Kirjoittaja
Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
|
31.03.2010 - 22:21

Salaattia, graavia- ja kylmäsavulohta, keitettyä munaa, avocadoa (sitruunamehustettu), retiisiä, maustettu kermaviilikastike, ruohosipulia .... hyvää oli.
31.03.2010 - 16:43
Helppoa pataruokaa karjalanpaistilihoista...

Viime sunnuntaina ennen formuloiden alkua piti jotain helppoa ja nopeaa ruokaa tyrkätä uuniin kypsymään ajojen ajaksi. Aikaa oli noin vartti, että ehti lähdön katsomaan.... tällaista pataruokaa tein tällä kertaa karjalanpaistilihoista...
Lihapata
600 g karjalanpaistilihoja
2 isoa sipulia lohkoina
kokonaisia maustepippureita n. ½ rkl
2 laakerinlehteä kokonaisena
1 lihaliemikuutio
suolaa ( laitoin aluksi 1 ½ tl....sitten loppupuolella kypsymistä lisäsin hieman maisteltuani ruokaa)
1 tl paprikajauhetta
vettä nesteeksi
1 pss pakastettuja uunijuureksia ( sisältää ainakin palsternakkaa, porkkanaa, lattua ja punasipulia)
Laita lihat uunivuokaan, mittaa sekaan kaikki mausteet, murustele lihaliemikuutio ja lisää sipulitkin sekaan. Laita vettä vuokaan niin että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä pataa aluksi 200- 225 asteisessa uunissa noin tunnin ajan, Sekoittele muutamaan otteeseen kypsentämisen aikana, koska päällimmäise lihapalat ruskistuvat. Alenna lämpö n. 175 ja jatka kypsentämistä vielä lähes tunnin ajan. Lisää uunijuurekset ja kypsennä kunnes nekin ovat pehmenneet. ( kokonais kypsymisaika on siis 2½ -3 tuntia) Lisää tarvittaessa vettä. Tarkista maku.

Me söimme lihapadan perunasoseen ja salaatin kera. Salaatissa oleva juusto on Valion kotijuustoa.
30.03.2010 - 20:35

Täältä löytyy perinteisen Paholaisen piirakan ohje tässä versiossa laitoin koko Marianne crush pussillisen taikinaan ja koristelin kuorrutuksen pinnan kahdella erilaisella nomparellilla ja pääsiäikarkeilla....
Pääsiäisversio Paholaisen piirakasta
(pellillinen)
Pohja
5 dl vehnäjauhoja
4 3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl suolaa
1 dl tummaa kaakaota
-> sekoita kuivat ainekset keskenään hyvin sekaisin
50 g sulatettua rasvaa
2½ dl kiehuvaa vettä
-> lisää kuiviin aineisiin vatkaten sähkövatkaimella 2 min.
3 kananmunaa
-> lisää seokseen ja jatka vatkaamista vielä 2 min.
Lisää taikinaan vielä
1 pss Marianne crushia
Paista piirakkapohjaa n. 200 asteessa 20-25 min.
Kuorruta jäähtynyt pohja seuraavalla kuorrutuksella
Kuorrutus
n. 8 dl tomusokeria
70 g rasvaa
6 rkl maitoa
keltaista elintarvikeväriä ( käytin pastaväriä)
Koristeeksi kuorrutuksen päälle mieleisiä nomparelleja, pääsiäiskarkkeja
-> vaahdota rasva ja lisää muut ainekset ja levitä pohjan päälle. Ripottele koristukset pääälle. Anna jähmettyä ja leikkaa paloiksi. Minä leikkasin aika pieniä palasia -> pellillisestä 36 kpl.... on kuiteskin aika makeaa 

Joku näitä voisi leivoksiksikin nimittää.....
30.03.2010 - 16:55

Maistuiskos sitruunarahkapulla?
Ihan tavalliset pyöreät pulla kohotetaan hyvin. Pullataikinan ohje löytyy esim täältä. Painetaan pullan keskelle syvennys esim lasilla. Näiden ei ole tarkoituskaan olla piirakkamaisia, kuten esim nämä ovat, vaan enemmänkin pikkupullia maukkaalla silmällä. Voitele pullan reunus munalla ja täytä kolo sitruunarahkalla. Sitruunarahkan sekaan ei tarvitse laittaa mitään, ei edes kananmunaa. Reunoille voi halutessan ripotella vielä raesokeria. Pullat paistetaan 200-225 asteisessa uunissa 12-15 min. pullien koosta riippuen.

Minä tein sitruunarahkapullia 36 kpl ja käytin näihin 3 purkillista sitruunarahkaa.
29.03.2010 - 19:53

Enpäs muistanut ottaa kuvaa ennen kuin ruikin tuota sinappikastiketta salaatin päälle...ei ole kovin esteettisen näköinen, mutta eipäs anneta sen häiritä, koska salaatti oli oikein hyvää...
Tonnnikla-kotijuustosalaatti pitää sisällään; jääsalaattia, kurkkua, miniluumutomaatteja, retiisejä, keitettyä kananmunaa, vaaleaa tonnnikalaa veteen säilöttynä, kotijuustoa (Valio), säilykeananasta ja kastikkeena kaupasta ostettua sinappikastiketta.
Tuo kotijuusto jakaa varmasti syöjät, osa tykkää ja osa taas ei. Tiesin kyllä ostaessani, että ite saan syödä koko juuston ( onkin aika iso) .... ja niinhän siinä kävikin. Ei kuulemma maistu millekkään. Juupa, juu, minusta se on hyvää 
28.03.2010 - 12:51
Eilen illalla pähkäilin teenkö kypsästä broilerista broileritäytteisiä rullia ( näiden kebabrullien tapaan) vai teenkö pitsaa. No, pitsa voitti tällä kertaa, ihan siksi etten edes muista koska olisin kotona tehnyt sitä...siis todella kauan sitten.
Äsken katsoessani päivityksiä, huomasin Ekun tehneen broileritäytteisiä rullia...käykääs vilasemassa, olivat todella herkullisen näköisiä.

Pitsan tein tällä kertaa näin....
Broileri-sinihomejuustopitsa
(pellilllinen)
Pohja: 2 dl lämmintä vettä + (vajaa )1 tl suolaa + 2 tl sokeria + 3 dl durumvehnäjauhoja + 1 dl puolikarkeita vehnäjauhoja + 2 kukkuraa tl kuivahiivaa ( n. 7 g) -> kohota taikina
Pitsakastikkeen virkaa toimitti valkosipulilla maustettu tomaattimurska tölkillinen (tiiliskiven mallinen, paino?)lisämausteena suola, sokeri ja pitsamauste.
Täytteeksi pellilliseen pitsaa laitoin: kypsästä broilerista 1 koipi-reisipalan ja yhden rintapalan puhdistettuna ja pieniksi leikattuna, 1 pienen purkillisen ananaspaloja valutettuna, ½ pkt Aurajuustoa ( kolmio), 7 miniluumutomaattia viipaleina, 1 rkl pepperoniviipaleita ja täytteiden alle laitoin n. 250 g juustoraastetta.
Kaulitse kohonnut taikina pellin kokoiseksi levyksi. Levitä kastike, ripottele juustoraste ja täytteet päälle. Paista pitsaa 225-250 asteisessa uunissa 15-20 min. Varo ettei pitsa kärvähdä . Kypsän pitsan päälle ripoteltiin vielä pitsamaustetta.

