien ja mausteiden kanssa 1-1½ tunniksi. Ruskista + hauduta sipulit kypsiksi isoina lohkoina paistinpannulla ja yhdista ne ja hillosipulit sekä suolakurkkukuutiot kattilaan. Hauduta lihapataa vielä n.10 min. ja suurusta sitten liemi sakeammaksi suurusteella, mikäli haluat. Pyöristä makua ruokakermalla.Maistele maut kohdalleen.
Me söimme sipulista lihapataa perunasoseen ja lisäkesalaatin kera.
24.03.2008 - 08:45
Meillä ei jostain syystä tykätä lampaan liharuoista, joten pitkäperjantaina söimme possun ulkofileestä tehtyä ruokaa.

Possun ulkofilepihvit kastikkeessa ; possun ulkofilettä paksuina viipaleina -> nuijin muovin läpi lihanuijalla ohuemmiksi, sipulia runsaasti, rasvaa lihojen paistamiseen, vettä nesteeksi, mausteina soijakastiketta, lihaliemikuutioita, pippuria, paprikajauhetta, valkosipulisuolaa, sinappia, lihojen hauduttua kypsiksi maustetussa liemessä suurustin kastikkeen Maizena ruskeakastikesuurusteella ja makua pehmentämään laitoin kastikkeeseen tilkan 15 % ruokakermaa.
Lisänä söimme lohkoperunoita (miehen toiveesta) ja aurinkokasviksia sekä juusto-kasvissalaattia. Hyvin maistui omalle porukalla ja vieraillekkin, vaikka ei ollutkaan kummempaa....
17.03.2008 - 15:36

Aurinkokuivattu tomaatti-sipuli-herkkusieni höystöllä kuorrutetut uunikyljykset
3 porsaankyljystä -> nuiji muovin välissä ohuemmiksi
2 rkl öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria myllystä
-> ruskista nuijitut kyljykset paistinpannulla vähässä rasvassa molemmin puolin, siirrä uunivuokaan ja mausta ja laita kyljykset uuniin kypsymään 175 - 200 asteeseen 20 min
Aurinkokuivattu tomaatti-sipuli-herkkusieni höystö
2 isoa sipulia
2 rkl öljyä / muuta rasvaa
5 - 6 puolikasta aurinkokuivattua tomaattia -> leiko saksilla pieniksi paloiksi
½ prk (n.100g) herkkusieniä
n. ½ dl tomaattipyrettä
1- 2 rkl sinappia
2 dl ruokakermaa
2 dl vettä
1 lihaliemikuutio
vaalea kastikesuurusta ( esim Maizena)
tarvittaessa suolaa ( minä en laittanut, koska laitoin liemitiivistekuution)
muita mausteita ?-> minusta höystö ei tarvinnut muuta, oli hyvää sellaisenaan
-> kuullota sipulit tasvassa lisää pannulle nesteet, tomaatit, herkkusienet ja mausteet ja anna seoksen kiehahtaa n.5 min. Suurusta liemi hieman sakeammaksi suurusteella. Kiehauta ja tarkista maku
-> laita höystö uunikyljysten päälle ja anna niiden olla vielä uunissa noin 20 min. Varo, ettei ruoka tummu liikaa pinnalta.

Tässä aurinkokuivattu tomaatti-sipuli-herkkusienihöystöllä kuorrutetut uunikyljykset menossa vielä uuniin noin 20 minuutiksi....

...ja ruoka valmiina...
Olisin halunnut yhdistää tähän ruokaan vielä mangoviipaleita sekaan, mutta en ollut varma tykkääkö ruokavieraamme makeasta tällaisessa ruoassa, joten päädyin siihen etä halutessaan jokainen voi laittaa annokseensa mangoviipaleet koristeeksi.... minä ja muutkin syöjät laittoivat mangoviipaleen annokseensa ja hyvää oli... mangon pieni makeus taittoi hyvin aurinkokuivatun tomaatin kirpakkuutta. Mutta on tämä hyvää ilman mangoakin.... Näitä toivottiin tehtävän toistekkin.... itsekkin tykkäsin kovasti!
12.03.2008 - 14:17
Joskus tekee mieli ihan perusruokaa, ilman että tuhat ja sata raaka-ainesta sekoitetaan keskenään. Aioin tehdä ihan peruslihakastiketta mutta stroganoffiksi se kuitenkin muuntui....
Keittotaito- ruoanvalmistuksen nettiopas kertoo näin stroganoffin synnystä
"Stroganoff on hieno kastikeliharuoka, joka on saanut nimensä 1700-luvulla eläneen venäläisen kreivi Stroganovin mukaan. Kreivi Stroganov tarjosi Katariina Suurelle häränlihahöystöä, joka oli maustettu tomaatilla, smetanalla ja suolakurkulla. Klassikkoruoka oli syntynyt."

Tässäpä on höyryävän kuumaa stroganoffia...
Tämä ohje ei ole suoraan mistään lähteestä otettu, vaan ohje on se stroganoffin ohje mikä on omassa "päässä"
Stronanoff ( 4:lle)
400 g naudan palapaistilihoja ( naudan paistia)
2 kpl sipuleita -> kuori ja paloittele
3 rkl rasvaa ruskistamiseen
8 dl vettä ( aluksi....nestettä haihtuu lihan kypsyessä, joten sitä on lisättävä tarpeen mukaan...)
n. ½ dl tomaattipyrettä
2 rkl soijakastiketta
suolaa, paprikajauhetta, jauh.maustepippuria, 2 laakerinlehteä
½ dl vehnäjauhoja + 1 dl vettä
½ - 1 dl smetanaa / ruokakermaa ( minä laitoin ruokakermaa)
2 kpl mauste/suolakurkkua -> kuutioi
Ruskista lihapalat ja sipuli paistinpannulla. Siirrä kattilaan ja lisää sinne mausteet ja vesi. Kypsennä lihaa kunnes se tuntuu pehmeältä 1-1½ tuntia... riippuen mitä ruhonosaa liha on. Suurusta kastike vehnäjauho-vesiseoksella.( minä laitoin lisäksi hieman maizena suurusta) ja lisää ruokakerma ja hauduta kastiketta vielä 5-10 min. Lisää kurkkukuutiot valmiiseen ruokaan ja tarkista vielä stroganoffin maku.

