Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

30.04.2008 - 11:30

Näin ihanan kukan ja kortin sain eilen päivän piristykseksi ja lohdutukseksikin... kiitos E.

 

OIKEIN HAUSKAA JA LÄMMINTÄ VAPPUA KAIKILLE

 

TOIVOTTELEE

MIMMI MUTIKAINEN

29.04.2008 - 19:54

Kinkkumunakas

5 munaa

½ dl vettä

suolaa

rasvaa paistamiseen

n.1½ dl savukinkkua paloiteltuna

n. 1 dl juustoraastetta

mini luumutomaatteja halkaistuna (tai isoja tomaatteja lohkoina)

suippopaprikaa renkaina

persiljaa hienonnettuna

muutama kierros mustapippuria myllystä

Sulata rasva pannulla ja anna ruskistua kevyesti. Sekoita munat+vesi+suolaa sen verran että munien rakenne rikkoontuu ja lisää seos pannulle. Anna hyytyä ja sekoittele vähän välillä. Kun munakasmassa on osittain hyytynyt, laita kinkkukuutiot ja juustoraaste päälle ja anna hyytyä sekoittamatta. Minä pidin välillä isoa kattilan kantta munakkaan päällä...muista kurkata välillä pohjalle ettei tummu sieltä liikaa... lisää pinnalle tomaatit ja paprikat ja kuumenna vielä munkasta halutessasi hetki kannen alla. Lisää persiljasilppu ja vielä muutama rouhaisu mustapippuria myllystä munakkaan pinnalle. Nauti heti. Tästä munakkaasta tulee ihan hyvä iso annos kahdelle.... ruisleipää seuraksi ...hyvää!

Minä jätän tälläisen ruokaisan paksun munakkaan avomunakkaaksi, eli en yritäkkään kääntää sitä puolikuun malliseksi...se murtuisi kuitenkin.

Jos et tykkää paistumattomasta pinnasta näkösällä, niin kumoa munakas pyöreänä vadille ja asettele vasta sitten tomaatit ja paprikat ja persiljat päälle.

Nopeaa ja hyvää...

29.04.2008 - 06:37

Kuorrutettujen ohutleikkeiden ohjeen löydät täältä.... eli samalla kun tein taikinoitua broileria,  tein kaksi tällaista pelkästään juustolla kuorrutettua broilerin ohutleikettä. 

Lisäkkeenä söimme perunamuusia  ja punajuurilisäkettä + ihan tavallista vihersalaattia.

Ai niin, jos ihmettelette kuvassa tuota yksinäistä puolikasta miniluumutomaatin puolikasta, niin se on kuulemma koriste...

28.04.2008 - 22:37

Aika monessa blogissa olen nähnyt tarjottavan liekkisiipiä...meillä ei niitä kaupassa ole ollut, mutta nyt yhytin niitä  ja tietenkin niitä piti ostaa... Uuniinin vaan liekkisiivet paistumaan....sen verran niistä broilerin tuoksua tuli että taasen oli meidän "nelijalkainen paistovahtimme" (lue Dora) hommissa...paistelin liekkisiipiä pitkään ja hartaasti....

Söimme liekkisiipiä ihan vaan ruisleivän ja kasvisten kera...

Olihan liekkisiivissä jonkin verran tulisuutta...mutta ei liikaa ... saatanpa ostaa toistekkin....

26.04.2008 - 15:49

Broileria taikinakuoressa niminen ruoka on ollut jo kauan kokeiltavien ruokien listalla. Ohje on jälleen Valion ohjeita...minä bongasin sen ensimmäisen kerran Kerma-lehdestä .....ja näyttäähän tuo olevan Valion nettisivuillakin. 

Alkuperäisen ohjeen löydät täältä.

Valion sivuilta kopioitu ohje

Broileria taikinakuoressa

8 annosta

Taikinakansi
100 g   Valio voita
3 dl   vehnäjauhoja
1 rasia (200 g)  Valio Viola ruohosipuli -tuorejuustoa

Kasvistäyte
3 (200 g)  porkkanaa
pala (150 g)  purjoa
2 rkl   Valio voita
  suolaa, pippuria myllystä
1/2 dl   persiljaa

Alle
8 kpl   hunajamarinoituja ohuita broilerifileitä
1 rkl   Valio voita

Voiteluun
  munaa

Nypi jauhot voihin. Lisää juusto. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki jääkaapissa. Raasta porkkanat karkealla terällä ja hienonna purjo. Kypsennä kasvikset voissa pannulla sekoitellen. Mausta. Lisää hienonnettu persilja. Paista fileet voissa paistinpannulla lähes kypsiksi. Aseta fileet leivinpaperille uunipellille. Jaa täyte fileiden päälle. Kauli taikina suorakaiteeksi (n. 50 x 22 cm). Jaa taikina 8 osaan. Nosta taikinalevyt broilerien päälle vinottain. Taita reunat vähän fileiden alle. Voitele taikinan pinta. Paista 200 asteessa n. 20 min. Tarjoa raikkaan salaatin ja etikkasäilykkeen kanssa.

Minä kuorrutun taikinakuorella vain 2 ohutleikettä ja toisiin laitoin kasviskerroksen päälle juustoraastetta

Tässä 4 ohutleikettä menossa uuniin...ohi ohjeen laitoin taikinakuoren päälle koristeeksi seesaminsiemeniä

...ja tässä kypsät taikinakuoressa olevat broilerin ohutleikkeet

..ja tässä kasviksilla ja juustolla kuorrutetut ohutleikkeet...

Me söimme broileria taikinakuoressa punajuuririisin  ja värikkään vihersalaatin kera...

....oli hyvää... kenties jonkun valkoisen kylmän lisäkekastikkeen voisi tehdä vielä kaveriksi (vaikka kermaviilipohjaisen)

Taikinakuoressa olevan broilerin teko oli mukavaa, näitä voisi tehdä vaikka  isommallekkin porukalle illanistujaisiin tms...(tekisi hyvissä ajoin paistoa vaille valmiiksi )

26.04.2008 - 15:39

Punajuuririisi

2:lle

4 - 5 dl keitettyä puuroutumatonta riisiä

2-4 säilykepunajuurta raastettuna ( minulla oli kauhean pieniä punajuuria, jouduin laittamaan 4 )

1 pieni sipuli hienonnettuna

½ dl öljyä

suolaa

valkopippuria

persiljaa

Kuullota sipulia hetki öljyssä paistinpannulla / kattilassa, lisää kaikki muut ainekset ja lämmitä seos kiehuvaksi. Tarkista maku ja lisää tuoretta persiljaa.

Koskaan ennen en punajuuririisiä ollut tehnyt...mutta teen kyllä toistekkin....

26.04.2008 - 15:36

Salaatissa on kahdenlaista vihreää salaattia, kurkkua, miniluumutomaatteja, makeaa suippopaprikaa, retiisiä, mandariisnia ja persiljaa.

25.04.2008 - 16:25

Tässä raikaassa sitruuna-ananasherkussa  on vain ananasmehulla löysytettyä sitruunarahkaa ( Valio) ja hienonnettua säilykeananasta.... kermavaahdosta tykkäävät voivat tietenkin lisätä sitäkin seokseen... minä en laittanut... yksinkertaista, nopeaa ja erittäin hyvää....

25.04.2008 - 16:12

Possu-kaalipata

( 4-5 annosta)

400 g possun suikalelihoja

rasvaa ruskistamiseen

vettä

lihaliemikuutio

1 rkl soijakastiketta

suolaa

paprikajauhetta, pippuria

2 sipulia hienonnettuna

600 g valkokaalia paloiteltuna

3 isoa porkkanaa paloiteltuna

1 dl puuroutumatonta riisiä

meiramia

siirappia

( 1 dl pakastettuja kantarelleja)

Ruskista possunliha ja laita se kattilaan mausteiden ja veden kanssa ja hauduta lihaa vähintään ½ tuntia ( minä hauduttelin tunnin). Lisää kattilaan sipuli, valkokaali, porkkanat ja riisit ja tarvittaessa lisää vielä vettä. Nestettä pitäisi olla niin että noin puolet aineksista peittyvät. Hauduttele pata kypsäksi välillä pohjaa myöten sekoitellen. Minä lisäsin vielä extrana pakastettuja kantarelleja makua antamaan ( kiitos H sienistä). Lisää vielä meiramia ja siirappia ja tarkista maku.

24.04.2008 - 12:24

Alkuperäinen ohje löytyy täältä  Ruokamaailman sivuilta, mutta olen muuttanut ohjetta aika paljon, joten laitan sen ohjeen millä  minä juustoisen makaronilaatikon teen.

Juustoinen makaronilaatikko

( 6 - 7 annosta)

Keitä makaronit (suolalla maustetussa) vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipuli. Paista jauheliha ja sipuli pannulla, mausta seos. Sekoita jauhelihaseos, valutetut makaronit ja juustoraaste uunivuoassa. Yhdistä munamaidon ainekset ja kaada vuokaan. Kypsennä 175 -200 asteessa 50-60 min. Lisää paistamisen loppupuolella juustoraaste pinnalle ja anna sen vielä ruskistua.
 
Tällä ohjeella tulee aika mietoa, lempeän makuista makaronilaatikkoa...joten jos tykkäät mausteisemmasta niin lisää mausteiden määrää. Halutessasi voit tarkistaa valmiin makaronilaatikon maun esim. niin että laitat kahvikuppiin tms laatikkoaineksia munamaitoineen pienen annoksen ja kypsennät sen suit sait sukkelaan mikroaaltouunissa...sitten vaan maistelemaan, että onkos maut mieleiset kypsässä laatikossa...

Ihanan juustoiselle maistui.... alkuperäisessä ohjeessa laatikko maustetaan vielä lisäksi tuoreella basilikalla... minä en sitä käyttänyt, koska meillä ei kaikki tykkää basilikan mausta....

24.04.2008 - 11:31

Veteen keitetty raparperikiisseli ei ole järin kauniin väristä...mutta tällä kertaa en halunnut laittaa mitään värikästä mehua kiisselipohjaan.

Raparperikiisseli

9 dl vettä

7-8 dl raparperia paloiteltuna

n. 1½ dl sokeria

1 dl perunajauhoja + 1½ dl kylmää vettä

1 rkl vanilliinisokeria

Mittaa vesi, sokeri ja raparperit teräskattilaan ja keitä kunnes raparperi on pehmeää. Sekoita perunajauhot ja vesi suurukseksi ja kaada ohuena nauhana kattilaan koko ajan rauhallisesti sekoittaen, anna kiisselin kuplahtaa muutama kerta ja lisää vanilliinisokeri ja tarkista maku. Laita valmiin kiisselin päälle sokeria  estämään  pinnan kuorettumista tai sekoittele kiisseliä muutamia keroja jäähtymisen aikana. Nauti sellaisenaan tai kermavaahdon kera tai vaikkapa höystettynä banaanilla...

