Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

09.03.2010 - 09:04

Enpä muista koska olisin jostain uudesta piikkusuolaisesta niin innostunut, kuin Ekun blogissa näkemistäni kebabrullista.... tein kebabpötkönkin ihan näitä varten....no, syötiin sitä muussakin yhteydessä.

Laitoin vissiin täytteitä sen verran reilusti, että kebabrullista tuli aika isoja.... ens kerralla puolitetaan. Eli jos laitat täytteitä reilusti, niin yhestä pötköstä tulee kyllä pikkusuolasena ruokana kahdelle. Pitää olla julmetun iso nälkä, että jaksaa syödä kokonaisen.

Linkin takaa Löytyy Ekun ohje, alla ohje miten minä tein 2 isoa kebabrullaa...

Kebabrullat

( 2 kpl aika isoja runsailla täytteillä)

Pohjat

2 dl lämmintä vettä

1 tl kuivahiivaa

3/4 tl suolaa

2 rkl öljyä

n. 4 dl vehnäjauhoja ( laitoin puolet durumjauhoja)

Täyte ( täytteiden määriä en töpinöissäni huomannut tarkkaan mitata, mutta laitan kuitenkin arviomäärät)

kebabkastiketta ( kaupan valmista) tai jotain itsetehtyä ( minä tein tomaattisurvoksesta maustamalla sen valkosipulilla, suolalla, sokerilla, pippurilla ...kun unohin ostaa kebabkastikkeen.... hyvää tosin oli tämä minunkin tekemäni kastike) Tomaattipohjaista kastiketta n. 2 dl

juustoraastetta ( laitoin sinileimaemmentalia)  reilu 2 dl

kebablihaa ( mulla oli kotitekoista, suurinpiirtein tällä ohjeella tehtyä) pötköstä käytin 1/3 kahteen rullaan

tomaattia, kurkkua, vihreää salaattia, paprikaa, pepperoneja

turkkilaisesta jogurtista ja kurkkusalaatista sekoitettua kastiketta n. 1½ dl

Sekoita tasainen taikina ja jaa se heti kohottamattomana 2 osaan. Kaulitse 1 osa ohueksi suorakaiteen malliseksi levyksi ja nosta se pellille leivinpapaerin päälle. Levitä kebabkastike/tomaattikastike levylle, lisää leikattu kebabliha ja juustoraaste ja paista levyä 250 asteisessa uunissa 5-7 min.

Vasta toisen pohjan kohdalla hoksasin laittaa pellin ihan alimmalle tasolle ja siellä pohja paistui hyvin .... huomaat eron kuvista. Ylimmässä kuvassa on pohja minusta herkullisemman näköinen, kun on ruskeampi.... mies söi tuon hailakamman värisen  ...kyllä sekin kypsää oli.

Kun pohja on paistettu, lisää kaikki muut ainekset levylle ja rullaa . Kääräise rulla folion sisään ja nauti.

Kannattaskohan kebabliha levitellä ympäriinsä?

Kylmät täytteet siis vasta paistetun levyn päälle.... minä epäilin rullautumista...mutta ihan suotta, ei ollut ongelmia.  Kannattaa silti katsoa ettei pohjaa paista liian kuivaksi kapukaksi.

Vähintään tässä vaiheessa minun olis pitäny tajuta puolittaa tämä rulla....

 ...vaan kokonaisenapa sen kääräsin folioon ja kiikutin miehelle maisteltavaks....

 Hyvin teki kauppansa.... näitä meillä tehdään pian uudelleen. Pitää sitten muistaa katsoa noiden täytteiden menekkiä tarkemmin..... tämä rullakuva on taas siitä ekana tekemästäni., näkee pohjan vaaleudesta.....

Minä ihastuin näihin kebabrulliin  ihan tyystin  ja näistähän voip kehitellä muunkinlaisia rullia kun kebabtäytteisiä....

