Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Eräänä kauniina kesäpäivänä jolloin söimme ystävien kanssa tätä kakkua, söimme ensin myös tällaista ihan oikeaa ruokaa....

Aterialla syötiin siikaa raahelaiseen tapaan (kalassa oli ainakin siikafileitä, voita, valkoviiniä, suolaa...), uusia perunoita, voi-munakastiketta ja vihersalaattia. Salaattiin ruoanlaittaja kertoi laittaneensa kaikenlaista mitä heillä tontilla kasvaa ja salaatin kastikkeena toimi valkoinen balsamico-hunaja-öljyseos. Ihana yhdistelmä.

Ateria oli aivan ihana...santsaten syötiin, muttei ollut yhtään "ähky" olo 

Jälkkäriksi syötiin raparperikiisseliä.... muutaman tunnin turistuamme, jaksoikin sitten kahvitella kakun kera.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Irina, harvoin tulee käytyä Raahessa...joskus työasioissa...mutta paikka missä tätäkin ruokaa syötiin on lähellä Raahea... ja siellä tulee käytyä kylässä aina joskus.