Me söimme kiisseliä kermavaahdon kera.....

.... ja lisäksi banaanin paloilla höystettynä...

Hyvältä maistuivat kumpainenkin versio.... kiitos siskolle raparpereista...

23.04.2008 - 13:39

Itse tehtyjen pitaleipien täytteenä on kebab-lihaa + kasviksia (vihreä salaatti, kurkku, tomaatti, paprika, kurkkusalaatti) ja kahdenlaista ( kermaviilikastike ja kaupan taco-salsa) kastiketta...

Pitaleivät tehty tällä aikaisemmasta postauksesta löytyvällä ohjeella.

Ihan hyvin kohosivat ontoiksi kaikki 8 pohjaa.

Kebabin tein tällä kertaa pelkästään naudan jauhelihasta hieman vähemmillä mausteilla mitä aikaisemmin.

( 1.4 kg naudan jauhelihaa + 3½ tl mustapippurirouhetta+3 tl paprikajauhetta+3 tl valkosipulijauhetta+4½tl suolaa+4½tl aromat-seosta +1dl öljyä)

Aikaisempia kebabkokeilujani löydät esim. täältä tai täältä.

Kyllä oli paljon hankalampaa leikattavaa kebab kun se ei ennättänyt kunnolla jäähtyä kun piti päästä syömään... yleensä olen paistanut kebabpötkylän jo edellisenä päivänä ja se on ollut jääkaapissa tekeytymässä yön yli  jolloin siitä on saanut leikattua todella ohuita suikaleita.

Kyllä oli hyvää!

23.04.2008 - 13:32

Pikaista herkkua äkillisesti iskeneeseen makean nälkään; säilykepersikkaa + kaupasta ostettua kinuskikastiketta ja valmisvaniljakastiketta+koristerakeita.... vähän makean himo tälläkin hellitti...

23.04.2008 - 12:19

Aina joskus tulee ostettua kaupasta kypsää possun ulkofilettä. Tämän kertainen pikainen ateria rakentuikin sen ympärille....

Possun ulkofilettä herkkusieni-ruohosipulijuusto kastikkeen, perunasoseen ja kasvisten kera.

Herkkusienikastikkeen tein tällä kertaa niin että kiehautin 2 dl maitoa kiehuvaksi, suurustin sen vaalealla kastikesuurusteella, lisäsin sekaan säilykeherkkusieniä n. 1 dl, ruohosipulituorejuustoan. 40 g  ja kuivattua ruohosipulia + hieman pippuria ja suolaa ja kiehautin kastikkeen. Kastike valmistui pikaisesti ja oli hyvää.

22.04.2008 - 00:49

Nakki-pekonistroganof

( 4 - 5annosta)

7 dl vettä

1 lihaliemikuutio

tomaattipyrettä

soijakastiketta

sinappia

mustapippuria myllystä muutama rouhaisu

1 pieni pkt nakkeja ( 280 g = 10 kpl) paloiteltuna

1 pss pekonia (150-170g)suikaleina

1 iso sipuli hienonnettuna

vaaleaa ja ruskeaa Maizena-suurustetta (käytin tarkoituksella molempia)

1-2 dl ruokakermaa

2 mauste/suolakurkkua pieninä kuutioina

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää mausteet. Ruskista pekonit ja siirrä kattilaan Ruskista nakit ja sipulit  ja lisää kattilaan. Anna kiehua 5 min ja suurusta kastike suuruksella. Lisää halutessasi ruokakermaa pehmentämään makua. Lisää kurkkukuutiot ja tarkista vielä maku ja lisää halutessasi vielä muita mausteita esim. paprikajauhetta, valkosipulia.

Hyvin tämä tuntui maistuvan 4 syöjälle....

22.04.2008 - 00:35

Omena-banaani-kaurapaistos

( 6 annosta)

4 omenaa kuorittuna ja lohkottuna

3 pientä banaania kuorittuna ja paloiteltuna

n. 100 g voita sulatettuna

3 dl kaurahiutaleita

3/4 dl sokeria

1 tl kanelia

2 tl vanilliinisokeria

Laita omena- ja banaanipalat uunivuokaan. Sulata rasva ja sekoita rasvan sekaan hiutaleet ja sokerit ja kaneli ja kaada seos vuokaan hedelmien pälle. Kypsennä uunissa  175 - 200 asteessa kunnes pinta on saanut kauniin värin ja hedelmät ovat kypsyneet.(n.½ tuntia).Tarjoa haaleana maidon tai vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

..paistos n. 200 asteiseen uuniin menossa...

...ja reilun puolen tunnin päästä paistos on valmista...

Me söimme paistosta kaupasta ostetun vaniljakastikkeen kera. Oikein hyvää oli!

21.04.2008 - 23:56

Olen aikaisemmin tehnyt sitruunan makuista hiekkakakkua. Jo monta kuukautta sitten bongasin Herkkusuu -blogista hyvältä tuntuvan hiekkakakkuohjeen, mihin tulee konjakkia mausteeksi ja kakku voidaan tehdä kokonaan perunajauhoista, joten siitä tulee gluteenitontakin...... viime viikonloppuna sitten tuliki tarvis  gluteenittomalle tarjottavalle, joten rupesinpas perjantaina tekemään hiekkakakkua. No, kaikki ei ihan ok mennyt...joten kakku sai suklaakuorrutteen yllensä ja tällaiselta se loppujen lopuksi näytti...

Kuorruttamattoman hiekkakakun ohje on kopioitu Herkkusuu -blogista

Hiekkakakku

200 g margariinia
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
2 rkl konjakkia tai brandya
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen nopeasti vatkaten. Lisää kojakki ja vaniljasokeri. Siivilöi perunajauhot ja lisää leivinjauhe, sekä lisää tämä seos taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunnin ajan.

Jos haluat käyttää myös vehnäjauhoja laita silloin 1 dl vehnäjauhoja ja 2 dl perunajauhoja. Käytettynä pelkästään perunajauhoja tulee kakusta "heikkaisempi"

Voitelin leivontamargariinilla paksulti hyväpintaisen kakkuvuoan ja näin lahjakkaasti tarttui kakku vuokaan ( en voinut korppujauhottaa vuokaa, koska kakun oli oltava gluteeniton)... tässä vaiheessa tuntui ettei koko kakkua voi syödä ... mutta kun kakku jäähtyi hetken ja leikkasin siitä muutaman viipaleen maistiaisiksi niin totesimme kakun olevan  hyvää...ulkonäölle vaan piti tehdä jotain... eli sulatin tummaa suklaata ja laitoin öljyä hieman löysykkeeksi ja levitin tätä kuorrutusta ohuen kerroksen kakun päälle ja koristeeksi vielä isoja kookoshiutaleita....nyt sitä kelpasi leikata kahvipöytään....

  

Hiekkakakku on sisältä väriltään ihanan valkoista ja kakku on todella mureaa, hiekkamaista, kuten nimikin lupaa....

21.04.2008 - 19:50

Jälkiruokana nautimme kahvin kera mangojäädykettä... tuntui etten millään saa jäädykkeeseen riittävää mangon makua ja kaunista keltaista väriä ( en halunnut käyttää elintarvikeväriä)..... makua antamassa käytin sekä mangososetta (Pilttiä) että soseutettua mangoa.

Mangojäädyke /mangoparfait

4 kpl kananmunan keltuaisia

1½ dl sokeria ( jos et tykkää makeasta, vähennä)

3 - 4 prk mangososetta ( Pilttiä tai Semperin, minä laitoin 4 prk mutta kannattaa maistella)

300 g pss pakastemangokuutioita sulatettuna ja soseutettuna

4 dl vatkautuvaa kermaa ( minä käytin Vispikermaa) -> vaahto

Vatkaa keltuaiset ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää maka antavat aineet ja viimeisenä kermavaahto nostellen .... maistele seosta...mikäli et halua kovin reilusti mangon makuista, niin makua antavaa ainesta on vara vähentää..... jättää esim. kokonaan pois pakastemangososeen. Pane valmis jäädykemassa pakastumaan haluamasi malliseen  astiaan...minä käytin ihan tavallista kylmällä vedellä huuhdeltua kakkuvuokaa. Peitä jäädykeastia ja laita jäädyke papastumaan pakastimeen mielellään seuraavaan päivään. Jäädykkeen voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi...se säilyy hyvin suojattuna viikkoja pakastimessa.

Tarjolle pantaessa ota jäädyke pehmenemään vähintään puoli tuntia ennen tarjoamista...kumoa jäädyke ja koristele haluamallasi tavalla. Mikäli jäädyke ei tunnu irtoavan vuoasta helpolla, niin kakkuvuoka kannattaa kastaa kuumaan veteen ja heti kumota jäädyke... Silikonivuoasta jäädyke irtoaa helposti. Voit tarjota jäädykkeen kanssa vielä makuun sopivaa kastikettakin. Me söimme tätä tumman suklaakastikkeen kera ( suklaakastike voisi olla kuumaakin)...hyvää ilman kastikettakin!

Hätätingassa jäädykkeen voi myös pehmentää syöntipehmeäksi  nopeasti  mikroaaltouunissa/ lämpimässä uunissa.... ihan vaan pikkuhetken, ettei jäädyke sula liikaa.

Joissakin ohjeissa jäädykemassoihin käsketään laittaa myös vähän liivatetta, jotta jäädykkeen sulaessa rakenne pysyisi parempana. ( en käytä koskaan)

Tällä ohjeella tulee iso kakkuvuoallinen jäädykettä( määrä riippuu tietenkin vähän makua antavan aineen määrästä) ja siitä ottaa ihan ison pala 12-15 syöjää.

Tällä samalla jäädykkeen ohjeella voi valmistaa minkä tahansa jäädykkeen...muuttaa vain makua antavan aineen haluamakseen....rahkaakin seokseen voi laittaa....

  

Lisäkkeenä olevat mangopalat ovat siis niitä pakastemangopaloja sulaneena.... jäädykkeen päälle niitä ei kannata asetella...tahtovat luisua pois tämän mallises jäädykkeen päältä... mutta itepäinen kun olen niin halusin sellaisenkin kuvan... nuo palat pysyivät juuri kuvauksen ajan jäädykkeen päällä ja sitten ne laskivat "pyllymäkeä" muiden mango- ja kiivipalasten seuraan....

21.04.2008 - 18:53

Tällaista ruokaa söimme vieraiden kanssa lauantaina savukalasalaatin jälkeen.....

Naudan ulkofilepihvi kermaisessa pippurikastikkeessa, lohkoperunoiden ja aurinkokasvisten kera.....

 

Naudan ulkofilepihvit kermaisessa pippurikastikkeessa

Tässä on lähes 2 kg naudan ulkofilettä puhdistettuna ja leikattuna pihveiksi... osa isommiksi ja vasemmalla olevassa pinkassa on 5 hieman pienempää pihviä. Nyrkillä vähän taputtelin lihoja, öljysin pinnan ja suolasin (...se ainainen kinastelu suolataanko ja maustetaanko pihvi missä vaiheessa... tehköön jokainen  niin kuin haluaa, kummallakin tavalla on kannattajansa ja hyvät puolensa...)