Me söimme stroganoffin perunoiden ja salaatin kera.
27.02.2008 - 14:03
Kalifornian lihapata on yksi muunnos ihan tavallisesta kauniin punaruskeasta lihakastikeesta. Tavallisten kastikeainesten lisäksi lihapataan tulee porkkanaa ja kuivattuja luumuja. Lihana käytetään yleensä naudanlihaa, mutta minä tein lihapadan tällä kertaa possun palapaistilihoista ja miksipäs ei possunliha ja luumu sopisi hyvin yhteen...

Kalifornian lihapata
400 g naudan paistia /possun palapaistilihoja kuutioina
1 iso sipuli -> kuori ja hienonna
rasvaa ruskistamiseen
vettä nesteeksi
suolaa, pippuria, aromat-seosta
1 lihaliemikuutio
1 rkl soijakastiketta
2 - 3 rkl tomaattipyrettä
3 porkkanaa -> kuori ja paloittele
½ pussillista kuivattuja luumuja
ruskeakastike suurusta tai vehnäjauho-vesiseosta kastikeosan suurustamiseen
½ dl ruokakermaa
Ruskista lihat ja sipulita ja maita ne hautumaan maustettuun liemeen. Lientä sen verran että lihat peittyvät.Kypsennä lihat noin puolikypsiksi. Lisää porkkanan palaset ja kuivatut luumut sekaan kypsymään. Mikäli käytät pakasteporkkanaa, lisää ne vasta myöhemmin. Hauduttele kypsäksi ja suurusta kastike suurusteella tai vehnäjauho-vesiseoksella. Minä käytin Maizena ruskeakastikesuurusta. Tarkista maku. Pehmennä lihapadan makua tilkalla kermaa.... hyvää ilmankin.

Tarjoa kalifornian lihapata riisin tai perunoiden kera.
24.02.2008 - 22:45

Uunissa kokonaisena paistettua viljapossun sisäfilettä, maustettua bearnaisekastiketta ( jauheesta), fileen kyljessä paistuneita luomuporkkanasuikaleita, pippurilla maustettu uunitomaatti ja perunasosetta.
Oli erittäin hyvää.....
22.02.2008 - 18:04

Porsas-kasvispata sisältää; porsaan ulkofilettä, rasvaa lihan paistamiseen, sipulia, valkokaalia, isoja pakastejuureskuutioita, perunaa, lihaliemikuution, paprikajuhetta, aromat-seosta, valkosipulisuolaa, meiramia,tomaattipyrettä, (kuivattua ruohosipulia), suolaa ja nesteenä vettä
-> lihan ruskistamisen jälkeen haudutin kaikki ainekset kypsiksi maustetussa vähässä liemessä. Kaalia hauduttelin lihan kanssa pisimpään.Lientä sen verran ettei pala pohjaan... tämä oli hyvää ja meillä tykättiin... onneksi jäi vielä vähän lämmitettäväksikin...
10.02.2008 - 13:48
Älkää antako tämän ruoan ulkonäön pelästyttää... meillä tälle aina naureskellaan.... mutta taasen miesväkikin totesi että ompas hyvän makuista kastiketta....

Possu-punajuurikastike
(3 - 4 annosta)
300 g possun suikalalihaa
1 iso sipuli -> hienonna
rasvaa ruskistamiseen
vettä ja ½ dl punajuurienlientä nesteeksi
1 lihaliemikuutio
suolaa
rouhittua mustapippuria
3 - 4 säilykepunajuurta -> suikaloi
ruskeakastikesuurusta (minä käytän Maizena-suurusta)
Valmistaminen:
- ruskista lihat ja sipulit kevyesti paistinpannulla ja siirrä kattilaan
- lisää nestettä sen verran että lihat kunnolla peittyvät ja lisää myöskin kaikki mausteet
- kypsennä hauduttaen noin tunti, lisää tarvittaessa vettä
- lisää suikaloidut säilykepunajuuret ja kuumenna kiehuvaksi
- suurusta suurusteella haluamasi paksuiseksi kastikkeeksi ja anna vielä kiehahtaa, tarkista vielä maku
- tarjoa possu-punajuurikastike perunoiden tai pastan tai vaikkapa keitetyn riisin kanssa
05.02.2008 - 21:08

Porsaankyljykset on valmistettu suurin piirtein tällä ohjeella, lisäksi käytin kastikkeen sekaan sipulin lisäksi säilykeananasta ja herkkusienia. Nesteenä on vettä ja ruokakermaa, ei juustoa tällä kertaa. Lisäksi laitoin kastikkeeseen pari ruokalusikallista kahvijuomaa mausteeksi + nesteeksi... antaa hyvän lisämaun, vaikka usein miten käytetäänkin naudanlihalle... lisäkkeenä veneperunoita, ohje täällä sekä porkkanaraastepohjaista salaattia.... ainaskin miehille kelpas annokset hyvin....
28.01.2008 - 19:31
Ensimmäinen kebab-lihan kokeilu oli sen verran onnistunut jotta viikonloppuna kokeiltiin sitten hieman erilaista kebab-lihan valmistusta.
Kebab-liha kokeilun 1 löydät täältä.
Siihen tehtiin joitakin muutoksia lihan ja mausteiden tiimoilta.... vielä pitää kokeilla ja muokata ohjetta ....