Harvoin tulee tehtyä ihan vaan broilerista pitsaa... tästä kyllä tykättiin paljon. Mausteet sattuivat ihan vahingossa just jetsulleen.... harmi ettei kaikkia määriä tule aina mittailtua tekovaiheessa 
27.03.2010 - 14:25
Toteanpas vaan, että tykkään kaikesta sitruunaisesta, jos se jollekin lukijoista on jäänyt vielä epäselväksi 
Tämä piirakka/kakku...mikä lie nimeltään, onkin muunnos tästä limepiirakasta.
Limen mehun ja kuoren tilalle käytin ihan tavallista sitruunaa. On hyvää ilman päällystäkin hedelmien/marjojen kanssa. Minä halusin laittaa tähän vielä kiilteen päälle, koska tätä syödään useampana päivänä...pysyy kauniimpana pidempään. Alun alkaen ajatuksena oli vielä laittaa paistetun jäähtyneen piirakan pinnalle kermavaahtokerros hedelmien ja kiilteen alle...siitä kuitenkin luovuin tällä kertaa... toiste sitten. Ei ole liian kirpakkaa ilmankaan.

Hedelmäpäällysteinen sitruunapiirakka
Pohja:
15 digestive keksiä murskattuna ( ei tarvitse olla ihan kauhean hienoa)
80g sulatettua voita
Täyte:
5 keltuaista
1 tlk (397g) kondensoitua makeaa maitoa
1 dl sitruunasta puristettua mehua
1 rkl raastettua (ohutta raastetta) sitruunan keltaista kuorta
Pinnalle 2 pientä prk säilykemandariineja ( tästä määrästä jää vähän...yksi prk ei kuitenkaan riitä, mikäli laittaa noin paljon mitä minä) ja 250 g vihreitä viinirypäleitä
Hedelmien päälle hyytelösokerista kiiille pakkauksen ohjeen mukaan ( tein 2 dl nestettä ja siitä jäi muutama rkl)
Sekoita pohjaan tulevat ainekset keskenään. Painele seos irtopohjavuokaan ( 24 cm halkaisija) tai piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista uunin keskitasossa 150°C:ssa 10 minuuttia ja nosta pohja pois uunista. Nosta uunin lämpö 175°C:een.
Vatkaa keltuaisia puhtaassa kuivassa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes ne muuttuvat kuohkeammiksi ja sakeammiksi. Lisää tiivistemaito ja vatkaa edelleen, kunnes seos sakenee.
Lisää sitruunamehu ja -kuoriraaste. Kaada seos vuokaan pohjan päälle. Kypsennä piirakkaa 15 - 20 minuuttia (uunin keskitasossa). Sammuta uuni ja avaa uuninluukku ja jätä piirakka jäähtymään uuniin ritilän päälle ( jotkut asiantuntijat väittävät että näin tehden ei tällaiset täytteet halkeaisi jäähtyessään...tiedä sitten, uskoisko tuota) ..... Jäähytä ny piirakka kuitenkin jollakin tapaa ihan kylmäksi.
Tarjoa jäähtynyt piirakka hedelmien tai marjojen höystämänä ( parempaa oltuaan yön jääkaapissa)
TAI
Lado hedelmät piirakan pinnalle haluamallasi tavalla ja tee hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukainen kiille hedelmien päälle.

Sitruunapiirakka jäähtyneenä

Tässä on 1 pieni purkillinen mandariinilphkoja ladottu päälle....tällaisenaankin voisin tämän tarjota....

.... lisäsin kuitenkin vielä hedelmiä pinnalle. Olen kovin tykästynyt mandariini-vihreärypäle yhdistelmään....

... ja hyytelösokerikiilteenkin hedelmät saivat pintaansa...

Makeaahan tuo täyte on tehtynä kondensoidusta maidosta.... mutta kahvin kanssa nautittuna, ei piirakka kuitenkaan ole mielestäni liian makeaa, kun lisänä on hedelmiä. Pitäähän makean makeaa olla . Tätä tehdään ehdottomasti toistekin.... eri hedelmiä/marjoja voisi päällykseksi kokeilla.
27.03.2010 - 07:18
Muutaman päivän irtiottto Rukalla teki terää...
Tässä joitakin syöminkejä sieltä....

Tämä olikin oikein herkkuateria....

Pihveinä oli Saarioisten takuumureat naudan ulkofilepihvit. ( ne 2 pakkaukseen pakatut reunoilta pippuroidut). Pihvejä paistettiin 5 min/puoli keskilämmöllä ( miehet toimivat ajanottajina, sen verran osallistuivat ruoanlaittoon tällä kertaa ) ja pikkasen lihoja suolattiin paiston jälkeen.....

Lihojen kypsentämisen jälkeen pannulle laitettiin 1 prk ruokakermaa, suolaa, vähän sinappia ja loraus konjakkia . Lihoja valeltiin kastikkeella ja niiden annettiin vielä kypsyä muutama minuutti, koska lihasneste oli sen verran vielä punaista, että meiltä osalta olis pihvit muuten jääneet syömättä. Samalla kastike saostui sakeammaksi.

Lisäksi tehtiin ihan tavallisia lohkoperunoita uunissa... rasvasulan, suolan ja paprikajauheen lisäksi niihin ei laitettu muuta, eikä ne tarvinneetkaan, hyviä olivat ihan tuollaisenaan. Uunissa pellillä leivinpaperin päällä kypsennettiin 200-225 asteisessa uunissa reilu ½ tuntia, muutaman kerran vähän sekoitellen. Ruokajuomana oli punaviini.

Lisäkesalaattina toimi ihan tällainen tavallinen vihersalaatti-kirsikkatomaatti-kurkku-viinirypäle-persikka-salaatti ja jokainen laittoi pöydässä omalle lautaselleen lisäksi sopivaksi katsomansa määrän mustia oliiveja ja oikeaa fetajuustoa. Kastikkeena kaupasta ostettu sinappikastike...mikä oli oikein hyvää. Pitäsmuistaa katsoa onko sen merkkistä meilläkin täällä myynnissä ( kun vaan vielä muistas valmistajan?? A hoi, kukas se onkaan?)

Jälkkärinä pihviaterialla nautittiin hyvät kahvit ja mascarponejädeä.... tämä nyt vaan on niiiiin ihanaa. Jätskiä säilytettiin oikeaoppisesti lumihangessa muutamia tunteja , mökissä ei ollut pakastinta, eikä edes pakastelokeroa, vaikka muuten kaikki olikin hyvin....