Tässä lihat jo pannulla ruskistamisen jälkeen ..... ja rouhitun pippuriseoksen laitoin vasta tässä vaiheessa pihveihin, ettei se palanut pannussa... pippurinkin jotkut asiantuntijat laittavat ennen paistamista...

Kastikkeeksi kiehautin paistinpannulla  8 dl ruokakermaa + 1 dl vettä  ja maustoin sen suolalla, sinapilla, lihaliemikuutiolla ja pikkasen vielä rouhittua pippuriseosta ja sitten kaadoin kastikkeen pihveille ja laitoin ruoan uuniin kypsymään 200 asteeseen...samalla kermakastike kiehui ja sakeni ihanaksi pippurikastikkeeksi....kannattaa huomioida että kastikkeen maku tiivistyy kun nestettä haihtuu uunissa kiehumisen aikana... minä pidin pihviastiaa aika kauan uunissa ...välillä miedommallakin lämmöllä... kun samalla vahtasin kelloa ja yritin saaha ruoan valmiiksi just vieraiden tuloksi.... ja meillä lihan pitää olla kypsää/harmaata myös sisältä...ei kuitenkaan kuivaa... mielestäni liha kupsyi sellaiseksi kun halusinkin.... ja syödessä tuntui että kyllä se oli  hintansa väärttiä....tuo lihamäärä nimittäin maksoi 50 euroa!

Ruokajuomana nautimme punaviiniä.

21.04.2008 - 18:48

Lohkoperunat/veneperunat: Hyvin pestyjä perunoita lohkottuna venemäisiksi, perunoita tällä kertaa paljon.... mausteina vain suolaa, aromatseosta ja paprikajauhetta sekoitettuna öljyyn... mausteina eui tällä kertaa muuta koska söimme nämä perunat hyvin pippurisen kastikkeen kera. Vaikka pelti on noinkin täysi, kypsyivät perunat 45 min. 200-225 asteisessa uunissa

21.04.2008 - 14:06

Lauantaina oli ystäviä iltaa viettämässä ja silloin söimme tällaista savukalasalaattia alkuruokana.

Savusiikasalaatti sisältää:

kahdenlaista vihreää salaattia, kurkkua, tomaattia, verkkomelonia, retiisiä, savusiikaa, keitettyjä kananmunia ja tuoretta tilliä

Salaatinkastikkeessa on kermaviiliä, sinappia, sokeria,suolaa, tilliä,valkopippuria ja kaprismarjoja

Salaatin kanssa nautimme  sienikampanisuja, joiden ohjeen löydät täältä.

Salaatin kanssa siemailimme valkoviiniä.... ja ennen sitä nautimme Doriksesta....

Tässä Dorista...oli ihan hyvää...aprikoosin makuista...

19.04.2008 - 10:53

Tämä sienikampanisujen ohje on Valion ohjeita. Alkuoeräinen ohje löytyy täältä.

Ohje kopioitu Valion sivuilta... (suluissa tekemiäni muutoksia)

Sienikampanisut

n. 15 kpl ..... (minä tein sen verran pienempiä että tuli 23 kpl)

200 g  

tuoreita sieniä, esim. herkkusieniä tai tatteja

(minä käytin säilyke herkkusieniä, enkä ruskistanut niitä)

 

1/4 tl   suolaa (lisäsin taikinaan)
100 g   Valio leivonta Oivariinia
4 1/2 dl   vehnäjauhoja
2 tl   leivinjauhetta
1 1/2 dl   Valio kevyempi pizzajuusto 17% raastetta
1 prk (200 g)  Valio kevytkermaviiliä

Puhdista ja hienonna sienet. Kuumenna pannulla alhaisella lämmöllä, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää vähän Oivariinia ja paista hetkisen. Mausta suolalla ja anna jäähtyä. Sekoita pehmeään Oivariiniin jauho-leivinjauheseos. Lisää juustoraaste, kermaviili ja paistetut sienet (n. 1 1/2 dl) taikinaan. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Leivo taikinasta n. 2 cm:n paksuista pyöreää tankoa. Litistä tanko sormella 3 - 4 cm:n levyiseksi nauhaksi. Leikkaa nauhan alareunaan alkaen nauhan oikeasta päästä 4 lyhyttä viiltoa leivinpyörällä. Leikkaa viidennellä viillolla nauha poikki. Jatka samaan tapaan ja siirrä kampanisut pellille. Käännä hieman kaareviksi.(Minä voitelin kampanisut kananmunalla ennen paistmista) Paista 200 asteessa 13 - 15 min. Peitä liinalla jäähtymisen ajaksi. Tarjoa keiton tai salaatin kanssa tai juustopöydässä. (Aion kyllä tarjota näitä myös pikkusuolaisena kahvipöydässä)

 
 
 
 
Etualalla näkyy millaisia tulee ilman munalla voitelua...itse tykkään enemmän voidelluista versioista....
 
Nämä oli ihan jänskiä....
17.04.2008 - 16:31

Tämän broilerikastikkeen valmistin kypsistä broilerin koipireisipalasista riivitystä lihasta... koipireisipalat muhivat uunissa 200 asteessa lähes 1½ tuntia... Meillä on aina "nelijalkainen paistovahti"( lue Dora) uunin edessä vahtimassa uunia kun on broileria uunissa kypysymässä... no, pitihän minun sitten tietenkin palkita Doran odotus ja vanha rouva söikin melkein yhden koipireisipalan..... onneksi jäi meille muillekkin...

Broileri-currykastike

3 kypsää broilerin koipireisipalasta -> irrota ja puhdista lihat

n. 25 g rasvaa

1 (kukkura) tl currya

½ dl vehnäjauhoja

4-5 dl maitoa ( osa ruokakermaa, jos haluat täyteläisemmän maun...)

suolaa

aromat-seosta

jauhettua valkopippuria

Sulata rasva kattilassa. Lisää curry ja anna sen kiehahtaa, varo polttamasta. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten maito ja kuumenna kastike kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Lisää mausteet ja lihat ja kuumenna. Sekoittele silloin tällöin kuumentamisen aikana varovaisesti...jotta lihat eivät mene tuusan nuuskaksi = hajoa. Tarkista vielä maku. 

Me söimme broileri-currykastikkeen munanuudeleiden ( vesi kiehuvaksi ja siihen nuudelit ja kannen alle 3 min päästä vesi pois, ei siis keitetä...pakkauksessa ohje) ja herne-maissi-porkkanaseoksen ja vihersalaatin kera.

17.04.2008 - 16:22

Kaura-vehnäsämpylät

7 dl vettä

50 g tuorehiivaa

2 tl suolaa

2 tl sokeria

100 g sulatettua leivonta Oivariinia tai muuta rasvaa

5 dl kaurahiutaleita

3 dl hiivaleipäjauhoja

vehnäjauhoja

- lietä hiiva käden lämpöiseen veteen ja lisää suola, sokeri ja rasva 

- lisää seokseen ensin kaurahiutaleet ja alusta sitten pehmeäksi taikinaksi hiivaleipäjauhoilla ja vehnäjauhoilla

- kohota taikina liinalla peitettynä lämpimässä paikassa

- leivo haluamasi mallisiksi sämpylöiksi ja kohota sämpylät hyvin

- voitele maidolla, piimällä, vedellä tajos haluat sämpylöihin kiiltävän pinnan niin voitele kananmunalla

- ripottele halutessasi koristeita voidellulla pinnalle...minä laitoin osaan sämpylöistä seesaminsiemeniä

- paista 200 - 225 asteessa  15 - 20 min.

- annoksesta tulee kuvan mukaiset 17 kpl + yksi jonka mies sai maistiaisiksi...

Nämä sämpylät laitettiin ihan tuoreeltaan pakastimeen odottamaan viikonloppua....

16.04.2008 - 22:41

Vaihteeksi pitsaa missä ei ole hiivataikinapohjaa, vaan taikinassa on kohotusaineena leivinjauhe.

Pitsapohja, kohotusaineena leivinjauhe

(pellillinen)

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa (kannattaa vähentää....minä laitan ensi kerran korkeintaan 3/4 tl)

2 rkl öljyä

2 dl maitoa

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää seokseen öljy ja maito ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaulitse taikina pöydällä (vehnäjauhoja apuna) ja nosta pellille (leivinpaperin päälle). Yritin taputella taikinaa suoraan pellille mutta siihen taikina oli mielestäni liian tiivistä... täytä pitsa haluamillasi täytteillä ja paista n. 220 asteessa n. 15 min. Varo ettei pala, pohjakin ruskistuu nopeasti kun nesteenä on maito.

Minä laitoin pitsaan täytteeksi;

tomaattipyrettä (ihan vaan tuubista sellaisenaan ja hyvää tuli)

juustoraastetta pyreen päälle

savukinkkua kuutioina

itse paistettua broileria paloiteltuna

katkarapuja

säilykeananasta

pitsamaustetta

ja vielä vähän pitsajuustoraastetta päällimmäiseksi

Syötiin heti tuoreeltaan pitsaa...hyvää oli tällainenkin pitsa.

Olen joskus hirvittävän kauan sitten syönyt pitsaa missä oli leivinjauhepohja ja silloin ei jäänyt kovin positiivinen käsitys.... mutta tämä oli ihan oikeasti hyvää. Pohjan rakenne on hieman erilainen mitä hiivataikinassa. Ensi kerralla laitan tähänkin durum vehnäjauhoja osan. Ihan käyttökelpoinen pohja monien muiden pohjaohjeiden rinnalla....

16.04.2008 - 16:11

Mandariini-vaniljarahka

(3 normaalia annosta )

1 prk vaniljarahkaa

1 pieni prk säilykemandariineja valutettuna

1 dl vatkautuvaa kermaa -> vaahto

(sokeria?)

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja koristele osalla mandariinilohkoja. Itse en kaivannut tähän enää lisämakeutta, mutta kannatta tietenkin maistella....

Tämä oli I-H-A-N-A-A!

16.04.2008 - 16:02

Tässäpä erään illan pikaista ruokaa....

Pasta Carbonara suoraan pussista ( valmistettu pussin ohjeen mukaisesti), Juusto Kabanossi uunissa paistettuna ja  samalla uunissa oli parin minuutin ajan pippurilla ja pitsamausteella maustetut tomaatinpuolikkaat. Kerrankin tomaatit eivät olleet ylikypsiä. Oli meillä aterialla lisänä vihersalaattiakin...

16.04.2008 - 15:47

Joku lukijoista  kyseli että millaisilla ainesuhteilla  teen 7 munan kakkupohjan....jokaisella tekijällä on varmaankin ne omat lempiohjeensa käytössä....minä teen pohjan näin...