..... ei huolta, punainen on vain ketsuppia....

Kirjoitan nyt kuitenkin kokeilu 2 ohjeen tänne muistiin...
Kebab ( kokeilu 2)
800 g nauta-sikajauhelihaa ( meillä oli siis fifty-fifty, kun meidän kaupassa ei ollut tuoretta maudanlihaa...
olisin halunnut vain 1/3 sikaa... se versio pitää vielä kokeilla)
2 tl suolaa ( jos tykkäät suolaisesta, niin laita vähän enemmän)
1 tl aromisuolaa
2 tl mustapippurirouhetta ( kebab maistui ihan erilaiselle kun laittoi tätä, kokeilu 1 käytin pippuriseosta)
1½ tl paprikajauhetta
½ tl korianteria ( kuivattua, jauhettua)
ihan pikkasen chiliä ja valkosipulijauhetta
2 rkl öljyä
- sekoita mausteet öljyyn ja se jauhelihan sekaan
- vatkaa lihaa sähkövatkaimella noin 10 min ( eli nyt vatkattiin selvästi lyhyempi aika....)
- muotoile pötkylä kaksinkertaisen folion päälle, kääri pakettiin ja paista pötköä 100asteessa noin 4 tuntia, anna tekeytyä vähintään ½ tuntia... mutta kebabib leikkaaminen on helpompaa kun annat pötkylän jäähtyä yön yli jääkaapissa....leikkaa ohuiksi lastuiksi, lämmitä ja nauti...

... tässä 800 g jauhelihaa pötkyläksi muotoutumassa....sitten kääritään folioon...

... ja tässä 4 tunnin paistumisen jälkeen....
... me emme malttaneet kauheasti jäähdytellä kebabia, kun halusimme jo maistella sitä uunissa paistettujen tikkuranskalaiseten kanssa... kastikkeena edelleenkin vain ketsuppi... kebabin laitoin lämpiämään uuniin samalle pellille kuin perunatkin ( olivat jo lähes valmiita)... liha lämpesi hyvin nopeasti....

... tämä oli ihan eri makuista kuin ensimmäinen kebab-liha mitä tehtiin muutama viikko sitten... en osaa oikein sanoa oliko tämä parempaa vai huonompaa... minä tykkäsin kummastakin, samoin Dora veti innolla naamaansa kumpaakin... mies tykkäsi enemmän tästä jälkimmäisellä ohjeella tehdystä ( ekassa maistui kuulemma liikaa nauta... mitähän sekin tarkoittaa??... kait siinä nauta maistui kun kerran naudan jauhelihasta tehtiin... minä epäilen että pippuriseos oli sellaista ettei hän niin kauheasti tykännyt sen mausta)
....muutaman viikon päästä teen taas uuden kebab kokeilun....josko silloin onnistuisin tekemään sellaista että kaikista olisi erinomaista, hyviä ovat kummallakin kokeilukeralla tehdyt kebabit olleet...
24.01.2008 - 14:50

Pakastimen tyhjennys jatkuu.... 2 kpl kypsiä porsaanleikkeitä vuorossa tuhottaviksi -> sulaneina lämmitin mikroaaltouunissa
Porkkanaperunasose: pakasteperunasosetta ohjeen mukaan valmistettu+ keitettyä osittain soseutettua porkkanaa + suolaa + valkopippuria
Herkkusienimuhennos: 20 g rasvaa + 1 pieni prk herkkusieniä valutettuna + ½ dl pakastesipulikuutioita + 1 rkl vehnäjauhoja + 1½ dl maitoa + suolaa, valkopippuria, kuivattua ruohosipulia
18.01.2008 - 19:10
Perinteistä läskisoosia ( läskisoosi ei todellakaan tarkoita sitten mitä vaan possunlihakastiketta )olen tehnyt viimeksi noin 10 vuotta sitten. Nyt tein sitä ja halusin testata omia makumuistojani... vieläkö läskisoosi maistuu yhtä hyvälle mitä muistelen .... ja todettava kyllä on että se maistui taivaalliselle... onhan tämä tuhtia ruokaa, eikä tätä joka viikko saa olla tekemässä... mutta jos se nyt on synti syödä tätä silloin tällöin, niin olkoon sitten....

Läskisoosi
( 3 - 4 annosta)
4oo g possun kylkeä ohuina siivuina
1 iso sipuli
n. 8 dl vettä
suolaa
kokonaisia maustepippureita
4 rkl vehnäjauhoja + rasvaa
Valmistaminen
- ruskista lihat paistinpannulla oikein ruskeiksi ja siirrä kattilaan ( minä tykkään laittaa linat kokonaisina siivuina, kun rasva sulaa niin siivut menevät pienemmiksi kyllä kypsentämisen aikana, jotkut leikkaavat raakat lihasiivut puienemmiksi suikaleiki....)
- lisää kattilaan vesi + suolaa ja pippurit ja hauduta lihaa vähintään tunti
- paista jauhot vaalean ruskeiksi paistinpannulla lihoista irronneessa rasvassa/ margariinissa ( nykyajan sian kylkisiivuista irtoaa niin vähän rasvaa, että minun ainakin piti laittaa margariinia pannulle) VARO POLTTAMASTA JAUHO-RASVASEOSTA
- kaada ruskistetut jauhot kattilaan ja sekoita kastike tasaiseksi, lisää vettä tarvittaessa..
- hauduta vielä läskisoosia ainakin ½ tuntia.... pidempäänkin, maku vaan paranee...
- muista sekoittaa välillä ja lisätä vettä tarvittaessa... samalla kannattaa jo tarkistella makuakin ja lisätä suolaa jos siltä tuntuu.... muita mausteita läskisoosiin ei yleensä laiteta... kaikki ei laita edes pippuria.....