Tässä erään toisen aterian "pikaruokaa". Savukinkkusuikaleista ja pekonikuutioista tehtyä pastakastiketta. Tämäkin oli oikein hyvää...sisareni käsialaa. Jälkkäriksi koottiin hedelmäsalaatit.

Dora ja Simo olivat tietenkin mukana reissussa.... Dora lepäilee lempiasennossaan, pää taivutettuna outoon asentoon...kerrankin kieli kokonaan suussa ja Simo makoilee sopivan välimatkan päässä...
Kiitokset A ja A kutsusta ja hyvästä seurasta.... tällaisen reissun voisi ottaa uusiksikin 
26.03.2010 - 17:05
... ja lähi tienoolla asuvat. Nyt ei tartte enää lähteä merta edemmäs kalaan... eikä hakemaan kondensoitua maitoa Oulusta tai Ylivieskasta tai jopa pidemmältä....

Oulaisten K-Supermarketista tätä voi ostaa prk hintaan 3.34.
Löytyy koookosmaitojen kanssa alimmalta hyllyltä missä on tex-mex- ja kaikensortin aasialaisia juttuja.
20.03.2010 - 11:51
Key lime pie / limepiirakka on ollut jo kauan to-do-listallani. Nyty päätin ilahduttaa (?) työkavereitani ja vein heille maistiaiseksi limepiirakan. Evelynin-blogissa ja ainakin Sanjan kakkukekkereissä olen lähiaikoina bongannut vastaavan herkun. Evelynin postauksesta löytyy kuva oikeasta mehustakin. mitä tähän alunalkaen käytettäisiin..... No, eihän sitä minulla ollut, joten käytin ihan limestä puserrettua mehua ja kuorta täytteen maustamisessa.

Tässäpä ohje, kuten minä limepiirakan tein....
Limepiirakka
Pohja:
15 digestive keksiä murskattuna
80g sulatettua voita ( voisiko vähentää ihan vähän?)
1 tl sokeria
Täyte:
5 keltuaista
1 tlk (397g) kondensoitua makeaa maitoa
1 dl limeteistä puristettua mehua ( tarvitsin 3 kpl)
1 rkl raastettua limetinkuorta ( tätä laitan ensi kerralla hieman vähemmän)
Koristeluun: kermavaahtoa ja hedelmiä ( jos haluaa koristella)
Sekoita pohjaan tulevat ainekset keskenään. Painele seos tiiviisti irtopohjavuokaan ( 24 cm halkaisija) tai piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista uunin keskitasossa 150°C:ssa 10 minuuttia ja nosta pohja pois uunista. Nosta uunin lämpö 175°C:een.
Vatkaa keltuaisia puhtaassa kuivassa kulhossa sähkövatkaimella, kunnes ne muuttuvat kuohkeammiksi ja sakeammiksi. Lisää tiivistemaito ja vatkaa edelleen, kunnes seos sakenee.
Lisää limettimehu ja -kuoriraaste. Kaada seos vuokaan pohjan päälle. Kypsennä piirakkaa 15 - 20 minuuttia (uunin keskitasossa) ja jäähdytä ritilällä..... (monissa ohjeissa käsketään piirakkaa paistaa 10 min ja jätää se sitten ritilälle avoniseen uuniin jäähtymään). Jäähdytä piirakka ihan kylmäksi jääkaapissa....maistelin tätä heti kylmänä ja ehdottomasti parempaa oli vasta seuraavana päivänä, joten kannattaa malttaa odottaa 
(Jotkut ohjeet kehottavat laittamaan piiraan pakkaseen ja ottamaan sen esille n. 20 min ennen tarjoilua.,.... tätä en ole vielä kokeillut.)

Tekopäivän iltana piti palaset maistella....mutta ehdottomasti parempaa oli yön yli kylmässä tekeytymisen jälkeen.

Tällä kertaa koristeeksi laitoin kermapursotuksia ja paloiteltuja viinirypäleitä, mitkä mukavasti laimensivatkin kirpakkaa piirakka.
Ensi viikolla pitää kokeilla limepiirakka pienin muutoksin ja sitten sen nimikin muuttuu ....
19.03.2010 - 17:13
Porkkanapiirakka/porkkanakakku on aina kuulunut lemppareihini. Jostain kumman syystä sitä tulee vaan tehtyä turhan harvoin. Monia ohjeita olen kokeillut, mitään selvää suosikkia en ole löytänyt. Mikä vaan ohje missä on myös ananasta on mieleinen.

Tällä kertaa mentiin tällaisella ohjeella.
Porkkanapiirakka (porkkanaleivokset)
4 munaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
2 tl vanilliinisokeria
100 g sulatettua rasvaa
1 pieni prk ananasmurskaa valutettuna
4 dl hienoa raakaa porkkanaraastetta
Kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g rasvaa ( pehmeää)
7 dl tomusokeria
1 rkl vanilliinisokeria
Pinnalle; manteli- tai pähkinärouhettä
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, Yhdistä keskenään sekoitetut kuivat aineet, ananasmurska ja porkkanaraaste tasaiseksi taikinaksi ja levitä se leivinpaperin päälle pellille. Paista pohjaa n. 200 asteisessa uunissa n. 25 min. Kokeile kypsyys tikulla. Jäähdytä pohja ja levitä sille sekoitettu kuorrutus, ripottele pinnalle mantelirouhetta. Anna piirakan jähmettyä kylmässä ja leikkaa halutun kokoisiksi palasiksi. Muista säilyttää piirakka kylmässä.
Tällä kertaa halusin porkkanapiirakasta hieman paksumman ja tein pellille yllä olevan ohjeen 1.2 kertaisena.
19.03.2010 - 16:56

Kaupan pehmoista perunarieskaa ja niiden päälle on levitetty tasan tarkkaan niitä aineksia mitä jääkaapista sattui löytymään..... sulatejuustoa, kokolihaleikkelettä, pepperonirenkaita, säilykepaprikasuikaleita, juustoa ja maustekurkkusuikaleita. Rullataan ja syödään. Hyvää oli ja helpolla tuli tehtyä iltapala.
18.03.2010 - 16:44
Tällaisen listan löysin muutamia päiviä sitten koskien Tiimarien ja Confetin huhtikuun aikana alkavaa yhteistyötä
Ninuskin näperryksistä..... sydän jo sykähti että josko meidänkin Tiimariin tulisi Confetin leivontatarvikkeita myyntiin ... mutta ei käyny säkä, ainakaan tässä vaiheessa 
Käykääs kurkkaamassa missä on lähin teitä oleva yhteistyön aloittava Tiimari
http://www.ninuskin.vuodatus.net/blog/2369838/tiimariin-leivontatarvikkeita/
Tuon listan mukaan lähimmät tätä seutua olisivat Kempeleessä, Oulussa 2 Tiimaria ja Kokkolassa...ja Savon reissulla pitää ruveta käymään Kuopiossa...
Itse en ikävä kyllä tiedä asiasta yhtään sen enempää mitä Ninnuskan blogista luin.
17.03.2010 - 17:03
Oottekos huomanneet että Ylivieskan Kärkkäiselle on tullut iiiiiiso hyllyllinen kaikenlaisia kukkamuotteja, värejä suihkutettavia jutskia yms.... eräs ystäväni sanoi viime viikolla nähneensä siellä kaikenmoisia... pitihän meidänkin sitten perjantaina ajaa sinne katsastamaan tilanne.... ja tarttuihan sieltä mukaan vaikka mitä.....
Mitenkäs on....Oulun seudulla asuvat, onkohan Oulun Kärkkäisellä kans näitä myynnissä? Kyllähän noista nettikaupoista saa, mutta minä ainakin ilostuin siitä että saa ihan käsin hiplata ja katsella luonnossa onko jokin oman tuntuinen.