7 munan sokerikakkupohja

7 kookasta munaa

2½ dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon muutamassa erässä sekoittaen nostellen, ei saa vatkata ettei vaahto laskeennu. Paista pohja 4 litran tasapohjaisessa vuoassa. (voitelu + korppujauhotus? riippuen vuoan materiaalista) 150-160 asteessa alimmalla tasolla ritilän päällä ...aikaa menee n.50 min. Kokeile pohjan kypsyys keskeltä tikulla....ei saa uskoa siihenettä reunat irtoaavat vuoasta...ei se pohja sieltä reunoista raakaksi jää..... Anna pohjan jäähtyä vuoassa n. 5 min ja kumoa se sitten ritilälle tms...

Kovin hyvää kuvaa en 7 munan pohjasta löytänyt...mutta tässä jonkunlainen.....

15.04.2008 - 16:59

Taas iski makean nälkä.....

Suklaakiisseli/-vanukas

3-4 pientä annosta

4 dl maitoa

4 rkl maissitärkkelysjauhoja (valkoista Maizenaa) ( ensi kerralla laitan 5 rkl)

10-14 palaa taloussuklaata

(sokeria, hyppysellinen suolaa?)

Mittaa kylmä maito ja maissitärkkelysjauho kattilaan ja sekoita tasaiseksi ja kuumenna sitten seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna kuplahtaa muutaman kerran ja ota sitten kattila pois kuumalta levyltä. Laita heti paloiteltu suklaa kiisselipohjaan ja sekoittele niin että suklaa sulaa. Minä laitoin n. 12 palaa ..maistele itsellesi sopiva määrä. Minä en kaivannut kiisseliin yhtään lisämakeutta, mutta lisää halutessasi sokeria tai vanilliinisokeria ja hyppysellinen suolaa (laitoin). Huomioi, että mitä enenmmän laitat suklaata, sitä löysempää kiisselistä/vanukkaasta tulee. Laita kiisseli/vanukas jäähtymään. Minä laitoin kattilan kylmävesiastiaan ja sekoittelin aina välillä, ettei pinnalle tullut kuorta. Jaa suklaakiisseli annosmaljoihin ja laita astiat vielä jääkaappiin ...

Jos kiisseliin ei halua laittaa noin paljoa oikeaa suklaata, niin hyvää tulee myös vähemmällä määrällä suklaata + tummalla kaakaojauheella.

Minä laitoin suklaakiisseliin/-vanukkaaseen valkosuklaata koristeeksi. Rakenteeltaan tämä on saman oloista kuin kaupan nami-nami vanukkaat yms...

15.04.2008 - 16:34

Pehtoorin perunalaatikon ohje on Valion ohje. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Vähän jouduin soveltamaan ohjetta..monestakin syystä.

Tässä ohje kopsattuna Valion sivuilta...suluissa minun huomautuksiani....

Pehtoorin perunalaatikko

5 annosta

300 g   paistijauhelihaa
1   sipuli
2   porkkanaa  (laitoin 3)
100 g   juuriselleriä ( en laittanut)
2 tl   Valio voita
1 tl   suolaa
1/2 tl   mustapippuria myllystä
1/2 tl   timjamia (laitoin pitsamaustetta)
6 - 8   perunaa
1 prk (200 g)   Valio raejuustoa
2 dl   Valio rasvatonta maitoa
2   munaa
50 g (1 dl)   Valio Polar 15 -juustoa raasteena
                        (juustoa en laittanut ollenkaan )
                        ( lisäksi laitoin vielä hieman aromat mausteseosta ja paprikajauhetta)

Ruskista jauheliha ja sipuli kevyesti pannulla. Lisää porkkanat ja pala selleriä raasteena. Mausta. Viipaloi kuoritut perunat. Lado uunivuokaan kerroksittain jauheliha-kasvisseosta, perunaviipaleita ja raejuustoa. Kaada päälle munamaito. Ripota päälle juustoraaste. Paista 200 asteessa reilu tunti. 1 annos sisältää energiaa 1175 kJ (280 kcal)

Muuten tein tämän ohjeen mukaan mutta pidin laatikkoa uunissa yli 1½ tuntia..lopussa miedommassa uunissa.

Minä laitoin puolet perunoista vuokaan, sitten jauhelihaseoksen ja raejuustoa ja sitten loput perunat. Ja päälle munamaito. Munamaidon määrä tuntui vähältä...mutta hillitsin himoni tehdä sitä lisää...kypsentämisen aikana perunat hupenivat ja kertaalleen painelin lastalla kypsentämisen aikana jotta päällimmäisetkin perunat kastuivat limeen...hyvin piisasi munamaito!
 
 
Meillä syödään aina perunalaatikkojen kanssa sokeroitua puolukkaa....
 
Meidän makuun laatikko oli hieman turhan miedon makuista, johtuen varmaankin osittain siitä etten laittanut selleriä ollenkaan laatikkoon .... joten seuraavalla kerralla laitan mausteita vähän runsaammalla kädellä.
 

 
14.04.2008 - 21:17

Nopea herkku banaanista tykkääville....

Kinuskibanaanit 2:lle

1 dl kermaa

n.½ dl kinuskikastiketta

1 banaani

paahdettuja mantelilastuja tai muuta mieluista koristusta

Kiehauta kerma ja kinuskikastike paistinpannulla. Maistele ja lisää halutessasi kinuskia. Laita paloiteltu banaani kuumenemaan pannulle ja valele sitä kinuskikermalla...kääntääkkin palat tietenkin voisi. Laita banaanit liemineen tarjolla..minä laitoin kakkujen teosta jääneitä paahdettuja mantelilastuja koristeeksi. Lisäksi laitoin annoksiin muutamia puolukoita antamaan kirpakkuutta annokselle.

 

Kyllä tällä annoksella makeannälkä hetkiseksi hellitti....

14.04.2008 - 20:16

Tämän ruoan innoittajana toimi Hyvä terveys lehdessä ollut kuharullien ohje...kuhaa vaan ei ollut käytettävissä, joten tein kalarullat ahvenesta..... ja erilaisiakin näistä tuli....

 

Katkaraputäytteiset ahvenrullat

300 g ahvenfileitä ( minä käytin 300 g pakastepakkauksen = 4 kpl fileitä)

suolaa

sitruunapippuria

tilliä

ruohosipulia ( kuivattua)

1½ dl katkarapuja

sitruunanmehua

5 cm pätkä purjoa hienonnettuna

1 dl vettä + 1/4 kalaliemikuutiosta + sitruunanmehua

(voita)

Sulata kalafileet pakkauksen ohjeen mukaan. Minä otin kalat sulamaan jääkaappiin jo edellisenä iltana. Levitä kalafileet paperin päälle ja mausta ne. Ripottele katkaravut kalafileiden päälle ja rullaa kalafileet tiiviiksi rulliksi. Laita rullat uunivuokaan ja ripottele purjopalat päälle. Valmista liemi kiehauttamalla vesi + maustamalla se( lisamakua antamaan voi laittaa vähän voita) ja kaada liemi kalarullien päälle vuokaan. Kypsennä rullia 200 asteessa 15 -25 min kalarullien koosta riippuen. Minä valelin kypsymisen aikan rullia muutaman kerran vuoassa olevalla liemellä...tiedä sitten turhaanko?

Me söimme katkaraputäytteiset ahvenrullat perunasoseen, pinaattisen munakokkelin ja baby-porkkanoiden kera.

14.04.2008 - 19:00

Tämä pikainen vadelmapulla/piirakka/kakku ....mitä nimeä nyt tästä leivonnaisesta haluaakaan käyttää.... on valmistettu samalla ohjeella kuin mustikkapulla, ohje löytyy täältä. Muuten siis sama ohje, mutta mustikoiden tilalla käytin vadelmia ja laitoin vähän enemmän sokeria marjojen päälle.

Kuvassa pulla/piirakan leikkauspinta näyttää hieman "tinttanalta"....kypsää se kuitenkin oli...minä olin vaan hätäinen ja leikkasin sen heti lämpimänä kun piti saada maistiaisia...

Hyvää oli vadelmaversionakin...

14.04.2008 - 18:48

Älkää antako tämän ruoan ulkonäön hämätä...tämä on hyvää esim kalaruokien lisäkkeenä. Tietenkin jos on "pinaattiallerginen", voi pinaatin jättää poiskin ja tehdä ihan tavallista munakokkelia.

Pinaattinen munakokkeli

3:lle lisäkeruokana

3 munaa

1 dl vettä tai maitoa

suolaa

jauhettua valkopippuria

3 - 4 palaa/brikettiä pakastepinaattia sulatettuna

2 rkl rasvaa

(muskottia)

Sekoita munat, neste ja mausteet niin että munan rakenne rikkoontuu. Sulata rasva kattilassa, älä ruskista. Kaada munaseos kattilaan hyytymään ja sekoittele rauhallisesti koko ajan pohjaa myöten kunnes kokkeli on hyytynyttä ja pienirakeista. Lisää pakastepinaatti sekaan kuumenemaan hyytymisen loppupuolella. Käytä kypsentämisessä mietoa lämpöä niin kokkelista ei erotu heraa. Tarkista vielä maku.

(Pinaatti)munakokkeli on oikein hyvää esim savustetun tai kylmäsavulohen /graavilohen kanssa lisäkkeenä tai vaikkapa voileipien päällysteenä. Me söimme tätä ahvenrullien lisäkkeenä.

14.04.2008 - 18:45

Porkkanaraasteen seassa retiisiä, ananasta ja purjoa ja kostukkeena ananaslientä. Hyvältä maistui juustokabanossin lisäkkeenä....

13.04.2008 - 18:33

Tämän sortin "mustikkapullakakkua" olen tehnyt kerran aikaisemminkin, ennen blogi-aikaani....joskus viime kesänä.

Tällä kertaa otin ohjeen kuitenkin  Pakkopulla-blogista, linkin takaa löytyy alkuperäinen ohje.

Ohje kopioita Anjan  Pakkopulla-blogista.

 

Pikainen mustikkapulla

1,5 dl  sokeria

2  munaa

2  dl  maitoa 

125 g  juoksevaa margariinia

2 tl  kardemummaa

4 dl  vehnäjauhoja

2 tl  leivinjauhetta

Väliin:

3 dl  mustikoita

½ dl  sokeria

Pinnalle:

mantelilastuja

raesokeria

Sekoita munat ja sokeri keskenään, ei tarvitse vatkata. Lisää joukkoon maito ja margariini sekoitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita vain sen verran, että taikina tasoittuu.