... tältä näyttävät possun kylkisiivut...

... läskisoosi maistuu parhaimmalle keitettyjen perunoiden särpimenä....
16.01.2008 - 22:27
Tälläinen pötkylä on ollut uunissa reilun 3 tuntia... saas nähä mitä tästä tulee... vai tuleeko syötävää olleskaan?

Lisätty 17.1.2008
Kebab ( kokeilu 1)
1,2 kg naudan jauhelihaa ( kannattaisikohan laittaa osaksi sikaa?)
1 rkl suolaa
½ rkl aromisuolaa (jos, tykkäät suolaisesta laita vähän enemmän suolaa, meille riitti ohjeen määrät)
1 rkl pippurirouhesekoitusta
2 tl paprikajauhetta
½ dl öljyä
- sekoita öljyyn mausteet ja lisää se jauhelihan sekaan
- vatkaa lihaseosta 10 - 20 min sähkövatkaimella ( turbo pohjassa) tai yleiskoneella tms.... sauvasekoitin ei jaksanut tehdä mitään noin isolle massalle....meillä vatkattiin 20 min.
- massan sekoittaminen/vatkaaminen riittävän hienoksi on tärkeää.... vatkaa mieluummin liian kauan kuin liian vähän aikaa... ettei kebabiin tule lihamurekemainen rakenne
- minä kypsensin pienen nökäreen mikroaaltouunissa, jotta sai makua selville...
- muotoile massasta tiukka tanko kaksinkertaisen folion päällä ja kääri pötkö tiiviisti folioon
- kypsennä 3½- 4 tuntia 100 asteisessa uunissa ( minä laitoin pötkön uunipellille)
- joissakin ohjeissa käsketään tehdä folion alaosaan reikiä ja laittaa pötkä ritilälle ja valuvaa lientä varten alle pelti.... minä en katsonut tarpeelliseksi tehdä näin...
- anna vetäytyä noin 15 min. ennen syöntiä tai jäähdytä kebab ihan kylmäksi pakkauksessaan ja säilytä kylmässä
- leikkaa mahdollisimman ohuiksi ja lämmitä esim. uunissa / grillivastuksien alla / paistinpannulla/parilassa...

... pötkylä voisi varmaankin jäädä paksummaksi mitä minulla oli...



... teen kyllä toistekkin... hieman enemmän mausteita laitan ensi kerralla esim. paprikaj, chiliä, korianteria... ja lihaksi laitan osaksi possua.....
..ensimmäiseksi tekeleeksi ei pahaa ollenkaan... hakkasi tullen mennen monet kaupan kebabit, joita minä en saata edes monia syödä....
...ja varma merkki siitä että kebab oli syötävän hyvää oli se että se kelpasi myös Doralle... Dorakaan ei huonoja kebabbeja syö, on se vaan sen verran nirso vanha rouva....
14.01.2008 - 11:38
Vaikka ruoan nimi onkin merimiespihvit/merimiespata niin saavat muutkin kuin merimiehet tätä syödä....
Tästäkin ruoasta on vaikka minkälaisia ohjeita... minä tykkään hauduttaa lihapaloja maustetussa liemessä kattilassa ennen ruoan uuniin panoa. Tykkään myös hieman suurustaa lihan haudutuslientä, vaikka se ei varmaankaan alkuperäiseen ohjeeseen kuulukkaan... kirjoitan ohjeen kuitenkin sellaisena millä minä tykkään merimiespihvit tehdä...

Merimiespihvit
( tällä ohjeella tehtynä tulee 4 litran vuoka aika täyteen -> 6 - 8 syöjälle?)
noin 600 g naudan paistia ( ulko- tai kulmapaisti käyvät)
noin 1 litra vettä
(lihaliemikuutio)
paprikajauhe, kok.maustepippuri, suola, laakerinlehti 2kpl
2 rkl vehnäjauhoja + 1 dl vettä ( tämä ei ole välttämätön)
2 isoa sipulia
10 kpl isoja perunoita -> kuori + viipaloi
Valmistaminen:
- viipaloi liha pihvipäisiksi viipaleiksi ja ruskista paistinpannulla ja siirrä lihat kattilan
- lisää kattilaan vesi + mausteita ja hauduta lihaa miedolla lämmöllä noin 45 min
- paloittele sipulit aika isoiksi lohkoiksi ja ruskista lkevyesti paistinpannulla
- kaada vesi-vehnäjauhosuurus kattilaan ja sekoittele + kuumenna kiehuvaksi
- laita puolet perunoista uunivuokaan
- kaada liha-liemiseos vuokaan ja laita ruskistetut sipulit päälle
- ja päällimmäiseksi vielä loput perunaviipaleet
- painene ruoan pintaa vähän lastalla tai soppakauhalla... päällimmäisetkin perunaviipaleet kastuvat
liemeen
- minä ripsautin päällimmäisen perunakerroksen päälle hieman suolaa... mutta eipä olisi tarvinnut...
- kypsennä ruokaa uunissa noin 200 asteessa 1½ - 2 tuntia

huom. merimiespihvit/merimiespata voidaan kypsentää myös kattilassa kannen alla hauduttamalla.... minä tykkään enemmän uunissa kypsennetystä koska siihen tulee paistopintaa ja pääsee vähemmällä vahtaamisella... hyvää myös lämmitettynä!
08.01.2008 - 01:16
Jo pitkään on kokeiltavien ruokien listalla ollut Moskovan pata. Muutamissa blogeissa olen nähnyt tästä ruoasta kirjoitettavan, mutta empä ole vertaillut onko ohjeeni samanlainen. Koska ohje on jo kauan sitten jostain otettu, en jaksa muistaa sen alkuperää... ja olen jonkun verran muuttanutkin alkuperäistä ohjetta...