Tällaisia lähti mukaan .... erilaisia kukka- ja lehtimuottisarjoja, esim tuo silikoninen yksittäinen muotti maksoi vain 7 e, koristelutyövälineet ( siis nuo vaalean sinuiset oikealla...ostin kamulle, hinta 2.90), huikean iso kuukkanaula maksoi peräti 1.50e, elintarvikesivellin 2.5e, koristelukuviopakkaus ( 9 osainen...tämä oli suurinpiiretin saman hintainen kuin Suomen nettikaupoissa, kaikki muut muotit olivat edullisempia)

Vaikka monta pakkausta lähti mukaan....vielä sinne jäi erilaisia muotteja mitä minulla ei vielä ole...
Lisäksi Kärkkäiseltä löytyy esim. pastavärejä, kristallipulvereita ( en osannut päättää minkä värisiä ostan, joten sinne jäivät kaikki), suihkespraytä ( jonkinlaisia, näistä ei kokemusta ole, joten enpäs tällä kertaa ostanut), elintarvikekyniä.
Jauhevärejä olisin kaipaillut...en löytänyt niitä ainakaan tällä kertaa....
Olin ihan tyytyväinen saaliiseeni 
Lisäys 18.3.2010
Kiitokset Ninalle vinkistä
Kärkkäisen nettikaupassa näkyy olevan jonkin verran näitäkin tavaroita myynnissä... enemmän sortteja kyllä hyllyssä oli... esim silikonimuotteja monia puuttuu noilta sivuilta.
16.03.2010 - 20:17
Helppoakin helpompi broilerikastike, kypsyy riisin kiehuessa...

Curry-broilerikastike
300 g rasia broilerin filesuikaleita (maustamaton)
2 rkl öljyä lihojen ruskistamiseen
1 dl pakastesipulikuutioita
currya, suolaa, paprikajauhetta, mustapippuria myllystä
2 dl ruokakermaa
n. 2 dl vettä
1 pieni prk herkkusieniviipaleita ilman lientä
2-3 rkl vaaleaa kastikesuurusta
Ruskista lihat + sipulikuutiot kevyesti paistinpannulla, lisää mausteet sekaan ja heti perään nesteet. Kypsennä 10 min. Lisää herkkusienet. Suurusta kastike suurusteella ja tarkista maku. Ohjeella tulee 3 annosta.
16.03.2010 - 13:45
Helppoa hyvää...
Sunnuntaiaamuna syötiin viime kesän viimeiset mansikat pakastimesta mannapuuron lisäkkeenä, voi että olivatkin hyviä 
Mannapuuro on kiehautettu ihan perusohjeella; 1 litra täysmaitoa kuumennetaan kiehuvaksi, vispataan sekaan 1½ -2 dl mannasuurimoita ja kypsennellään puuroa välillä sekoitellen ihan pohjaa myöten vähintään 10 minuuttia. Maustetaan suolalla. Litran annoksesta tulee 3-4 lautaselliset puuroa.
15.03.2010 - 20:02
Lauantaina herkuttelin näin simppelillä lounasruoalla ollessani yksin kotona. Valmistusaikaakin meni n. 10 minuuttia....joten aikamoista pikaruokaa.

Mitään kummempaa reseptiä tähän ruokaan ei tarvita. Olkoon ruoan nimi vaikka pippuroitu kala.
Tarvitaan sopivan kokoinen kalapala mikä ruskistetaan pannulla ihan ilman rasvaa ja sitten pannulle lisätään sopivaksi katsottu määrä mustapippurijuustoa. Minä laitoin 2 kunnon siivua Arlan pippurituorejuustorullasta ( Buko), tilkan vettä ja lorauksen ruokakermaa pannulle ja kiehautin seoksen ja valelin vähäisellä liemellä kalapalasta joka puolelta parin minuutin ajan. Maistamisvaiheessa totesin suolaakin tarvittavan.
Seurana kalalla söin punajuuri-omena-ananassalaattia ja kauraleipää. Oli hyvä, teen ehdottomasti toistekin.
15.03.2010 - 14:52

Rahka-kauraleipä
(4 kpl)
½ litraa vettä
50 g hiivaa ( laitoin 2 pss kuivahiivaa a 11g)
1 rkl suolaa
2 rkl siirappia
1 prk ( = 250 g) rahkaa
4 dl kaurahiutaleita
11-13 dl vehnäjauhoja
50 g sulaa rasvaa
Pinnalle; kaurahiutaleita
Liuta hiiva, suola ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Lisää maitorahka, kaurahiutaleet, vehnäjauhot sekä haalea rasva. Alusta taikina pehmeäksi ja tasaiseksi. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa ( esim vesivati) n. 20 min. Jaa taikina neljään osaan ja muotoile osista pyöreitäleipiä. Ripottele leiville kaurahiutaleita ja taputtele leivät ohuehkoiksi, samalla kaurahiuteleet tarttuvat leipiin. Nosta leivät leivinpaperin päälle pellille. Paina veitsellä leipiin urat, siten että leivät jakautuvat 6-8 lohkoon. Kohota leivät hyvin. (Minä tuikkasin vielä reijät haarukalla jokaiseen lohkoon) Paista leivät 200-225 asteisessa uunissa 15-20 min. Kypsä leipä on sekä päältä että pohjalta hyvänvärinen ja tuntuu nostettaessa kevyeltä kokoonsa nahden.
Samaisesta taikinasta voi tietenkin paistaa myös sämpylöitä. Muisteleisin tämänkin ohjeen olevan Valiolta lähtöisin....
14.03.2010 - 22:38
Pitkästä aikaa tein tällaista jälkkäriherkkua.... vaikkapa alkaneet formulakauden kunniaksi.