Lara kirjoitti 09.03.2010 - 09:57
Näistä innostui mieskin heti. joskus kebabpaikassa ollaan syöty tällaisia, muttei koskaan edes yritetty tehdä itse. Nyt kokeillaan. Miehen tuntien, heti tänään. Kiitos taas.
Vakikävijä kirjoitti 09.03.2010 - 09:58
Sen verran herkullisen nnäköionen oh täytetty rulla, että pitää laittaa mies kauppareissulle. Kebabia ei olla uskaltauduttu itse tekemään, kaupan valmiskin meille käy. Taitaa olla yksi jos toinenkin huusholli, missä tällaisia lähipäivinä syödään.
Eeva-Liisa/ Juhlattaren Kakkublogi kirjoitti 09.03.2010 - 10:51
Oi että tällasta mieki toivoisin :)
vilijaana kirjoitti 09.03.2010 - 11:17
oi vitsit ,että näyttää hyvältä.tätä pitää kyllä kokeilla...rieskaan ja tortillaan ollaan kebabrullia tehtykkin,mutta tämä on ihan uusi juttu =)
Mira kirjoitti 09.03.2010 - 11:38
Minäkin tulin jo toiseen kertaan näitä katselemaan. Äidin kanssa tehdään illalla. Tonnikalaversiokin vois olla hyvä.
Silja kirjoitti 09.03.2010 - 11:40
Hyvältä näyttää rulla. Meillä nuoriso ainakin tykkäisi näistä ja tehdäkin voivat itse. Taidanpa ilahduttaa minäkin porukkani iltasella näillä.
Nina kirjoitti 09.03.2010 - 13:41
Tulin vastavierailulle :) Herkullinen blogi sulla! Toi kebabohje vaikuttaa tosi herkulliselta! Olen joskus tehnyt itsekin kebablihaa, tätä ohjetta vois testata omatekoisella kebablihalla. Nam... Voinko linkittää sinut?
Satunnainen vierailija kirjoitti 09.03.2010 - 13:59
Nämä kyllä menee meilläkin kokeiluun. Eipä ole tullut mieleenkään paistaa noita täytteitä ensin ja sitten lisätä kylmät. Kiitos ohjeesta ;). Meillä ei mies enää syö muutakuin itsetehtyä kebabbia, se on vaan niin hyvää.
Pulla-Akka kirjoitti 09.03.2010 - 14:17
Kreikassa saa monesta paikasta "gyro pitaa" eli suomennettuna rullattua pita. Sen täytteeseen tulee gyros-lihaa (sitä vartaissa pyörivää lihaa), tsatsikia, tomaattia, sipulia ja ranskalaisia perunoita. Superhyvää on myös gyro pitan grillatusta kanasta tehty versio. Tämäkin näyttää herkulliselta :)
Eveliina kirjoitti 09.03.2010 - 14:31
Varmasti on hyvää. Tehdään kyllä miehen kanssa. Hän tykkää kans tehdä kebabin itse. Pienempiä saa meilläkin tehdä, niin on lastenkin helpompi syödä. Kiitos vinkistä.
Mimmi M kirjoitti 09.03.2010 - 14:48
Kiitokset kaikille kommenteistanne. Joskus olen minäkin kebabpaikassa vastaavan syönyt...en kylläkään muista oliko (tai saiko siitä edes selville) täytteet kääräisty paistetun pohjan väliin vai kuinka.... pitäskö tuo juusto ja kastike pohjan mehevämpänä kun pelkän pohjan paisto sellaisenaan....tiedä sitten ennkuin kokeilee. Tämä Ekun ohje ainakin toimi... "Gyro pitaa" oeln minäkin kreikassa monet kerrat syönyt ja hyväähän se on, varsinkin siellä paikan päällä syötynä. Rohkeasti vaan kokeilemaan, jos yhtään tuntuu omalta jutulta.
Nina, linkitys ilman muuta ok puolin ja toisin.
Pioni kirjoitti 09.03.2010 - 14:49
Menee meilläkin testaukseen... näin hiihtoloman kunniaksi. Kiitos ohjeesta...taas!
Melody kirjoitti 09.03.2010 - 14:54
Oi että mitä herkkua, täytyy laittaa ohje korvan taakse ja kokeilla meilläkin :)
Revonpiha kirjoitti 09.03.2010 - 15:34
Kebab-ruaot ovat hyviä. Ja tuo rullasi näyttää niin herrkulliselta. Taidan viikonloppuna kokeilla näitä.
MIriam kirjoitti 09.03.2010 - 15:42
Meilläkin laittoivat sekä nuoriso että vanhempi väki nämä pian kokeiltavien listalle. Huomiseen kuulemma malttavat odottaa. Meillä ei enää kaupan kebab passaa, kotitekoista olla pitää tai yhdestä kebabpaikasta ostettua. Se on vaan aika hintavaa.
Pipe kirjoitti 09.03.2010 - 15:58