Moskovan pata
noin ½ kg naudan sisäpaistia kuutioina
3 kpl suola/maustekurkkuja kuutioina
1 iso sipuli hienonnettuna
rasvaa ruskistamiseen
3 rkl vehnäjauhoja + tilkka vettä tai kurkkujen lientä
vettä nesteeksi
rouhittua mustapippuria
cayennepippuria
hunajaa
1 prk ( = 120 g) smetanaa
noin 75 g sinihomejuustoa ( relummastikkin, jos tykkäät sinihomejuuston mausta)
Valmistaminen
- ruskista lihat padassa/paistinpannulla
- freesaa sipulit ja kurkut ja yhditä ne lihojen kanssa
- lisää vettä sen verran että lihat just ja just peittyvät + mausteita, älä lisää suolaa vielä tässä vaiheessa
- hauduta pataa miedolla lämmöllä joko liedellä tai uunissa reilu tunti ( minä haudutin kattilassa liedellä )
- lisää smetana, juusto ja vehnäjauho-nestesuurus ja hauduta ruokaa vielä noin puoli tuntia
- tarkista että liha pn pehmeää, kypsää ja tarkista vielä maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja muita mausteita
- ole varovainen lisätyn suolan kanssa, koska sitä tulee runsaasti kurkuista ja juustosta
- tarjoa pata riisin/perunoiden ja salaatin kanssa
- ensimmäistä kertaa tein tätä ruokaa ja se maistui meille sen verran hyvin että toistekkin aion tehdä ....
06.01.2008 - 16:28
Uskokaa tai älköö mutta meidän "suurperheessä" paistettiin uusi joulukinkku eilen... tai ei nyt ihan kinkkua mutta rasvaton 5 kg kinkkurulla.... ei kuulemma ollut kinkkukiintiö tullut täyteen vielä jouluna....
Mies hoiti koko homman ja lopputuloksesta sen kyllä huomaa.... ei siis pahalla.... mutta aina pitää jotain kujeilla... alku meni ihan ok... hän laittoi lähes kokonaan sulaneen ( ostin vasta aamulla, niin ei ehtinyt kokonaan sulaa) kinkkurullan paistopussiin ja just ja just mahtui paistopussiin.... tuikkas lihalämpömittarin kinkkuun... lihalämpömittarin tulkkaamisessa piti minun antaa uskonvahvistusta... itse kukin meistä kävi kinkkurullaa katselemsassa sen lähes 4 tunnin aikana minkä se oli uunissa... Dorakin uskollisena vahtasi että koska...koska pääsee maistelemaan... mies sitten hoiteli kinkkurullan loppuun, vähän tuo piikkisikaa/siiliä piikit pystyssä muistuttaa ulkonäöltään verkon pois ottamisen jälkeen.... ja koristelu on persoonallinen...

... hyvältä tämä maistui jäähtyneenä leivän päällä ( siinä oli varmaan extra makulisä siitä että oli miehen laittamaa) ja doriskin hotki oman maisteluosuutensa heti ja oli kerjäämässä lisää.. sen taidon meidän vanha rouva kyllä osaa....
25.12.2007 - 22:39
Yleensä paistamme rasvattoman kinkkurullan mutta tänä vuonna päätimme paistaa pienen ( 5 kg) luuttoman juhlakinkun....

Tässä kinkku paistuneena paistopussissa noin 5 tuntia noin 150 asteisessa uunissa...

...verkko ja kamara veks ja kamaran mukana liiat rasvat pinnalta... emme kuorruttaneet kinkkua millään tavalla...perinteisesti olen tottunut kuorruttamaan kinkun seoksella missä on sinappia+ raaka munan keltuainen ja pinnalle korppujauhoja ja sitten hetkeksi uuniin...
23.12.2007 - 12:04

Nämä porsaanleikkeet ovat ostettuja valmiiksi paistettuina... oikein pika pikaa valmistui eilinen ateria lisäksi vaan pakasteperunasosetta ( juu... taas) ja vähän tuoretta. Sitruunalohkosta puristettiin lisämakua leikkeelle... oli hyvän kirpakkaa.
09.12.2007 - 18:40
Pitkästä aikaa teki mieli tehdä jotain pyhäruokaa naudanlihasta. Kaupassa sattuikin olemaan tarjouksessa takuumurea naudan paisti, joten valmistin siitä palapihvit tai millä nimellä nyt itse kukin tuollaisen ruskean lihakastikkeen tunteekaan. 
Mausteina kastikkeessa paljon sipulia, paprikajauhetta, maustepippuria, suolaa, tomaattipyrettä, laakerinlehtiä, soijakastiketta ja laitoin minä puolikkaan lihaliemikuutionkin... vaikka ei kait sitä tarvitseisi laittaa kunnon lihakastikkeeseen... noin 1½ tunnin haudutus lihan ruskistamisen jälkeen ... ja mureaa oli !
07.12.2007 - 20:03
Pakastimen tyhjennys aikaa....