Valkosuklainen lime-vadelmarahka
2 dl vispikermaa -> vaahto
1 prk lime-valkosuklaarahkaa
2 dl kotimaisia vadelmia
1½ rkl sokeria
30- 40 g rouhittua valkosuklaata
( limen mehua ja raastettua kuorta )
Sekoita rahkaan kaikki muut ainekset. Jätä vadelmia ja suklaata koristukseksi. maistele makeus ja lisää tarvittaessa lisää sokeria. Minä laitoin lisäkirpakkuutta antamaan vielä puolikkaan limen kuoren ja mehun. Neljällehän tästä pitäisi pienet annokset tulla... Oli hyvää 
14.03.2010 - 09:19
Muutamia viikkoja sitten käytiin naisporukalla syömässä taasen täällä.

Pääruoat löytyvät täältä hintoineen.
Kolme neljästä syöjästä valitasi This and that- annoksen, kooten oman ateriansa itse.
Yksi ruokailija valitsi possun 180 g pihvin cheddar-pekonikastikkeella

Toinen ruokailija halusi kokeilla paikan lihapullia vaalean pippurisen kastikeen ja tikkupeunoiden kera (Great Big Balls On Fire)

Kolmas syöjä valitsi listalta broilerinfilettä vaalealla pippurikastikkeella

Minä söin 180 g possupihvin sienikastikkeen ja uuniperunoiden kera. Voin vakuuttaa, että sienikastike oli todella ihanaa 

.... mitään kummoista ei alkuun jaksettu syödä listalta...vaan otettiin salaattia salaattipöydästä....
Koskaanhan ei ole niin täysinäinen olo, ettei jälkiruokaa mahtuisi 
Jälkiruokalistalla ei montaa jälkkäriä ole, joten kokeilimme ne kaikki...

Pancake-annos sisältäen pannukakkua, jäätelöpallon ja vaahterasiirappia... tämän valitsi kaksi syöjää. Ihana annos olikin.

Tropical Mousse-annos siältäen moussea, mansikkakastiketta ja keksin. Tuo mousse tuntui kyllä enemmän jäädykkeeltä....oli sen verran vielä jäässä/kohmeinen ?

Minä söin Mud Cake-annoksen sisältäen suklaakakkua, jäätelöpallon ja pähkinäkastiketta.
Kaikki neljä ruokailijaa olimme erittäin tyytyväisiä ruokiin ja palveluun.
Kiitokset A, H ja K ruokailuseurasta ja suurkiitokset muutenkin yhteisestä ajastamme 
13.03.2010 - 12:22
Tälläinen kotoinen laktoositon kakkutöräys....

Pohjana 6 munan sokerikakkupohja. Kostutus ananasmehulla. Toisessa kerroksessa on täytteenä kotimaisia mansikoita mössättynä ja sen päällä laktoositon vispikermavaahto ja toisessa välissä on ohut sipaisu aprikoosimarmeladia, säilykeaprikoosia ja -persikkaa paloina ja päällä laktoositon kinuskikermavaahto. Päällys ja pursotukset ovat laktoositonta vispikermaa. Päällä hedelmiä ja jotain värikontrastia kun halusin ja epätoivoisena lueskelin kaikensortin pakkauksista mitä kotosalla oli, niin ainoastaan 70% suklaalevy oli ainoastaan sellaista mitä tähän kakkuun pysty käyttämään. Eli nuo tummat kasat on siis suklaata 
13.03.2010 - 08:21

Jauheliha-kasvislaatikko; 500 g papasteperunasuikaleita, 250 g pakastekasvisuikaleita (käytin maalaiskasviksia), 400 g jauhelihaa, ½ pss pakastesipulia, 2 dl tomaarttimurskaa, suolaa ( n. 1 tl), paprikajauhetta (½ tl), mustapippuria rouheena 2 maustemitttaa, aromat-seosta (1 tl) , valkosipulijauhetta ( vajaa tl), juustoraastetta 2 dl, 1 prk Kippari-ruokakermaa, 2 dl ruokakermaa ( tai maitoa).
Ruskista jauheliha + sipulit paistinpannulla ja mausta kaikilla mausteilla. Yhdistä uunivuoassa sekaisin peruna-ja kasvisuikaleet ja lihaseos+ tomaattimurska. Kaada ruokakermat vuokaan ja ripottele juustoraaste päälle. Kypsennä vuokaa n. 200 asteessa n. 40 min.

Oli ihan hyvää arkiruokaa. Syötiin punajuuri-omena-ananassalaatin kera.
12.03.2010 - 15:48
Vakaasti päätin aikoja sitten etten enää yhtään keitto- ja leivonnaiskirjaa itselleni osta.... vaan kuinkas taas kävikään. Sorruin kirjakerhosta ( pitäähän niitä bonuksia johonkin käyttää ) ottamaan kaksi kirjaa, Ihana suklaa ja Iloisen leipojan kirjan. No, onneksi kumpainenkin tuntui äkkiselauksella olevan sellainen kirja että mieluisia ohjeita löytyy kyllä....
Voitko sinä suositella jommasta kummasta kirjasta jotain tiettyä ohjetta?
12.03.2010 - 10:10

Viljapossun lihasta tehdyn padan kanssa söimme perunasosetta ja vihersalaattia.
Punainen possupata
450 g viljapossun kinkkukuutioita
rasvaa lihojen ruskistamiseen
n. 8 dl vettä
lihaliemifondia / lihaliemikuutio
½ - 1 tl paprikajauhetta
1 tl aromat-seosta
½ tl suolaa
muatapippuria myllystä muutama kierros
3 - 4 rkl tomaattipyrettä
3 kuorittua porkkanaa paksuina viipaleina
2 isoa kuorittua sipulia lohkoina
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 dl säilykepaprikasuikaleita ( = n. ½ prk mietoon suolaliemeen säilöttyjä)
tummaa/ vaaleaa Maizena-suurustetta
Ruskista lihat, lisää neste ja kaikki mausteet ja hauduta lihaa n. ½ tuntia. Lisää sitten porkkanat ja freesatut sipulohkot ja jatka kypsentämistä niin että liha on kypsää. Lisää tarvittaessa vettä. Lisää paprikasuikaleet ruokaan ja suurusta lientä hieman suurusteella (mikäli katsoo tarpeelliseksi...minä olin kahden vaihella...laittaako suurusta vai ei. tomaattisose ja soseutunut sipuli suurustavat vähäistä lientä kypsentämisen aikaan aika hyvin). Tarkista vielä maku. Tarjoa keitetyn riisin tai perunan kanssa. Tästä määrästä riittää 3 (-4) syöjälle.

Hyvää oli.... itsellä on nyt jonkinlainen himo työtää luomuporkkanoita ja noita säilykepaprikoita joka ruokaan....
12.03.2010 - 09:56
Pakastimen kätköistä löytyi vielä muovikassillinen raparperipusseja, vaikka kuvittelin jo kaikki käyttäneeni Pari pientä pussillista sain tuhotua heti, kun keittelin kattilallisen pikkasen kirpakkaa mansikka-raparperikiisseliä...... kylläpä maistuikin hyvälle ihan tällainen tavallinen kiisseli....