Oletpas taas herkkua tehnyt. Meillä teinit innostuvat tästä ihan varmasti. Muista levätä lomaillessasi.
Henskis kirjoitti 09.03.2010 - 17:24
Meillä myöskin on kokeiltu tehdä itse kebabrullaa ja voittaa ehdottomasti kaikkien pizzerioiden rullat! ;) Tosin meillä on vielä testaamatta tuon oman kebabin tekeminen, mutta pitää sitäkin kokeilla jonain päivänä. Olenkin joskus tutkaillut täältä blogistasi kebab-reseptejä, niistä varmasti joku tulee meillä käyttöön! :)
Tuittu kirjoitti 09.03.2010 - 17:51
Tosi kokeiltavan näköinen!!! Kun hiihtolomavieraat tulevat niin tätä taidan tehdä.
Minä keittelen yleensä itse kastikkeen tacoille ja muille tämän tyylisille. Tomaattipurkkia (siis vain sisältöä ;) kun hetken keittelee kattilassa ja maustaa, saa just itselle passelia. Hiven tulisuutta, suolaisuutta...
Eve kirjoitti 09.03.2010 - 18:16
Hurjan hyvältä näyttää rulla. Ihankokan tässä pitää ruveta kokeilemaan. kaupan kebab saa meille kelvata.
Nasuttaja kirjoitti 09.03.2010 - 18:30
Tätä syötiin juuri pizzapaikassa viimeviikolla! Eipä ole käynyt mielessäkään, että voisi itsekin tehdä! Kiitti vinkistä! Pakkasesta löytyy itse tehtyä kebab-lihaa, joten tiedän mitä teen viikonlopuksi. Hurjan herkullista!!! :)
kate kirjoitti 09.03.2010 - 18:56
Rullakebabit on niin hyviä! oon myös tehnyt kotona itse ja onnistuu ihan mainiosti. Saa itse täytteetkin säännöstellä ja tykkään laittaa tosi reilusti salaattia. Kanaversiotakin oon tehnyt ja voin suositella =) Nyt kun taas saisikin, niin kyllä takuulla maistuisi!!
Mimmi M kirjoitti 09.03.2010 - 19:24
Huisin paljon kiitoksia taasen kommenteistanne. Joskus mielessä on pyörinyt näiden kokeilu, tuskin olisin saanut aikaseks ellen olis nähny Ekulla ohjetta. kiitokset siis sinne suuntaan. Pitääpä kokeilla muitakin versioita kunhan kerkiää. Minä tykkäsin kans laittaa itelleni enemmän rehupuolta kebabin kaveriks. Mies toivoi omaansa ens kerralla enemmän kebabia = ettei siis juur ollenkaan salaatteja yms...
Elina kirjoitti 09.03.2010 - 21:05
Aikamoisen herkkurullan olet tehnyt. Pitää kyllä kokeilla viikonloppuna kun on enemmän syöjiä.
Mia kirjoitti 10.03.2010 - 09:12
Voihan nam! Mä en oo kyl koskaan tehny itse kebabia joten täytyis ehkä tyytyy kaupan lastuihin. Mut näyttää siltä että meikäläisen masuun uppois puolikas helpolla. Mukavaa kun olit taas laittanut vaihekuvia. Kiitos!
Mies kirjoitti 10.03.2010 - 09:26
Tämähän on ihan äijäruokaa!
Kirsi kirjoitti 10.03.2010 - 10:02
Herkkua herkkua!! Varmasti paljon paljon parempaa, kuin ravintolasta tilattu!!
PS. Rohkeasti vaan tilaamaan Englannista. Se oli helppoa =) ja mikä parasta: hinnat paljon halvempia, kuin Suomessa! =)
Hanna  kirjoitti 10.03.2010 - 11:56
No on kyllä sitten erittäin herkullisen näköistä! =)
Mimi M kirjoitti 10.03.2010 - 12:03
Elina, Mia, Mies ja Hanna, kiitti kommentista... jänskää että tällainenkin postaus saa porukat kommentoimaan näin runsaasti.... Tiedä nyt sitten onko sen enempää äijäruokaa kun muutkaan...meillä ainakin maistui kumpaisellekin. Kirsi, pitää rohjeta...heti tänään.
Tuulikki Veräjänkorva kirjoitti 10.03.2010 - 15:35
Kiitos kommentistasi rulla kebabbini juuri sinulta katselinkin viimmeksi tätä ohjetta kun oli niin hyvän näköistä että. Muutenkin olen katsellut näitä kokkauksiasi on niin komeita että vesi herahtaa kielelle.
Mimmi M kirjoitti 10.03.2010 - 16:17
Tuulikki, kaunis kiitos sanoistasi, Ekun blogissa ollut kuva taasen inspiroi minut tekemään kebabrullia, joten näin ne ohjeet kiertää. Minä laitoin vaan puolta pienenmmän ohjeen blogiini.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Kokkailuja herkkusuille