Tämä lihapata sisältää pakastimesta otettua kypsää karjalanpaistia höystettynä vihreillä pitkillä pavuilla, jotka tosin leikkasin saksilla puolikkaiksi.....Lisäksi lisäsin mausteita esim valkosipulia... hyvää oli ja nopeasti valmistui!
25.11.2007 - 17:12
Sunnuntaisin meillä syödään hyvin usein kokolihaa... tällä kertaa babyleikkeitä possun ulkofileestä tehtynä.

Aterialla pieniä possun ulkofileleikkeitä, juustokermaperunoita ja salaattia.

Possunleikkeet ulkofileestä: Possun ulkofilettä, kananmunaa, korppujauhoja, sinappia, suolaa, pippuria, paprikajauhetta
- viipaloi liha ja nuiji lihanuijalla tms. muovin läpi ohuiksi
- sivele pullasiveltimellä sinappia molemmin puolin
- tee yksinkertainen leivitys: eli kastele lihaviipaleet lautaselle rikottuun kananmunaan ja sitten korppujauhe-mausteseokseen
- paista paistinpannulla, ikävä kyllä aika runsaassa rasvassa.... varo että leivityspinta ei pala, paistoaika pari minuuttia molemmin puolin... kokeile haarukalla pistämällä... kun liha tuntuu pehmeältä on se kypsää

Juustokermaperunat:
pakasteperunasuikaleita, suolaa, pippuria, paprikajauhetta, ruokakermaa, juustoraastetta
-> matalaan uunivuokaan ja paistumaan lähes 200 asteiseen uuniin reilu ½ tuntia
19.11.2007 - 15:50
Porsaankyljykset olivat tällä kertaa todella suuria... 2 kpl raakapaino oli 540 g.

Mandariinikyljykset valmistuivat näin; 2 kpl isoja porsaankyljyksiä -> nuijin kyljyksiä vähän ja ruskistin paistinpannulla tilkassa öljyä + maustoin molemmin puolin suolalla ja viispippurilla myllystä ja sitten laitoin kyljykset ihan kuiviltaan kypsymään vielä uuniin noin puoleksi tunniksi .
Sinä aikana tein paistinpannulla kastinneen eli kiehautin tilkan vettä ja ruokakermaa kiehuvaksi, lisäsin kreikkalaisittain maustettua tuorejuustoa ja suurustin vähän vaalealla kastikesuuruksella sakeammaksi. Ja kypsään kastikkeeseen lisäsin lähes yhden pienen purkillisen mandariinilohkoja ilman tölkin lientä ja vain sekoitin.... siitä huolimatta mandariini tahtoi hajota kastikkeessa.. vaan haitanneeko tuo mitään.. voi olla päinvastoin parempikin. Kyllä minä laitoin alkupuolella kastikkeen tekoa myös yhden kolmasosan lihaliemikuutiosta kastikkeseen.Muita makuja en tällä kertaa tarvinnut....
Sitten hurahutin kastikkeen kyljysten päälle uunivuokaan ja laitoin vielä hetkiseksi uuniin jotta sain tehtyä aterian muuten loppuun.

Omena-paprika-sipulihöystö
1 pieni sipuli lohkoina, ½ paprikaa suikaleina , ½ isoa omenaa lohkoina ja tilkka öljyä ja vielä tilkka soijakastiketta tai suolaa mausteeksi -> freesaa sipulilohkoja hetkinen paistinpannulla/kattilassa, lisää muut ainekset ja kypsennä vain hieman... omenan ei ole tarkoitus soseutua... itse laitan usein tilkan vettä paistinpannulle loppupuolella.. irrottaa maut pannusta ja estää aineksien liikaa ruskistumista, mutta vain tilkka, ei ole tarkoitus että höystössä on lientä. Sitten vaan lopuksi maustat ja hyvää on ja toimii millaisen lihan kanssa tahansa. Jos tykkäät hillosipuleista, niin niitäkin voi muutaman viskata sekaan... tai herkkusieniä.....tai...
Lisäksi tarjosin aterialla taatusti hyvää ja helppoa tehdä -> pakasteperunasosetta mikrossa valmistettuna. Me ihan oikeasti tykätään siitä!
Hyvältä maistui ja Dorakin sai osansa minun osuudestani kyljyksestä!
06.11.2007 - 14:57
Tein viikonloppuna jälleen karjalanpaistia... se nyt vaan on hyvää ja vierailemasakin oli ihmisiä jotka tykkäävät siitä. Karjanlanpaistin ohje löytyy täältä. Aikaisempaan ohjeeseen lisäsin mausteeksi laakerinlehtiä... kun viimeinkin muistin ostaa niitä kaupasta.


Karjalanpaistin kaverina syötiin perunoita ja salaattia.
23.10.2007 - 10:22
Kaupassa sattui olemaan hyvännäköisiä viljapossun uunilihapaloja, joten päätimpä pitkästä aikaa laittaa lihapalan uuniin kypsymään.

Maustoin lihan sinapilla, suolalla ja pippurilla ja laitoin paistopussiin. Pussissa lihan kyljessä kypsyneet uuniporkkanat söimme possun sisäfilenoisettien kanssa. Sitten laitoin lihan paistopussiin ja kypsymään uuniin mietoon lämpöön...

... tässä liha jo kypsänä, paistopussi aukaistuna...
....lihapala painoi lähes 1½ kg ja se oli uunissa noin 2½ tuntia
... me syömme tälläisen lihan kylmänä leivän päällä ....