Mansikka-raparperikiisselin ohje löytyy täältä.
11.03.2010 - 10:06
Eilen tein aterialle ihan tarkoituksella perunasosetta tuplasatsin....tarkoituksena tehdä muutamia perunapiiraita.
Laitan tällaisen pienen annoksen ohjeen, jos vaikka joku innostuu tähdeperunasoseesta kokeilemaan... vastapaistettuina, tuoreina ovet tietenkin parhaimmilllaan.... mikähän siinä onkin, vaikka olen näihin lapsuudessa tottunut, ettei perunapiirakoita tule tehtyä isoja määriä pakastimeen, kuten riisipiirakoita. Eilen illalla tein perunapiirakoita 12 kpl ja ne syötiin heti....
Perunapiirakat
(10-12 kpl isoja piirakoita)
1 dl kylmää vettä
½ tl suolaa
n. 1 dl vehnäjauhoja
n. 1½ dl ruisjauhoja
Täytteeksi perunasosetta n. 8 dl + 1 raaka kananmuna sekaan
Paiston jälkeen voiteluun sulatettua voita/rasvaa (+ vettä)
Sekoita kuoritaikina tasaiseksi. Jaa osiin, pyörittele palloiksi, taputtele lättänöiksi ja ajele piirakkapulikalla pyöreiksi ohuiksi kuoriksi. Levitä perunasose pohjalle ja rypytä piirakaksi. Juu, ja minusta perunapiirakka rypytetään aina pyöreäksi..... paista piirakat sähköuunissa täydellä teholla n. 250 -> keskitasossa, kunnes pinta on ruskeatäplikkäinen ja pohja on myös hyvin paistunut. Minulla piirakoiden paistoaika oli vajaa 10 min lähes 300 asteessa. Varo, etteivät piirakat pala! Voitele piirakat heti kuumina sulatetulla voilla tai kasta ne voi-vesiseokseen. Anna piirakoiden pehmitä hetkinen paprin + liinan alla ja nauti sitten kylmän maidon kera 

Vähän hankalampaa pyöreän piirakan rypyttäminen voi olla... minä teen rypytyksen vain yhdellä kädellä...välillä piirakankaa kääntäen. Äärimmäisessä hädässä voi piirakan rypyttää soikeaksi riisipiirakan tapaan 

Hyviä ovat.... itse tykkään kuitenkin enemmän riisipiirakoista tai mannapuurotäytteisistä sultsinoista, mutta onhan tämä yksi keino käyttää jämäperunasose.... ei aina tartte tehdä rieskaa.
10.03.2010 - 14:05
Lomaviikolla on viimeinkin aikaa tavata ystäviä, joten tein kaappiin kertyneistä omarsuklaista suklaakakun. Monesti oikein suklaiset hyytelökakut ovat aika raskaan tuntuisia, joten tämän kanssa kannattaa ehdottomasti tarjota mansikkasosekastiketta lisäkkeenä.

Mansikkainen suklaahyytelökakku
( vuoan halkaisija 20 cm)
Keksipohja:
1 pötkö mansikkadominoja tai vastaavia keksejä
2 rkl sulatettua rasvaa
Täyte:
1 prk vaniljarahkaa
1 prk creme fraichea
2 dl vatkautuvaa kermaa (vispiä)
3 liivatelehteä ( tällä määrällä tulee ihanan pehmoista hyytelökakkua)
2 rkl vettä
1 levy Omar-suklaata ( = 200 g)
5 rkl sokeria
2 rkl kaakaota ( tummaa)
Koristeeksi: daimrakeita ja muita mieleisiä koristeita
Suklaakakun lisäkkeeksi tarjoiluvaiheessa: kotimaisia mansikoita soseutettuna
Pohjan valmistus: Murskaa keskit täytteineen muovipussissa esim. lihanuijalla, minä jätin aika rouheiseksi. Sekoita sula rasva sekaan ja levitä pohja irtopohjavuokan pohjalle, älä nosta reunoja. (Laita vuoka suoraan tarjoiluvadille ilman pohjaa tai pingota leivinpaperi pohjan ja reunuksen väliin)
Täytteen valmistus: Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen 10 minuutiksi .Vatkaa sinä aikana kerma vaahdoksi. Sulata suklaa. Laita rahka, sokeri, creme fraiche ja siivilöity kaakaojauhe astiaan ja vatkaa sekaisin. Yhdistä seuraavaksi haalea suklaa seokseen. Kuumenna 2 rkl vettä kiehuvaksi ja liuota siihen kylmästä vedestä poispuristellut liivatelehdet. Jäähdytä liivateseos haaleaksi ja yhdistä rahkaseokseen kunnolla sekoittaen. Yhdistä viimeisenä seokseen kermavaahto sekoittaen nostellen. Tarkista makeus. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. (Minä tein kuvioraapalla jäljet pintaan.) Hyydytä kakkua vähintään 3 tuntia, mielellään seuraavaan päivään peitettynä kylmässä.
Tarjollepano: Pyöräytä vuoan reunat irti varovaisesti veitsellä/paletilla. Irrota reunus ja siirrä kakku tarjoiluvadille, mikäli se ei jo sillä ole. Koristele daimrakeilla ja muilla halutuilla koristeilla.
Tarjoa kakun lisäkkeenä kotimaisia mansikoita soseutettuna. Makeutta marjojen sekaan ei tarvitse. Hyvää kakku on sellaisenaankin mutta mansikkasosekastikkeen kera vielä monin verroin parempaa 

Koristeena muutama tummasta suklaasta tehty pitsirulla ja daimrakeita

Nam... hyvää oli. Ei äklömakeaa ilman kastikettakaan.....
10.03.2010 - 11:38

Kokeilinpas taas pitkästä aikaa suklaisten pitsirullien tekoa..... kivoja koristeita kakkuun, jäkiruokiin ym, rullien koosta riippuen. Ei nämä vieläkään ihan paraatikelpoisia ole, mutta ihan käyttökelpoisia. Nämä tummasta suklaasta tehdyt rullat pääsivät koristamaan mansikkaista suklaakakkua.
Kinuskikissan sivuilta löytyy niin upeat valmistusohjeet, etten edes yritä selostaa näiden tekoa .... käykää kurkkaamassa sieltä.
10.03.2010 - 10:00
Laitanpas näinkin yksinkertaisen kebabherkun... valmistuu supernopeasti.

Tarvitaan esim rukiista isopaahtoleipää ja siihen päälle leikattua kebabia -> lämmitetään mikroaaltouunissa. Tai paahdetaan leivät paahtimessa (tai vohvelipannussa) ja lämmitetään kebabin erikseen.
Päälle kasataan kylmiä lisäkkeitä, vaikkapa salaattia, kurkkua, tomaattia, kurkkusalaattia ja jotain kastiketta tai ketsuppia. Nautitaan heti ja ollaan tyytyväisiä herkullisesta makuelämyksestä.
09.03.2010 - 09:04
Enpä muista koska olisin jostain uudesta piikkusuolaisesta niin innostunut, kuin Ekun blogissa näkemistäni kebabrullista.... tein kebabpötkönkin ihan näitä varten....no, syötiin sitä muussakin yhteydessä.

