Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Tämän hetken lemppari lisäke lähes ruoalla kuin ruoalla on paistettu kiinankaali. Kiinankaalia tulee turhan harvoin käytettyä ruoanlaitossa, vaikka se on hyvä lisä esim keitoissa ja pataruoissa, siitä voi tehdä ihania kääryleitä esim. liha-, sieni- tai vaikkapa kasvistäytteellä jne.

Paistettu kiinankaali on helposti muunneltavissa oman mielen mukaiseksi ja siihen voi yhdistellä vaikka mitä. Lisättävien ainestenkin kannattaa olla nopsaan kypsyviä, koska kiinakaalin paistamisessa menee vain muutama minuutti.
Paistettu kiinankaali
½ kiinankaalia
2-3 rkl rasvaa/öljyä paistamiseen
1 sipuli hienonnettuna
(punaista paprikaa tai chiliä)
soijakastiketta
hunajaa ( tai sokeria)
rouhittua mustapipppuria
suolaa
tuoretta persiljaa
( muita mausteita oman mielen mukaan)
Leikkaa kiinankaali ensin pituussuunnassa kahtia ja sitten poikittain reilun senttimetrin levyisiksi suikaleiksi. Kuumenna paistinpannulla rasva ja kuullota siinä ensin sipulit. Lisä sitten kiinankaali kuumalle pannulle ja sekoittele muutaman kerran. Kiinankaali kypsyy ihan muutamassa minuutissa. Varo, ettet ylikypsennä mössöksi. Lisä mausteet ja halutessasi hieman paprikasuikaleita tai tuoretta chiliä. Tarkista maku.

Paistettu kiinankaali on hyvää ihan tällaisena perusversionakin, tosin aneemisen näköistähän se on 

Tällä kertaa söimme paistettua kiinankaalia valkosipulisten kyljysten ja kasvisten kera.
Paistettu kiinankaali hupenee paljon kypsymisen aikana.... me söimme kaksistaan ½ kiinankaalista tehdyn lisäkkeen ja lisänä oli muitakin lämpimiä kasviksia ja salaattia.
Paistetu kiinankaali passaa hyvin vaikkapa kalan, lihapullien tai vaikka broilerinkin lisäkkeeksi. Kokeilkaas 
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...