Dora toipilas ( tehtiin leikkaus viikko sitten) jaksoi vahtia uunin vieressä melkein koko ajan kun liha kypsyi ..... ihan pikku palan sai lämpimästä uuniviljapossusta maistiaiseksi... siis Dora, ei muut!
22.10.2007 - 12:26
Minulla on ihan selvästi tällä hetkellä ruohosipulikausi meneillään ruokien maustamisessa.... tällä kertaa possun sisäfilettä ruohosipulikastikkeessa.

Kuvassa valmiina oleva ruoka on tehty yhdestä possun sisäfileestä... hinta noin 6 e -> 3 oikein hyvän iso annos... pikkuruokaisille 4:lle... tässäpä ohje
Possun sisäfilettä ruohosipulikastikkeessa
1 possun sisäfile leikattuna viipaleiksi ( ruokalistoilla monasti noisettien nimellä) ja hieman käsin muotoilu/nuijiminen
rasvaa lihojen ruskistamiseen
vettä
ruokakermaa noin 1 dl
ruohosipulituorejuustoa noin 100 g
suolaa, pippuriseosta, kuivattua ruohosipulia
-> ruskista lihaviipaleet paistinpannulla ja lisää siihen kaikki muut ainekset ja hauduta liha pehmeäksi ,( minä hauduttelin noin 20 min ) tarvittaessa suurusta kastiketta hieman vaalealla kastikesuurusteella ( minä laitoin noin 2 rkl)

.... Aterialla oli lihan lisäksi tarjolla lohkoperunoita ja uuniporkkanoita...
20.10.2007 - 16:54
Kauppareissulla iski armoton poronkäristys "himo".... ihan oikeaa poroa... eikä mitään riistakäristyksiä
Minun versioni poronkäristyksestä sisältää:
240 g rasia poronkäristyslihoja, 1 iso sipuli, suolaa, pippuriseosta, vettä, ruokakermaa

... tässä lihat ja sipuli ruskistumassa paistinpannulla..... sitten sekaan mausteet ja nestettä ja haudutetaan liha pehmeäksi -> noin ½ tuntia ( minä käytin sellaista käristyslihaa jonka vakuutettiin kypsyvän 15 min pakkauksen ohjeen mukaan...)

.... juu, juu tiedetään että ruokakerma ei kuulu käristykseen oikeasti... mutta kun se pehmentää makua...
Me söimme käristyksen perunasoseen, herneiden ja puolukkasurvoksen kera.... hyvää oli!
13.10.2007 - 10:18
Burgundinpataa riisin kera....

Burgundinpata sisältää: hyvää naudanlihaa, pekonia, tavallista sipulia, hillosipuleita, tomaattipyrettä, suolaa, pippuria, vehnäjauhoja suurustamiseen (tai ruskeaa suurusta), vettä ( oikeasti punaviiniä ) nesteeksi (kermaa?)
Näistä aineksista tehdään ihan tavallinen lihakastike missä pekonit ruskistetaan lihojen kanssa ja hillosipulit lisätään lopussa. Malta haudutella liha ihan kypsäksi, pehmeäksi.....
06.10.2007 - 16:51
Possun ulkofileekastike
possun ulkofilettä
sipulia
rasvaa paistamiseen
vettä nesteeksi
suolaa, maustepippuria, lihaliemijauhetta, sinappia, tomaattipyrettä
ruskeakastikesuurusta
15% ruokakermaa
Valmistaminen
- viipaloi liha ja lohko sipulit ja ruskista ne paistinpannulla
- hauduta maustetussa liemessä ainekset kypsiksi (n. 1 tunti)
- suurusta kastike
- lisää kerma
- tarkista maku

...possunulkofileviipaleita paistumassa kastiketta varten...

Possunulkofilekastikkeen kanssa syötiin keitettyä perunaa, kasviksia ja tuoresalaattia.
30.09.2007 - 16:18
Herkuttelijan höystöä riisin ja kasvisten kera.

Herkuttelijan höystö
hyvää naudan paistia suikaleina tai kuutioina ( minulla oli sisäpaistisuikaletta) 400 g
rasvaa lihojen ruskistamiseen
1-2 kpl sipulia
suolaa, pippuria, paprikajauhetta
tomaattipyrettä ( minä käytin paseerattua tomaattia noin 1 dl , kun jäi tähteeksi pitsapatonkien teosta)
vettä nesteeksi ( herkkusienien lientä?) niin että lihat peittyvät
hillosipuleita noin 1 dl
kokonaisia herkkusieniä noin 2 dl
vehnäjauhoja tai ruskea kastike suurusta katikkeen suurustamiseen
(ruokakermaa pehmentämään makua)
Valmistaminen:
- ruskista liha ja sipulit
- lisää vesi ja mausteet ja kypsennä liha lähes kypsäksi ( minä kypsensin reilun 1½ tuntia)
- lisää herkkusienet (puolita isot) ja hillosipulit
- suurusta kastike, tarkista maku ja sakeus ja lisää halutessasi ruokakerma -> kastikeosuutta vähän, punaruskea maukas kastike missä mureaa kypsää lihaa = herkuttelijan höystö
- tarjoa lisänä riisiä/pastaa /perunaa eri muodoissa
11.09.2007 - 18:30
Kuvittelin tekeväni ruoaksi ihanat possun sisäfilepihvit.... vaan kuinkas sitten kävikään kun minä hörkkönen en ollut skarppina kaupassa... ja ostin vahingossa porsaan pihvifileen = porsaan ulkofilettä... Tuo pihvifilee kun on ilkeästi leikattu sisäfileen näköiseksi.... tokihan siitä pihvifileestäkin olisi pihvin paistanut, mutta on siinä niin iso mureusero.
No, sitten päätin tehdä porsaanleikkeet. Eli leikkasin lihan ja nuijin muovin välissä ja nuijin ja nuijin... oli muuten tiiviin tuntuista lihaa.... sipasin sinappia molemmin puolin pullasudilla ja kastoin munassa ja viimeiseksi korppujauho-mausteseoksessa eli leivitin leikkeet. Sitten paistoin leikkeet öljy-voi seoksessa paistinpannulla kypsiksi, pari min. / puoli.Haarukalla kun tökkää niin tuntuu pehmeältä, kun on kypsää. Leivityspinta voi palaa helposti... kannattaa seurata tilannetta herpaantumatta. Samalla paistoin perunoita toisella paistinpannulla... ja huutelin miesväkeä kattamaan pöytää ja syömään...
Tässä leikkeet leivitettyinä ja menossa heti paistumaan pannulle, ennen kuin leivityspinta pehmenee kun ovat noin limittäin lautasella.....