Laitoin vissiin täytteitä sen verran reilusti, että kebabrullista tuli aika isoja.... ens kerralla puolitetaan. Eli jos laitat täytteitä reilusti, niin yhestä pötköstä tulee kyllä pikkusuolasena ruokana kahdelle. Pitää olla julmetun iso nälkä, että jaksaa syödä kokonaisen.
Linkin takaa Löytyy Ekun ohje, alla ohje miten minä tein 2 isoa kebabrullaa...
Kebabrullat
( 2 kpl aika isoja runsailla täytteillä)
Pohjat
2 dl lämmintä vettä
1 tl kuivahiivaa
3/4 tl suolaa
2 rkl öljyä
n. 4 dl vehnäjauhoja ( laitoin puolet durumjauhoja)
Täyte ( täytteiden määriä en töpinöissäni huomannut tarkkaan mitata, mutta laitan kuitenkin arviomäärät)
kebabkastiketta ( kaupan valmista) tai jotain itsetehtyä ( minä tein tomaattisurvoksesta maustamalla sen valkosipulilla, suolalla, sokerilla, pippurilla ...kun unohin ostaa kebabkastikkeen.... hyvää tosin oli tämä minunkin tekemäni kastike) Tomaattipohjaista kastiketta n. 2 dl
juustoraastetta ( laitoin sinileimaemmentalia) reilu 2 dl
kebablihaa ( mulla oli kotitekoista, suurinpiirtein tällä ohjeella tehtyä) pötköstä käytin 1/3 kahteen rullaan
tomaattia, kurkkua, vihreää salaattia, paprikaa, pepperoneja
turkkilaisesta jogurtista ja kurkkusalaatista sekoitettua kastiketta n. 1½ dl
Sekoita tasainen taikina ja jaa se heti kohottamattomana 2 osaan. Kaulitse 1 osa ohueksi suorakaiteen malliseksi levyksi ja nosta se pellille leivinpapaerin päälle. Levitä kebabkastike/tomaattikastike levylle, lisää leikattu kebabliha ja juustoraaste ja paista levyä 250 asteisessa uunissa 5-7 min.
Vasta toisen pohjan kohdalla hoksasin laittaa pellin ihan alimmalle tasolle ja siellä pohja paistui hyvin .... huomaat eron kuvista. Ylimmässä kuvassa on pohja minusta herkullisemman näköinen, kun on ruskeampi.... mies söi tuon hailakamman värisen ...kyllä sekin kypsää oli.
Kun pohja on paistettu, lisää kaikki muut ainekset levylle ja rullaa . Kääräise rulla folion sisään ja nauti.

Kannattaskohan kebabliha levitellä ympäriinsä?

Kylmät täytteet siis vasta paistetun levyn päälle.... minä epäilin rullautumista...mutta ihan suotta, ei ollut ongelmia. Kannattaa silti katsoa ettei pohjaa paista liian kuivaksi kapukaksi.

Vähintään tässä vaiheessa minun olis pitäny tajuta puolittaa tämä rulla....

...vaan kokonaisenapa sen kääräsin folioon ja kiikutin miehelle maisteltavaks....

Hyvin teki kauppansa.... näitä meillä tehdään pian uudelleen. Pitää sitten muistaa katsoa noiden täytteiden menekkiä tarkemmin..... tämä rullakuva on taas siitä ekana tekemästäni., näkee pohjan vaaleudesta.....
Minä ihastuin näihin kebabrulliin ihan tyystin ja näistähän voip kehitellä muunkinlaisia rullia kun kebabtäytteisiä....
08.03.2010 - 19:37

Juustosämpylät
(18 kpl)
5 dl maitoa (tai vettä)
1½ tl suolaa
1 pss kuivahiivaa ( 11g -> kukkura rkl)
2 dl emmental juustoraastetta
½ dl öljyä tai muuta rasvasulaa
2 dl kaurahiutaleita
5 dl vehnäjauhoja
n. 5 dl hiivaleipäjauhoja
voiteluun muna ja juustoraastetta
Lämmitä maito 42 asteiseksi ja lisää siihen 1 dl jauhoja sekoitettu kuivahiiva. Lisää taikinaan suola, juustoraaste, hiutaleet ja öljy. Alusta jauhoilla pehmeä taikina. Kohota taikina lämpimässä paikassa. Leivo halutun mallisiksi sämpylöiksi. Kohota sämpylät hyvin peitettyinä lämpimässä paikassa. Voitele munalla ja ripottele juustoraastetta pinnalle. Paista sämpylät n. 200 asteeisessa uunissa n. 15 min..

Ovat ihania ihan tällaisenaan...
08.03.2010 - 08:22
Pitkään aikaan ei ole tullut tehtyä mitään tällaista tavallista laatikkoruokaa.... oikein sopivaa ulkolupäivän ruokaakin tämä on. Laatikko uuniin hautumaan ja ulos kauniiseen kevätsäähän....jos ei muuta tekemään, niin kuuntelee vaikka lintujen laulua 

Liha-perunalaatikko
400 g naudan paistisuikaleita
rasvaa ruskistamiseen
n. 1.2 litraa vettä ( lihan haudutuksessa nestettä haihtuu... tämän verran minä käytin kaikenkaikkiaan)
1 lihaliemikuutio
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/4 tl mustapippurirouhetta
10 kpl isoja perunoita
2 isoa sipulia
3-4 porkkanaa
½ dl vaaleaa kastikesuurusta (esim Maizena)
Ruskista lihat paistinpannulla. Hauduta lihoja maustetussa liemessä vähintään ½ tuntia kattilassa liedellä. Kuori perunat, porkkanat ja sipulit. Viipaloi perunat ja porkkanat ja ruskista paistinpannulla sipulilohkot kevyesti. Laita puolet perunoista ja porkkanoista uunivuokaan, päälle lihat liemestä ja sipulit. ja laita myös loput perunat ja porkkanat vuokaan. Lisää liemeen suuruste ja kiehauta ja kaada se uunivuokaan. Lientä kuuluu olla niin että ihan kaikki perunat eivät peity. Kypsennä laatikkoa n. 200 asteessa väh. 1½ tuntia..kokeile perunoiden kypsyyttä. Tarvittaessa miedonna uunin lämpöä loppupuolella.....pinnalla ruskistuneet perunaviipaleet ovat kyllä hyviä.
Huom! Lientä ei välttämättä tarvitse suurustaa. Itse tykkään enemmän hieman suurustetusta kuin ihan lirukista mikä leviää pitkin lautasta...