Kaada kolmasosa taikinasta 24 cm  voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan. Ripottele päälle puolet mustikoista ja sokerista (minun mustikkani olivat kohmeisia). Tee toinen kerros samalla tavalla. Levitä loput taikinasta päälle ja ripota pinnalle raesokeria ja mantelilastuja. (Nuo taikinakerrokset ovat aika ohuita....) Paista 175 asteessa alimmalla ritilätasolla ohjeen mukaan 50-55 minuuttia. Itse epäilin pitkähköä paistoaikaa ja paistoin 35 min, kypsää oli. Maistuu parhaalta lämpimänä vaniljakastikkeen kanssa

Muutanpas tämän  oman lisäykseni fontin isommaksi ja eri tekstin eri väriseksi...jos sen sitten paremmin huomaisi

Minä tein muuten ihan Anjan ohjeen mukaan, mutta jostain syystä laitoin koko täytteen vain yhteen väliin...hyvin toimii niinkin....ja minulla pullakakku oli uunissa 50 min. Koska paistoajoissa on tekijöistä riippuen ollut niin isoja eroja kannattaa jokaisen tsekata omansa ettei jää taikinaiseksi eikä toisaalta tule kuivaa....

Minulla ei ole aikaisemmin ollut irtopohjavuokaa....olen aina ollut sitä mieltä että elämä ilman sitä onnistuu ... muutamia kuukausia taaksepäin sorruin kuitenkin ostamaan sellaisen vuoan enkä ollut sitä kertaakaan vielä käyttänyt, kunnes nyt... voitelin vuoan ja korppujauhotin...ja hyvin irtosi "pullakakku" vuoasta.

 

Tässä puolta pienempi lämmitetty pala mustikkapullaa vaniljakastikkeen kera...hyvää oli!

13.04.2008 - 09:48

Lättyjä teki kovasti mieli ja appelsiinin mausta kun pidämme, niin päätin tehdä appelsiiniohukaisia. Ohje on "omasta päästä."

Appelsiiniohukaiset/lätyt

5 dl maitoa

1 dl appelsiinitäysmehua

3 dl vehnäjauhoja

2 munaa

2 tl vanilliinisokeria

½ tl suolaa

2 rkl sokeria (maistele riittääkö, minä en halunnut väistä kovin makeita)

1-2 tl appelsiinin oranssia kuorta raastettuna (minä laitoin 2 tl)

1 dl rasvasulaa taikinaan

-> sekoita kaikki ainekset tasaiseksi lättytaikinaksi (pallovatkain hyvä väline) ja jätä taikina tekeytymään n.15 min. Paista sitten ihan tavallisia pieniä tai isoja ohukaisia.

Tämän verran tulee pieniä lättyjä tuosta taikinasta .....

Me söimme appelsiinilättyjen kanssa lisäkettä mihin käytin sen appelsiinin mistä otin kuorta taikinaan...paloittelin sen saksilla pieniksi ( enkä ottanut sitä edes kalvottomaksi) ja lisäsin sekaan ihan vähän sokeria ((ja tunnustan että lorautin sinne tilkan likööriäkin...ei ole ollenkaan välttämätön)) Kermavaahtofanit varmaankin haluaisivat kermavaahtoa tms lisäksi... me emme sitä kaivanneet.....

... mutta jääkaapissa oli aukaistu kinuskikastike, joten sitä oli pakko kokeilla appelsiinilättyjen kanssa.... ja hyvinhän se kinuskifanin mielestä sopi... Nam!

13.04.2008 - 09:25

Makkarakeitto

1 litra vettä

½ dl paseerattua tomaattia ( tai 2 rkl tomaattipyrettä)

1 lihaliemikuutio

½ tl suolaa

1 pullea valkosipulinkynsi

1 tl aromat-seosta

½ tl paprikajauhetta

1 rkl soijakastiketta

1/4 tl maustepippuria

8 dl kuorittuja perunalohkoja ( minulla meni 8 kpl)

250 g pss keittojuureksia (pakaste)

10 cm pätkä purjoa paloiteltuna (vihreää osaa -> keittoon väriä)

1 iso sipuli lohkoina

300 g lenkkimakkaraa (eli 3/4 lenkkiä, makkarafanit voivat laittaa koko lenkinkin...)

2 rkl kuivattua persiljaa...tietenkin tuore käy myös

Mittaa kattilaan vesi ja kaikki mausteet ( ei kuivattu persilja) ja kuumenna kiehuvaksi. Laita perunalohkot kypsymään ja 10 minuutinkuluttua keittojuurekset sekaan. Ruskista sinä aikana paloiteltu makkara ja sipuli paistinpannulla ja yhdistä keittoon kiehumaan..... olisin halunnut ruskistaa makkarat oikein ruskeiksi...mutta ne päättivät vaan tarttua paistinpannun pohjaan, joten eipä se sitten onnistunutkaan. Kun keitto on lähes kypsää, lisää purjo ja kypsennä keitto ihan kypsäksi. Purjon vihreä väri pysyy kauniina kun et kypsennä sitä liian kauan. Tarkista vielä keiton maku ja liemen määrä ja lisää kuivattu/tuore persilja antamaan lisäväriä ja -makua. Keitto ei ole  tomaattista, lähinnä tuo määrä antaa pienen värin liemeen.

Jos minä olisin saanut päättää, niin tämäkin keitto olisi tehty tietyistä nakkimakkaroista, mutta tällä kertaa kuuntelin miehen toivetta ja  keitto tehtiin ihan lankkimakkarasta ....

 

12.04.2008 - 10:56

Tämä mansikkatäytekakku on ihan perinteinen kotoinen täytekakku, eikä sisällä mitään  "hienoiksia".

Kakussa on 7 munan pohja. ( 7 isoa munaa, 2½ dl sokeria, 4 dl vehnäjauhoja, 1 dl perunajauhoja + 2 tl leivinjauhetta, pohja paistettu 4 litran vuoassa)

Kakussa on täytteenä   mansikkasurvosta ja lisäksi kinuskikastikeella maustettua kermavaahtoa ja ihan tavallista vanilliinisokerilla maustettua kermavaahtoa. Kostutusliemenä on sprite. Vispikermaa käytin tähän kakkuun kaiken kaikkiaan 1 litran. Mansikoiden päällä oleva kiille on tehty hyytelösokerilla mansikoista valuneeseen mehuun.

 .

11.04.2008 - 19:53

Hedelmäsalaatti spritella sisältää; säilykepersikoita, banaania, säilykeananasta, omenaa, säilykekirsikoita, päärynää, säilykemandariineja ja spriteä liemenä.

Ihanan kuohuvaa ja raikasta oli!

11.04.2008 - 11:32

Viime kerralla tehdessäni kinkku-juustohyrriä tein rahkavoitaikinaa kerralla isomman annoksen ja laitoin osan taikinasta pakastimeen, joten nyt pääsinkin vähällä ja otin vaan taikinan jääkaappiin sulamaan edellisenä iltana .... ja tällaisin pitkulaisia lihapiirakoita siitä tein

Tässä vielä taikinan ohje ...

Rahkavoitaina

250 g margariinia tai voita

250 g vehnäjauhoja ( itse laitan ihan pikkusen enemmän niin leivonnaisten muoto säilyy paremmin)

1 tl leivinjauhetta

250 g maitorahkaa

- nypi jauhot, leivinjauhe ja rasva ryynimäiseksi seokseksi

- lisää rahka ja sekoita tasaiseksi taikinaksi ja laita taikina kovettumaan kylmään muutamaksi tunniksi tai esim yön yli ( periaatteessa taikinan voi käyttää heti, mutta kovettumisen jälkeen sitä on helpompi käsitellä/kaulita...)

- itse tykkään laittaa taikinan pussiin ja taputella littanaksi ja sitten kylmään.... ja siitä on sitten aikanaan helppo ruveta kaulitsemaan sopivan paksuista levyä ....

- taikinan voi myös pakastaa raakana taikinana

- minulla oli kaksinkertainen ohje taikinaa ja siitä tuli kuvan mukaiset 2 isoa + 1 pienempi lihapiirakka ja olisi tullut vielä yksi mutta tein täytettä vain kaksinkertaisen ohjeen ja se meni noihin kolmeen... minä teen lopusta taikinasta kinkkuvuokapiirakan... eli kaksinkertaisesta taikinasta tulee 4 kpl pitkulaisia lihapiirakoita ja niihin tarvitset 2½-3 kertaisen täytteen (riippuen miten paksulti haluat täytettä)

Lihatäyte

2 dl keitettyä riisiä ( raakaa 3/4 dl)

250 g jauhelihaa -> ruskista sipulin kanssa

1 sipuli hienonnettuna

2 keitettyä munaa hienonnettuna

suolaa, maustepipuria, paprikajauhetta, aromat-seosta

n.½ dl kermaa (tai lihalientä)

-> sekoita kaikki ainekset ja mausta reilusti haluamallasi mausteilla

Alla muutamia kuvia pitkulaisen lihapiirakan teosta...

Kaulitulle levylle laitetaan täytettä haluttu määrä kuvanosoittamalla tavalla ja sitten käännetään etuosa taikinasta kanneksi ja reunat taitetaan pienesti alaspäin...päistä hieman taikinaa venyttäen.

Minä teen aina tämän täyttämisvaiheen leivinpaperin päällä, sillä on sitten helppo vetästä piirakka pellille..

Pinnalle voi tehdä taikinanauhasta tms halutun mallisia koristeita...minä tein kukkia kukkamuotilla.

 

Tässä piirakat ovat menossa uuniin munalla voideltuina ja haarukalla pisteltyinä....voitelin kukkakuvioiden altakin munalla, joten ne olisivat varmaankin pysyneet paikoillaan ilman tikkujakin...mutta keihästimpä koristeet kuitenkin tikuilla...tikut kannattaa ottaa pois heti paiston jälkeen niin irtoavat paremmin...

Isot lihapiirakat paistetaan n. 200 asteessa 20 - 25 min...kannattaa varoa ettei rahkavoitaikina tummu liikaa ( ottaa väriä huomattavasti helpommin kuin sekoitettu voitaikina/torttutaikina)

Leikkasin lihapiirakan tarjolle niin että jokaiseen  palaan tuli kukkakoriste....

Kaksinkertaisesta täyteannoksesta riitti vielä tälläiseen pienempään lihapiirakkaan....mikä "maisteltiinkin" lämpimänä jo melkein kokonaan...

11.04.2008 - 01:28

Tomaattinen jauheliha-pastavuoka

( tällä ohjeella tulee iso annos, 4 litran vuoka lähes täyteen eli 8 isoa annosta )

500 g jotain pastaa ( minä käytin perhospastaa koko pussin) + vettä + suolaa

400 g jauhelihaa

2 sipulia

suolaa,aromat-seosta, mustapippuria, paprikajauhetta,  valkosipulia/valkosipulisuolaa, chiliä

1/3 tuubia = n. 60 g tomaattipyrettä

1 dl vettä

1 pieni pss pakastekasviksia ( enemmänkin voi tietenkin laittaa..silloin myös lihaa vähän enemmän...)