Hyvää tämä oli, mutta kyllä pitää todeta että tähänkin kyllästyisi jos liian usein joutusi syömään näitä leikkeitä (tai pihvejäkin) .... kyllä ihan tavallinen kotiruoka on "poikaa"

08.09.2007 - 18:15
Karjalanpaisti on oikein sopivaa siivouspäivän ruokaa.Kun sen laittaa alulle niin voi kolmisen tuntia tehdä ihan muita asioita kaikessa rauhassa, aina välillä vain kurkkaa kypsymistä. Jotkut asiantuntijat väittävät, että kun karjalanpaistilihat ruskistetaan kunnolla pannulla tai uunissa, niin liemestä tulee kirkkaampi....minäkin olen ruvennut pikkuhiljaa uskomaan tuohon, joten aloitin karjalanpaistin teon ruskistamalla 800 g karjalanpaistilihoja paistinpannulla hyvin vähässä rasvassa. Sitten laitoin lihat +suola+pippurit + vesi uunivuokaan ja laitoin ruokan kypsymään uunniin n.200 C. Lihan kypsyttyä lähes kaksi tuntia, laitoin sipulit ja porkkanat sekaan ja jatkoin kypsentämistä. Tykkään laittaa porkkanat kotioloissa noin isoina... jos ei joku tykkää niin ei ole pakko ottaa. Maustetussa lihaliemessa pitkään hautuneet porkkanat maistuvat aivan ihanalle!
Tässä kuvassa lihat ovat menossa maustetussa liemessä uuniin kypsymään... kypsentämisen aikana lisäsin kerran vetä lisää... jotta liha ei kuivunut liikaa.

Sitten lisäsin lähes pari tuntia hautuneen lihan sekaan sipulit lohkottuina ja porkkanat puolikkaina.
Ja sitten jatkoin taas ruoan kypsentämistä.... Kypsentämisen aikana lisäsin vettä vuokaan tarvittaessa.

Tässä kuva lähes 3½ tuntia hautuneesta karjalanpaistista.
Kylä oli liha mureaa, mutta ei kuitenkaan kuivaa!!!
Synnyinkodissani karjalanpaistiin laitettiin lihan lisäksi meksaa, munuaisia ja sydäntäkin.... itse en kuitenkaan nykyisin tykkää laittaa tähän ruokaan muuta kuin naudan ja sian lihaa.

Lisäksi keitin aterialle ihan kuoriperunoita ja tein lisäkkeeksi kevyttä vihersalaattia.
02.09.2007 - 17:47
Uunissa sinappikastikkeessa kypsennettyjä porsaankyljyksiä + perunasosetta + keitettyä porkkanaa

Porsaankyljykset
porsaankyljyksiä ( minulla 3 kpl )
öljyä ruskistamiseen
1 iso sipuli
2 dl prk 5 % ruokakermaa
vettä
tuorejuuston jämät ( noin 50 g kork.)
sinappia
suolaa, aromisuolaa
rouhittua mustapippuria myllystä
vaalea kastike suurusta
Valmistaminen:
- nuiji / painele kyljyksiä hieman litteämmiksi
- ruskista kyljykset kevyesti öljyssä paistinpannulla ja siirrä uunivuokaan
- freesaa sipuli ja lisää kaikki muut kastikkeen ainekset ja kiehauta kastike ja kaada se kyljysten päälle
- kypsennä 175-200 C uunissa noin 40 min..... välillä tarkkaillen etteivät kuivu liikaa
Perunasose
Kesällä tein tieteellistä tutkimustyötä eri pakasteperunasoseista.Ostin neljän eri valmistajan perunasosetta, joista valmistin lisäkeperunasoseen. Onko eroa kalliimmilla ja halvemmilla pakasteperunasoseilla?
Vaikka kuinka kriittisesti maisteltiin, niin emme huomanneet selvää eroa maussa, rakenteessa yms...
Tällä kertaa nautimme pakasteperunasosetta halvimmasta päästä.... tehtynä ihan ohjeen mukaan ja se oli ihan hyvää!!! Porkkanat sen sijaan eivät ole pakasteversioita, vaan ihan oma kätösin kuorittuja ja keitettyjä.
|
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein
Theodora, ystävien kesken Dora
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

Viimeisimmät kirjoitukset
Leivontatarvikekauppa verkossa

www.confetti.fi
Kärkkäiseltä löydät monia leipomiseen ja koristeluun liittyviä ostettavia.

Koti ja puutarha -> taloustavarat
tässä suora linkki
|