Pieni kakkupuoti

Lallatilaan ruokasivut

Lauran leivonta

Kropsua eväänä

Ullan pullat ja keitokset

Syötävän hyvää

Soppaa ja sepustuksia

Möhköfanttien maassa

chocomum

Liinamaija leipoo

Kettuterroristit

Julien ruokaohjeita

BB

Garmellin keittiössä

Riikan ruokaohjeet

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Herkkupuoti

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Hollannikas

Marjan leipomukset

Leipuri Hiivatti

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Käsin tehty

Herkku-uuni

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Mammam Maidoton Marjapiiras

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Kotiäidin 3K

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Suomi-Brasilia kokki

Kulinaarimuruja

Satumaiset herkut

Pohjosen eukot

Ihanat tomaatit

Kasvimaalta keittiöön

Kokkausta ja kohnausta

Pihviä lankulla

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

KoE Keittiö

Perunamaa

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Lirularuloru

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Meijän keittiössä

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Makeaa kakun täydeltä

Liinamaija leipoo

Viljonkan leipomuksia

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Tammikuun blogi

Anni-Tannin apaja

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Super-Loora

Nohanna

Mummun keittiö

Mymmelin kyökissä

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Sansku Bansku

Aromi

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Elämän pieniä iloja

Maasika

Emerald city

Tiitiäisen blogi

Ankan kokkailut

Raparperitaivas

Annabell`s

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Väkerryksiä

Kanelikeiju

Rockin`cakes

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Perunamaa

Pirpaliina

Punaisesta keittiöstä

Opintoretki elämään

Katin kakku

Tiinan leivonta ja käsityöt

Katastrofi keittiössä

Pikkumyyn keittiössä

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Hukkapala

Ekun keittiö

Kasvisruokaa

Makeaa kakun täydeltä

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

Lumikin Luomus

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

All you need is love..

Vispiläkauppa

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Taikinakulho

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Ellin kyökki

Korvapuusti

Eeva`s Cookings

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Keittiön hehku

Garmellin keittiössä

Mamsellin maukkaat

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Kulttuureja sekoitellen

Armin leivontanurkkaus

Annukan leivontaa

Ilonan kakkulaatikko

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Mikä -mikä- maa

Haagan herkut

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Jauhopeukalo

Nälkäkuolema

Meidän keittokirja

Mrs Bucketin keitoksia

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Sandyn Herkut

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Kotiruokaa

Welmuilua

Herrankukkaron perjantairesepti

Annin leipomukset

Sweet stuff

Lumikin Luomus

Piparipurnukka

Kokkailuja laidasta laitaan

Super-Loora

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Harvinaista herkkua

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Valohoito

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Vatta pulleaksi

Kirsikan sivut

Ilonan kakkulaatikko

Kaarinan kakut

Nettikeijun arkea

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Repsetit

Taikinan taikaa

Minskumanskunen

Martsu keittiössä

Smalpan kokkaukset

Muskottisoturit

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Piirakkapuoti

Kangaskakku

Minnin leivontanurkkaus

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Kultainen keittiö

Sitruunainen

Super-Loora

Joutsenlampi

Nannan Namit

SweetCake

Miehen leipomukset

Nettikeijun arkea

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Martsin kokkaukset

Dinsuke

Cake Dream

Helin leipomukset

Hapsialaisten blogi

Pippurimylly

Annan Tupa

Sinisiipi

Baka baka liten kaka

Maikkimaan leipuri

Hyväsiä

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Mun ja Maman Makoisat

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Oikosulku söheltää

Helin kakut

Hellun kokkaukset

Zorron taivaallinen ruokablogi

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Bitch bakes

Larissan tohinat

Ruokapaloi

Kodin onni

Jojon herkut

Kaikilla aisteilla

Elinan kokkailut

Makupossu

Jojon cookbook

Ruokaa & Leivontaa

My sweet and saucy

Suklaamuruja

Chef Nenna

Porinapata

Tiffanyn keittiö

Laukussa leipää ja piimää vaan

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Cakesusan

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Möystin leipomukset

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

La Cocina

Lepuri Hiivan kakkuilut

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Murusia

Vilpurin ruoka&leivonta

Pannut porisee

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Siirappisormi

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Johiksen koekeittiö

Ojoistenmutka

MarsMars

Mmmakiaa

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Jannen ja Sarin keittiössä

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Mymmelin ja Hemulin keittiössä

Tuulen puuska

Kanan kokkaukset

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Kahviaddikti

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ruokaleenan keittiö

Ihan huvin vuoksi...

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Curly kokkaa ja koheltaa

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Valkosuklaa

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Touhukas keittiö

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Hellun kokkaukset

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Suklaasydän

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 

Mainos

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

   www.confetti.fi

 

Kärkkäiseltä löydät monia leipomiseen ja koristeluun liittyviä ostettavia.

 

Koti ja puutarha -> taloustavarat

tässä suora linkki

Uusi laskin
Vierailijat