Juustokastike

50 g rasvaa

1  dl vehnäjauhoja

9 dl maitoa

suolaa, pippuria

2 dl juustoraastetta

Valmistaminen

- keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan 

- ruskista jauheliha + hienonnettu sipuli ja lisää mausteet, tomaattipyre ja vesi, kiehauta seos ja tarkista maku -> mausteet saavat maistua aika reilusti

- valmista rasvasuurusteinen juustokastike ( sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi, lisää kylmä maito ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, lisää juustoraaste ja mausteet, älä enää keitä, tarkista maku)

- sekoita uunivuoassa keitetty pasta, jäiset pakastekasvikset ja jauhelihaseos...maistele seosta

- kaada juustokastike päälle ja sekoita vähän niin että kastiketta valuu joka paikkaan pastan seassa ( laita halutesasi vielä juustoraastetta päälle)

- paista vuokaa 175 - 200 asteessa noin 40 min , sammuta uuni ja anna vuoan vielä tekeytyä peitettynä 10 min.

Tämän näköistä pastavuoka oli ennen juustokastikkeen lisäämistä.....voisi syödä tällaisenäänkin....

Vaikka itse ruoassa oli aika reilusti jo tomaatin makua, niin vielä piti syödessä laittaa ketsuppia  päälle...

11.04.2008 - 01:17

Ritareihin tarvitaan pullapitkoa viipaleina, maitoa+(muna)+vanilliinisokeria ja rasvaa paistamiseen. Pullaviipaleet kastellaan sokeroidussa maito(muna)seoksessa ja paistetaan paistinpannulla molemmin puolin sen värisiksi kun haluaa...minä tykkään että ritareihin saa tulla ihan kunnolla väriä.

Hyvää oli vadelmahillon kanssa ....

ja vadelmahillon lisäksi vielä vaniljakastiketta.... nam!

09.04.2008 - 14:25

Vanilja-mangoviettelys

Pursota / lusikoi valmista vaniljarahkaa (1 purkillisesta tulee 3:lle) annoskulhoihin tai lautasille. Lisäksi sulatettuja mangokuutioita ja suklaarouhetta. Pakastetut mangokuutiot olivat minulle uusi tuttavuus...niitä myydään tämän näköisessä pakkauksessa

Nämä olivat minulle positiivinen yllätys...

Kenellekkään ei varmaankaan ole jäänyt epäselväksi värimieltymykseni...tykkään mustan ja keltaisen/oranssin yhdistelmästä....joten oman annokseni laitoin mustalle lautaselle....lisäksi halusin kokeilla vaniljarahkan pursotusta moneen kerroksen ..ajatellen yhtä tulevaa tekemistä.. hyvin pysyi kasassa vaniljarahka pursotettunakin...

Ihanaa oli!

09.04.2008 - 14:17

Sipulinen lihapata punaisilla kidneypavuilla ( säilyke) tuunattuna kera riisin ja babyporkkanoiden. 

Lihapadan ohjeen löydät täältä. Otin lihapadan jo eilen sulamaan jääkaappiin. Tänään sitten vaan lämmitin sen ja lisäsin valutettuja, huuhdottuja kidneypapuja sekaan.... tuntui syödessä ihan eri ruoalta.... En ole mikään papu-fani, mutta kyllä ne lihapadan seassa meni....

08.04.2008 - 17:05

Pilvinen harmaa päivä...piti saada vastapainoksi jotain aurinkoista jälkkäriä...

Appelsiinikiisseli

5 dl appelsiinitäysmehua

2 dl vettä

½ dl perunajauhoja

½ dl sokeria ( maistele riittääkö?)

2 appelsiinia

(2 tl vanilliinisokeria)

Mittaa mehu, vesi, sokeri ja perunajauhot kattilaan ja sekoita hyvin sekaisin. Kuumenna  seos kiehuvaksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen rauhallisesti, älä vatkaa, ettei kiisseliin tule venyvyyttä. Anna kiisselipohjan kuplia muutaman kerran. Nosta kiisselipohja jäähtymään. Lisää kylmään kiisseliin paloiteltu appelsiini ja halutessasi vanilliinisokeria ja hyppysellinen suolaa.

Maistui ihanan raikkaalle ja passasi hyvin tuon kala-aterian jälkkäriksi.....onneksi kiisseliä on vielä...

08.04.2008 - 16:39

Lähes koko ateria on kaupan pakastealtaasta.....mutta rakkaudella tehty!

Pääruoaksi paistoin uunissa Finduksen rapeaksi paneroituja seitifileitä.(pakkauksessa oli 5 palaa) Pakkauksen ohjeessa käsketään paistamaan uunissa 225asteessa 10 - 12 min... minun piti kyllä pitää kauemman aikaa, jotta paistuivat ja olivat valmiin näköisiä... eivätkä kuitenkaan olleet kuivia.

Uunissa paistettujen seitifileiden lisäksi aterialla oli

  • puutarhurin kasvissekoitusta ( uusi tuttavuus, pakastesekoitus pitää sisällään keltaista ja oranssia porkkanaa, parsakaalia ja maissia)
  • pinaattiperunasosetta ( pakasteperunasose valmistettu pakkauksen ohjeen mukaan ja lisätty siihen 4 brikettiä pakastepinaattia)
  • kylmää munakastiketta, ohje löytyy täältä... ja tietenkin koristeena on herneen versoja (omalla keittiön ikkunalla kasvatettuja)

Paneroidut kalafileet olivat meidän makuun mauttomia...arvuuttelinkin jo että onkohan tuosta erästä unohtunut suolakin pois...no, onneksi oli maukasta kastiketta lisäkkeenä. Se pelasti mitä pelastettavissa oli....

08.04.2008 - 16:27

Sunnuntaina formuloiden jälkeen piipahdimme pikapitsoilla eräässä pitseriassa.... pitsat olivat muuten hyviä, mutta pohja oli kauhean suolaista...jopa minun makuuni. Eipä tarvinnut ihmetellä miksi illalla janotti...

Minä söin pitsaa  kinkku-ananas-aura täyteellä....

....ja toinen syöjä otti kinkku-herkkusieni-katkarapu pitsan....

No, nälkä lähti näilläkin pirsoilla....muttei jäänyt kovin positiivista kuvaa paikan pitsoista/paikasta.

08.04.2008 - 16:15

Kylmänä tarjottava munakastike

( 4 annosta)

1 dl kermaviiliä

n.½ dl kurkkusalaattia

2 keitettyä munaa hienonnettuna

sinappia, suolaa, jauhettua valkopippuria

2 cm pätkä purjoa hienonnettuna

-> kaikki ainekset sekaisin....minä jätin kananmunanpalaset aika isoiksi, koska en halunnnut tästä kastikkeesta ihan mössöä.

Me söimme tätä kastiketta uunissa paistettujen rapeiden seitifileiden kanssa. Kalan lisäksi ainaskin kasvispihveille tämä kastike ihan varmasti sopisi hyvin....

08.04.2008 - 14:05

Supernopea ja ihanan raikas jälkiruoka -> laita (konjakki)lasien pohjalle sulatetuja ja valutettuja pakastemustikoita tai tuoreita sellaisenaan  ja lusikoi päälle Valion svalmista sitruunarahkaa sellaisenaan... jos et tykkää kovin sitruunaisesta mausta niin laimenna sitruunarahkaa maustamattomalla rahkalla tai kermavaahdolla. Minä laitoin ihan sellaisenaan.... eikä ole edes päällä kermavaahtoa. Päälle lusikoin vielä mustikoita. Tämä oli kirpakkaa maultaan...ja siksikin ihanaa.

08.04.2008 - 10:53
 
 
Sain Hannalta, Kirsiltä ja Katelta tälläisen tunnustuksen


 
Tuhannesti kiitoksia Hanna, Kirsi ja Kate
 

 
Säännöt:
1.You have to nominate 5 blogs,which havent has awards before.
2.Each of the blogs must have a purpose!
3.The nominated blogs must make a link back to this page!
4.The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog.
 
Monet joille minä tämän tunnustuksen laittaisin ovat jo saaneet sen, mutta yritän nyt kuitenkin noudattaa sääntöjä enkä laita tätä samoille, joten minulta tämä lähtee
 
 
 
 
 
Miimille =Juhlattarelle
 
Olkaapa hyvät ja halutessanne laittakaa tunnustusta eteenpäin.
 
07.04.2008 - 20:26

Broileripihvit

1 dl korppujauhoja

1½ dl maitoa

1 muna

400g broilerin jauhelihaa

1 tl suolaa

½ tl curryä

paprikajauhetta

hyppysellinen cayennepippuria

Sekoita maito ja korppujauhot ja lisää seokseen kaikki muut ainekset. Muotoile pyöreiksi tai soikeiksi pihveiksi ja kypsennä pihvit 200 asteessa 15 - 20 min pihvien koosta riippuen. Tästä annoksesta tulee 5 isoa pihviä kts. yläkuva tai 8 pienempää pihviä.

Halutessaan pihvien pääälle voisi laittaa vielä jotain hedelmää esim.ananaskiekko tai persikkaa tai tomaattiviipaleita tms. ja kuorruttaa pihvit vielä juustolla kuumassa uunissa.

Minä laitoin muutamalle pihville ananasta ja Kipppari-juustoa ja kuvittelin että juusto sulaa kauniiksi kuorrutukseksi.... vaan kuinkas kävikään....

... ei Kippari suostunut sulamaan.... ei sitten millään ilveellä.....sitten laitoin päälle aamupala-juustoa.....

... eikä sekään suostunut sulamaan kunnolla..tai sitten minulta meni jo hermot ja meinasin kaapia kaikki juustot pois...maistelin kuitenkin yhden pihvin reunasta ja se olikin oikein täyteläisen juustoisen makuista...no, varmaan juusto maistuu kun oli kaks kerrosta päällekkäin....

 

Me söimme broileripihvit hiekkaperunoiden, kasvismuhennoksen ja salaatin kanssa.

Osa syöjistä söi pihvit ilman "ihanaa" juustokuorrutusta.....

Kasvismuhennos (kypsistä kasviksista)

2-3 annosta

2 rkl rasvaa + 1½ rkl vehnäjauhoja

2 dl maitoa

n. 2 dl kypsiä kasviksia

suolaa, jauhettua valkopippuria, hienonnettua persiljaa

-> sulata rasva kattilassa ja lisää jauhot ja sekoita , lisää maito kylmänä ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Lisää sitten kypsät kasvikset ja anna muhennoksen hautua pari minuuttia. Mausta .

07.04.2008 - 19:51

Salaatissa on porkkanaa raasteena, kurkkua, tomaattia, kuivattuja luumuja, säilykemandariineja, herneenversoja (purkissa keittiön ikkunalla kasvaneita) ja kostukkeen salaatissa on vähän sitruunasta puserrettua mehua.