Tällainen vuoallinen ohjeella tulee.... kyllähän tästä ainakin 6 ihan kunnon kokoista annosta tulee.
07.03.2010 - 10:03

Sitrusvaahto on Valion ohjeella tehty. Kyseinen ohje on julkaistu ainakin kirjassa Jälkiruokien helmiä ruokavuoden ja kartanokeittiöiden tapaan.
Sitrusvaahto
3 dl appelsiinitäysmehua
¼ dl sitruunamehua
1½ rkl perunajauhoja
4 dl maitorahkaa
5 dl vaahtoutuvaa kermaa (laitoin vispiä)
1½ dl sokeria ( voisiko hieman vähentää?)
1 rkl vanilliinisokeria
300 g säilykemandariinilohkoja valutettuna
Yhdistä mehu ja perunajauho kattilassa. Kuumenna sekoittaen kunnes kiisseli kiehahtaa. Jäähdytä. Sekoita kiisseli kylmänä rahkan joukkoon. Mausta seos sokereilla. Vaahdota kerma ja yhdistä se rahkaseokseen mandariinilohkojen kanssa. sekoita niin että mandariinilohkot hieman rikkoontuvat. Laita herkku tarjolle ja koristele esim. muutamalla mandariinilohkolla.
Huom! Tällä ohjeella tehtynä tulee valmista jälkiruokaa aika iso annos eli n. 2 litraa.
Tämä on herkkua!
06.03.2010 - 08:17
Perusvoileipäkakkua lihaversiona....

Leipänä on itse tehty hiivavuokaleipä, ohje esim. täällä.
Täyteenä on savukinkkua ja kasviksia tahnaksi tehtynä. Kostutus laimealla kylmällä lihaliemellä. Päällä maustettua tuorejuustoa ja reunoilla juustoraastetta ihan siksi että kakun pystyy suojaamaan muovipussista tehdyllä hupulla...
Vastaavan kakun tarkemmat ainesuhteet löydät täältä.....

... ja vielä sivuprofiilikin.....
05.03.2010 - 19:09

Murekekääryleiden kanssa syötiin ihania keitettyjä luomuporkkanoita, lohkoperunoita ja suppilovahveromuhennosta
Lihamurekekääryleet
( 8 kpl -> eivät ole kovin isoja, joten annos 2 kpl)
3/4 dl korppujauhoja
1½ dl vettä
1 muna
400 g naudan jauhelihaa
mieleisiä mausteita ( minä laitoin pihvimaustetta n.1 tl, jauhelihamaustetta n.1½ tl , suolaa, paprikajauhetta ½ tl ja mustapippuria rouhittuna n.½ tl)
2 rkl tomaattisosetta
täyte; esim. omenaa, kuivattua luumua, juustoa, sieniä, paprikaa, suolakurkkua....
Turvota korppujauhetta nesteessä pari minuuttia. Yhdistä kaikki ainekset. Taputtele massa kevyesti öljytylle työlaudalle ja jaa 8 osaan. Jaa täyte osioille ja rullaa. Käytä tarvittaessa apuna esim. veistä tai pientä lastaa. Silota pinta tasaiseksi. Kypsennä kääryleet pellillä leivinpaperin päällä 200-225 asteisessa uunissa n. 20 min.

Minä laitoin murekekääryleisiin täytteeksi lihaleikkelettä, maustekurkkua ja emmentaljuustoa.

.... ja lihamurekekääryleet paistuneina...

Siskoni toi ruokatuliaisia tullessaan kyläilemään. Meetwursti Kippari tuhottiin alta aikayksikön....hyvin tekivät viipaleet kauppansa. Oikealla oleva sienirasia on odottanut käyttöä ja hetken mielijohteesta päätin tehdä niistä lisäkkeen/kastikkeen kääryleille. Tiesin kyllä saavani syödä lähes kaiken yksikseni.... suostui mies sentään maistelemaan. Nuo suppilovahverot olivat aika suolaisia, oliskohan ollut 4% suolaisuus?...huuhtelin sienet muutamaan kertaan ja ihan hyvä muhennos tuli, ei ollut liian suolainen. Sienimuhennokseen käytin sienien lisäksi ruokakermaa ja pikkasen vaaleaa suurustetta.

...ja lisänä syötiin vielä ihan tällaista tavallista salaattia....
04.03.2010 - 00:26
...kylmää jogurttijuomaa sauvasekoittimella soseutettuna...

Oranssi persikkajuoma sisätää; säilykepersikoita, vaniljajogurttia, maitoa ja lemoncurdia ja muutaman pisaran sitruunamehutiivistettä
Punainen juoma sisältää mansikoita, vaniljajogurttia ja maitoa
Hyviä olivat kumpainenkin. Eikä tarvinnut sokereita lisäillä yhtään.....
02.03.2010 - 15:51
Lähes aina tulee tehtyä sellaista broileriruokaa missä on juustoja, ruokakermaa ym maitovalmisteita mukana. Tällä hetkellä olen ihastunut mexicanokastikkeeseen, mihin ei tule minkään sortin maitovalmisteita ja hyvää on silti....

Tässäpä valmis annos. Salaattikuva onkin jo aikaisesemmin julkaistu. Pilahviriisin on tehty suurinpiirtein tällä ohjeella.

Paistettua / pariloitua broileria
8 kpl broielrin rintafileetä, ohutleikettä tms
Mausteseos:
1½ tl suolaa (voisiko hieman vähentää?)
1 tl paprikajauhetta
1/4 tl cayennepippuria
1/4 tl valkopippurijauhetta
½ tl sipulijauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
½ tl kuivattua basilikaa
1/4 tl mustapipppurijauhetta
1/4 tl kuivattua timjamia
Öljyä broilerifileet kevyesti ja mausta sekoitetulla mausteseoksella. (Anna tekeytyä/maustua peitettynä kylmässä.) Paista lihat paistinpannulla tai parilassa kypsiksi

Mexicanokastike
2-3 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
1 punainen paprika pieninä kuutioina tai suikaleina
2 rkl tomaattipyrettä
3 -4 dl tomaattimurskaa ( käytin 500 g prk)
chilijauhetta, cayennepippuria, tabascoa, suolaa ja valkosipulia ( kenties ripsaus sokeria)
1 pieni pss pakastemaissia ( n. 3 dl)
Freesaa kattilassa öljyssä paprika- ja sipulikuutioita. Lisää tomaattipyre ja jatka freesaamista. Lisää tomaattimurska ja hauduta kasvikset kypsiksi. Lisää maissinjyvät kuumenemaan jsekaan a mausta kastike aika voimakkaaksi.
Tällä ohjeella tulee aika iso annos kastiketta.... 6-8 annosta, joten jos tarvitset vain muutamalle syöjälle kastiketta, puolita ohje.
|
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein
Theodora, ystävien kesken Dora
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

Viimeisimmät kirjoitukset
Leivontatarvikekauppa verkossa

www.confetti.fi
Kärkkäiseltä löydät monia leipomiseen ja koristeluun liittyviä ostettavia.

Koti ja puutarha -> taloustavarat
tässä suora linkki
|