07.04.2008 - 19:30

Hiekkaperunat ovat olleet jo kauan kokeiltavien  listalla, mutta vasta nyt sain aikaiseksi .... ohje on Kettuterroristit-blogista...linkin takaa löytyy alkuperäinen ohje. Sen verran muutin ohjetta että tein hiekkaperunat kypsistä perunoista..... ja niin aion tehdä vastaisuudessakin.

Hiekkaperunat 2:lle

4 keitettyä isoa perunaa kuorittuna ja lohkottuna

1 rkl öljyä

2 rkl korppujauhoja + paprikajauhetta + suolaa

Sekoita öljy, korppujauho ja mausteet perunalohkoihin. Levitä  perunalohkot uunipellille/ vuokaan. Ruskista perunat uunissa 200-225 asteessa kunnes ovat kauniin ruskeita, minulla meni aikaa vain noin 15 min.

06.04.2008 - 22:37

Kaloina käytin tässä kakussa savusiikaa, lämminsavu- ja  kylmäsavulohta, joista tein tahnat ihan vaan käsin sekoittamalla. kla on niinpehmeää ettei tahnojen tekoon tarvitse välttämättä käyttää mitään koneita. 

Leipänä on ihan tavallinen itse tehty vuokahiivaleipä, leivän ohjeen löydät täältä. Kakussa on neljä pohjan suuntaisesti leikattua leipäviipaletta,  reunat kevyesti tasattuina.

Kakku on kostutettu kalaliemikuutiosta tehdyllä kalaliemellä.

Alimmassa täytevälissä on perattua lämminsavulohta  + ranskan kermaa + 1 tomaatti pikku kuutioina + suolaa + sitruunapippuria +  kevyt majoneesia

Keskimmäisesä täytevälissä on perattua savusiikaa + kurkkua pikku kuutioina n. 1 dl + kermaviiliä + ruohosipulituorejuustoa + suolaa + tilliä + purjoa

Ylimmässä täytevälissä on 2 keitettyä kananmunaa + ½ prk raejuustoa + lämminsavulohta n. 100 g + jauhettua valkopippuria + suolaa + ruohosipulia + ranskan kermaa

Tässä kuvassa kakku on jo täytetty ja päällimmäinenkin leipäkerros on kostutettu hyvin  kalaliemellä ja kakku on peitetty muovilla... sitten jokin tasainen vati laitetaan kakun päälle ja sen päälle laitetaan jokin kevyt paino päälle keskelle..mainostamatta mitenkään erityisesti noita juustoja...myös muut paketit käyvät painoksi... sitten kakku laitetaan tekeytymään jääkaappiin seuraavaan päivään...tai ainakinmuutamia tunteja, jotta kosteudet ehtiivät tasaantua.

Tällä kertaa käytin 300 g vatkaamalla pehmitettyä ruohosipulituorejuustoa  kakun kuorruttamiseen. Reunoilla on koristeena hienonnettua + huuhdottua + hyvin paperilla kuivattua jääsalaattia. Päällä on kylmäsavulohiviipaleista tehtyjä kelloja/ruusukkeita ja ruusukkeiden välissä on kurkkua.Tykkään ostaa koristelukalan palana ja leikata itse. Ne valmiiksi leikatut ovat niin kauhean isoja viipaleita. Keskellä on katkarapuja, retiisiä, sitruunaa ja herneen versoja.

Tällaisen nelikerroksisen voileipäkakun arvioidaan riittävän  ihan hyvin vähintään  15 syöjälle ( viisikerroksisen kakun lasketaan riittävän 20 syöjälle)... olen minä kyllä senkin nähnyt kun eräs mies söi yksin  puolikkaan isosta viisi kerroksisesta kalakakusta kahvitilaisuudessa... hän oli kuulemma paastonnut koko päivän ja odottanut pääsevänsä herkuttelemaan savukalavoileipäkakulla....

06.04.2008 - 12:50

Nämä lihavoileipäkakut ovat muutoin samanlaisia mutta voileipäkakun tekotapa vain on erilainen... samalle maistuuvat vaikka näyttävät vähän erilaiselle.

Lihavoileipäkakku, rullattu versio

Täältä, täältä  ja täältä  löytyvät aiemmin tekemäni rullavoileipäkakut.

.

Täytteet ovat aika pitkälle samanlaiset tälläkin kertaa. Leipänä käytin  ruis- ja grahampaahtoleipää, yhteensä 12 palaa. Paahtoleipäviipaleiden reunat on tasattu kevyesti ja ne on kostutettu molemmin puolin  kylmällä, siivilöidyllä lihaliemellä. leivät ladotaan mahdollisimman lähekkäin esim. kelmun tai halakistun muovipussin päälle.

Etualalla olevassa täytteessä on savukinkkua, kermaviiliä, kurkkua, aurinkokuivattua tomaattia + sille maistuvaa tuorejuustoa

Keskiosassa olevassa täytteessä on savukinkkua, paprikaa, creme fraichea ja ihan vähän purjoa

Takimmaisessa täytteessä on savukinkkua, kermaviiliä ja kurkkusinappisalaattia.

Täytteitä kannattaa aina tietenkin maistella ja lisätä suolaa ja muita mausteita tarvittaessa. Näihin kakkuihin tuli oikein reilusti savun makuista kinkkua ja se oli aika suolaistakin, joten ei tarvinnut lisätä mitään.. 

Sitten vaan kakku rullataan mahdollisimman tiiviiksi rullaksi.... siinä ei kannata aikailla vaan tekee myvin pienen rullausalun ihan sormilla painamalla ja sitten vaan rullaa ja kietaisee rullan muoviin ja kiristää päät kiinni.Päälle päin kannattaa tällätä mahdollisimman ehyt kohta... ja sitten kakku tekeytymään kylmään muutamiksi tunneiksi...mielellään seuraavaan päivään.

... ja tässä rullakakku kuorrutettuna ja koristeltuna... kuorrutuksessa on puolet tomaati-mozzarella tuorejuustoa + puolet maustamatonta tuorejuustoa ( tähän kakkuun kuorrutusta meni noi 200 g ja alempana olevaan kakkuun noin 300 g) Koristuksena  rullakakussa on ohuen ohutta naudan leikkelettä kelloina ( tehty puolikkaista siivuista sormen ympärille), kurkkua, paprikaa ja herneen versoja sekä alareunoilla hienonnettua, huuhdeltua+ hyvin paperilla kuivattua jääsalaattia.

Lihavoileipäkakku, ei rullattu vaan "perinteinen" suorakaiteen mallinen

Leipänä tässä kakussa on itse tehty hiivaleipä, ohje leipään löytyy täältä. 

Täytteet ( 3 erilaista)prikulleen samat kuin rullakakussa. Kakussa on 4 pohjansuuntaisesti leikattua pitkulaista leipäviipaletta, reunat tasattuina.Kostutus lihaliemellä. Savukinkkua käytin tähän kakkuun 150 g / väli eli yhteensä 450 g.

Ja tässäpä muutamia kuvia valmiista kakusta....

Tässä kakussa on tuoreen persiljan lisäksi reunoilla pientä juustoraastetta.

 

06.04.2008 - 09:39

Tämän helpompaa ja nopeampaa ei ihanan jälkiruoan/välipalan teko voi olla...

Tämä ihanuus sisältää:

kaupan valmista vaniljalla maustetua rahkaa ( Valio)

pakastemansikoita sulatettuna ja valutettuna enin liemi pois

päällä kerros kermavaahtoa ( alun alkaen en aikonut laittaa, mutta kakun teosta jäi hieman....)

ei yhtään lisättyä sokeria, eikä muutakaan...

Vaniljarahka mansikoilla maistui meille niin hyvin, ettei sanotuksi saa......

Voi että minä tykkään noista Domino-sarjan laseista...musta pitkä ohut jalka ei vaan oikein pääse edukseen kuvassa, koska lupasin miehelleni joka pitelee lasia, ettei hänen sormet tule kuvaan...

06.04.2008 - 09:34

Herkuttelijan höystön kanssa söimme lisäkesalattia missä oli

jääsalaattia, punaista paprikaa, kurkkua, retiisiä, mustia oliiveja, säilykeananasta ja kastikkeena oli ihan vaan salaatin päälle puristettua sitruunanamehua

06.04.2008 - 03:55

Herkuttelijan höystä on tehty tällä ohjeella, paitsi että tällä kertaa lihana käytin  possun palapaistilihoja naudan paistikuutioiden tilalla. Me söimme höystön perunoiden ja herne-maissi-porkkanasekoituksen  sekä lisäkesalaatin kera.

06.04.2008 - 03:27

Miksihän sinisten kukkien pursottaminen on hankalampaa kuin punaisten, keltaisten tai puhumattakaan oranssien  kukkien pursottamisesta? Johtuisikohan siitä ettei sininen kuulu lempiväreihini....

 

04.04.2008 - 01:27

Broileriwokin ohje on Ruoka Pirkasta numero 14. Pienensin ohjeen meille sopivaksi ja tein pieniä muutoksia maustemääriin. Alla ohje sellaisena mitä minä broileriwokin tein. Ohjeella tulee 3 syöjälle.

Broileriwokki

 

 


 

300 g broilerin fileesuikaleita
2 rkl öljyä
3/4 tl inkivääriä (jauh.)
1 tl currya
n.1 tl suolaa
300 g  wokkivihannessekoitusta (pakaste) 
1 rkl soijakastiketta
2 dl vettä
3/4 rkl

perunajauhoja

lisäksi laitoin chilikastiketta

1. Kuumenna öljy paistokasarissa/wokkipannulla/paistinpannulla ja ruskista broilerisuikaleet. Mausta inkiväärillä, currylla ja suolalla. Siirrä broilerit lautaselle odottamaan.2. Kuumenna vielä tilkka öljyä ja lisää jäiset vihannekset. Kääntele vihanneksia kuutisen minuuttia kuumassa paistokasarissa. Lisää kasariin broilerit ja soijakastike ja chilikastike. Sekoittele kunnes broileritkin kuumentuvat.3. Sekoita keskenään vesi ja perunajauhot. Kaada seos kasariin ohuena nauhana. Sekoita ja kiehauta. Tarkista maku ja sakeus.

K-kaupan ohje suosittelee broileriwokin seuraksi nuudeleita mutta me söimme lisänä kurkumalla maustettua riisiä.

...ja jotkut meistä sotkivat heti annoksensa tällaiseksi....  on kuulemma helpompaa syödä näin......

03.04.2008 - 19:03

Vadelmavaahto

2 dl vatkautuvaa kermaa -> vaahto

½ prk sitruunan makuista kasvirasvatuorejuustovalmistetta (tai sitruunrahkaa)

2 dl rahkaa

sokeria maun mukaan

2 tl vanilliinisokeria

2 - 3 dl pakastevadelmia ( osa koristeeksi)

-> sekoita kaikki ainekset ja tarkista maku

Tämä oli ihanaa herkkua!

03.04.2008 - 09:12

Jo jonkin aikaa on kokeiltavien listalla ollut helmi suurimoista tehtävä pannukakku...ohjeen löysin Kettuterroristit-blogista.

Tässä ohje kopsattuna KMSU:n sivuilta, suluissa tekemäni muutokset....

Helmi-pannukakku

(pellillinen)

4 dl Helmi-suurimoita
8 dl maitoa
4 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl vaniljasokeria
? 2 rkl jauhettua kardemummaa ( tätä en laittanut ollenkaan, määrä tuntuu kauhean isolta?? laittaisin 2 tl, kannattaa maistella...)
1/2 tl suolaa ( minä laitoin lähes 1 tl)
50 g sulatettua voita
(½ dl sokeria)


Sekoita maito ja suurimot keskenään. Lisää munat ja sekoita tasaiseksi. Ripottele sekaan koko ajan vispilällä vatkaten vehnäjauhot. Lisää vaniljasokeri, kardemumma ja suola. Lisää lopuksi sekaan sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja kypsennä uunin keskitasolla 225 asteessa n. 25-30 min. Tarjoa hillon kera.

Kun en kertonut syöjille etukäteen  mitä söivät, niin hyvällä mielihalulla söivät....  

03.04.2008 - 09:07

Jauhelihakeitto

n. 1½ litraa vettä

400 g naudan jauhelihaa

2 sipulia

1 litra kuorittuja perunalohkoja

500 g pakastekasviksia

1  lihaliemikuutio

2 rkl soijakastiketta

paprikajauhetta, maustepippuria, valkosipulia, aromat-maustetta, yrttisuolaa, suolaa?

kuivattua persiljaa

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää mausteita ja perunalohkot kypsymään. Ruskista paistinpannulla jauheliha ja sipuli ja lisää nekin perunoiden sekaan kiehumaan. Kun perunat ovat puolikypsiä, lisää pakastekasvikset kiehumaan. Kypsennä keitto kypsäksi ja tarkista vielä maku. Tällä ohjeella tulee aika iso annos keittoa, piisaa ainakin 6:lle syöjalle.

02.04.2008 - 20:25

Arabialaisten maustekakkujen ohje on täällä. Tälläkään kertaa ei kakuissa ole mantelia. Näissä kakuissa kuorrutuksen päällä  koristuksena on strösseliä ja koristerakeita eikä suklaata, muutoin sama ohje....

Kuorrutettu arabialainen maustekakku on jumalaisen hyvää.................

02.04.2008 - 01:49

Onneksi on vielä mustikoita pakastimessa...kiitti kamut, jotka olette niitä minulle tuoneet ....

Herkullisia mustikkamuffinsseja... ohje on Juhlattaren blogista. Tein just Juhlattaren ohjeella, paitsi että tein vaan puoli annosta ja siitä tuli 12 kpl muffinssipellillä tehtynä. Tässäpä ohje 12  mustikkamuffinssiin...

Mustikkamuffinssit

2 munaa

1 dl sokeria

1 dl maitoa

100g sulaa rasvaa

2½ dl vehnäjauhoja

1½ tl leivinajuhetta

2 tl vanilliinisokeria

2½ dl pakastemustikoita jäisenä

Sekoita munat ja sokeri, niitä ei tarvitse vatkata. Lisää sulatettu, jäähdytetty rasva ja maito munaseokseen. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne taikinaan ja lisää viimeisenä mustikat. Sekoita mahdollisimman vähän yhdistäessäsi jäiset mustikat taikinaa. Annostele taikina paperivuokiin mitkä ovat muffinipellillä tai paista muffinit pelkissä paperivuoissa hieman alle 200 asteisessa uunissa 15 - 20 min.

Hyviä konstailemattomia muffinsseja, eivätkä ole liian makeita.

01.04.2008 - 16:13

Mariannekaurakeksien ohjeen löysin Meidän keittokirja-blogista. 

Minä paistoin tarkoituksella sekä pienempiä että isompia keksejä/pikuleipiä  alla olevasta annoksesta. Isoja tuli 18 kpl ja pieniä 15 kpl.

Mariannekaurakeksit

3 dl kaurahiutaleita

1 ½ dl vehnäjauhoja

1 ½ dl sokeria

½ dl fariinisokeria ( tätä ei ollut, laitoin tavallista sokeria, siirappikin varmaan kävisi)

1 dl mariannerouhetta

1 ½ tl leivinjauhetta

100 g sulaa voita tai margariinia

1 muna

 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva ja muna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nostele pellille leivinpaperin päälle pieniä nokareita tai pyörittele taikina käsien välissä pieniksi palloiksi ja laita sitten pellille. Paista pikkuleivät  n. 175 (- 200 )asteessa n.10 - 13 minuuttia. Muista, että taikina leviää uunissa, joten jätä keksien väliin tarpeeksi tilaa pellillä.

Halutessaan näitä voisi vielä koristella suklaalla tms...

 

Rapeita , mureita, suklaisia, makeita, helppotekoisia, nopeita .... hyviä keksejä/pikkuleipiä!

 

01.04.2008 - 16:08

Tyhjentelin keittiön kaapeista erilaisten jauhopussukoiden loppuja ja tekasin niistä pari sekahiivaleipää ihan vaan itelle syötäviksi. Pitihän sitä sitten toisesta leivästä heti uunista tulon jälkeen maistella ja taas kerran on todettava että lämmin leipä on h-y-v-ä-ä!

01.04.2008 - 13:18

Meillä ei olekkaan muutamiin päiviin laitettu mitään oikeaa kunnon ruokaa muuta kuin kaurapuuroa...puuro on ollut minun ruokaani  ja mies on ollut "ulkoruokinnassa"... minuun iski joku tauti, mutta nyt jo voiton puolella ollaan....

Huhtikuu onkin hyvä aloittaa tällaisella kevyellä ja piristävällä herkkujuomalla.

Kylmässä herkkujuomassa on soseutettua mansikkaa + banaania + appelsiinitäysmehua + ihan pikkasen sokeria -> kaikki vaan sauvasekoittimella kuohkeaksi juomaksi -> taivaallista!

Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Kokkailuja herkkusuille

Pieni kakkupuoti

Lallatilaan ruokasivut

Lauran leivonta

Kropsua eväänä

Ullan pullat ja keitokset

Syötävän hyvää

Soppaa ja sepustuksia

Möhköfanttien maassa

chocomum

Liinamaija leipoo

Kettuterroristit

Julien ruokaohjeita

BB

Garmellin keittiössä

Riikan ruokaohjeet

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Herkkupuoti

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Hollannikas

Marjan leipomukset

Leipuri Hiivatti

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Käsin tehty

Herkku-uuni

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Mammam Maidoton Marjapiiras

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Kotiäidin 3K

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Suomi-Brasilia kokki

Kulinaarimuruja

Satumaiset herkut

Pohjosen eukot

Ihanat tomaatit

Kasvimaalta keittiöön

Kokkausta ja kohnausta

Pihviä lankulla

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

KoE Keittiö

Perunamaa

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Lirularuloru

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Meijän keittiössä

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Makeaa kakun täydeltä

Liinamaija leipoo

Viljonkan leipomuksia

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Tammikuun blogi

Anni-Tannin apaja

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Super-Loora

Nohanna

Mummun keittiö

Mymmelin kyökissä

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Sansku Bansku

Aromi

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Elämän pieniä iloja

Maasika

Emerald city

Tiitiäisen blogi

Ankan kokkailut

Raparperitaivas

Annabell`s

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Väkerryksiä

Kanelikeiju

Rockin`cakes

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Perunamaa

Pirpaliina

Punaisesta keittiöstä

Opintoretki elämään

Katin kakku

Tiinan leivonta ja käsityöt

Katastrofi keittiössä

Pikkumyyn keittiössä

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Hukkapala

Ekun keittiö

Kasvisruokaa

Makeaa kakun täydeltä

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

Lumikin Luomus

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

All you need is love..

Vispiläkauppa

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Taikinakulho

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Ellin kyökki

Korvapuusti

Eeva`s Cookings

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Keittiön hehku

Garmellin keittiössä

Mamsellin maukkaat

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Kulttuureja sekoitellen

Armin leivontanurkkaus

Annukan leivontaa

Ilonan kakkulaatikko

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Mikä -mikä- maa

Haagan herkut

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Jauhopeukalo

Nälkäkuolema

Meidän keittokirja

Mrs Bucketin keitoksia

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Sandyn Herkut

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Kotiruokaa

Welmuilua

Herrankukkaron perjantairesepti

Annin leipomukset

Sweet stuff

Lumikin Luomus

Piparipurnukka

Kokkailuja laidasta laitaan

Super-Loora

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Harvinaista herkkua

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Valohoito

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Vatta pulleaksi

Kirsikan sivut

Ilonan kakkulaatikko

Kaarinan kakut

Nettikeijun arkea

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Repsetit

Taikinan taikaa

Minskumanskunen

Martsu keittiössä

Smalpan kokkaukset

Muskottisoturit

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Piirakkapuoti

Kangaskakku

Minnin leivontanurkkaus

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Kultainen keittiö

Sitruunainen

Super-Loora

Joutsenlampi

Nannan Namit

SweetCake

Miehen leipomukset

Nettikeijun arkea

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Martsin kokkaukset

Dinsuke

Cake Dream

Helin leipomukset

Hapsialaisten blogi

Pippurimylly

Annan Tupa

Sinisiipi

Baka baka liten kaka

Maikkimaan leipuri

Hyväsiä

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Mun ja Maman Makoisat

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Oikosulku söheltää

Helin kakut

Hellun kokkaukset

Zorron taivaallinen ruokablogi

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Bitch bakes

Larissan tohinat

Ruokapaloi

Kodin onni

Jojon herkut

Kaikilla aisteilla

Elinan kokkailut

Makupossu

Jojon cookbook

Ruokaa & Leivontaa

My sweet and saucy

Suklaamuruja

Chef Nenna

Porinapata

Tiffanyn keittiö

Laukussa leipää ja piimää vaan

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Cakesusan

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Möystin leipomukset

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

La Cocina

Lepuri Hiivan kakkuilut

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Murusia

Vilpurin ruoka&leivonta

Pannut porisee

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Siirappisormi

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Johiksen koekeittiö

Ojoistenmutka

MarsMars

Mmmakiaa

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Jannen ja Sarin keittiössä

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Mymmelin ja Hemulin keittiössä

Tuulen puuska

Kanan kokkaukset

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Kahviaddikti

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ruokaleenan keittiö

Ihan huvin vuoksi...

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Curly kokkaa ja koheltaa

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Valkosuklaa

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Touhukas keittiö

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Hellun kokkaukset

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Suklaasydän

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 

Mainos

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

   www.confetti.fi

 

Kärkkäiseltä löydät monia leipomiseen ja koristeluun liittyviä ostettavia.

 

Koti ja puutarha -> taloustavarat

tässä suora linkki

Uusi laskin
Vierailijat