Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

14.02.2009 - 11:39

Jo paljon ennen joulua muiden leipomistavaroiden mukana tilasin kokeiltavaksi valmis kakkukuvan täältä. Vihdoin viime viikolla tuli tilaisuus kokeilla sitä pienen porukan kanssa. Kakku on muuten  6 munan peruskakku ( hedelmiä, kermavaahtoa, omenatäytettä) kostutuksineen...

Vohvelinen syötävä kakkukuva  sisältää maissi-ja perunatärkkelystä, maitoa, sokeria, makeutus-, säilöntä- ja väriaineita.

Mukana tulevan ohjeen mukaan vohvelinen syötävä kakkukuva kehoitetaan laittamaan 6-8 tuntia ennen tarjoamista kakun päälle (kermavaahdon päälle). Kuvassa oleva kakkukuva on ollut kakun päällä ilman reunapursotuksia 20 tuntia, enkä minä ainakaan huomannut siinä mitään epäedullista tapahtuneen. Ainut mikä hieman harmitti oli se, että kakkukuva oli yön aikana hieman murtunut parista kohtaa. Syy voi olla kyllä minun, koska säilytin kakkukuvaa alkuperäisessä pakkauksessa pahvin päällä hieman huolimattomasti Nolostunut Onko muilla kuva pysynyt kakun päällä ihan ehjänä?

Hieman minä skeptisenä ihmisenä epäilin kuvan asettumista kakun päälle kunnolla.... mutta hyvinhän se siihen lupsahti ja kerran painelin käpristyviä reunoja takaisin kermaan.... kakku oli kylmässä yön yli ilman kupua ja kyllä tuo kuva siihen pinnalle oli ihan hyvin asettunut, tuota repeämää lukuun ottamatta ( eikä se meidän maistelua haitannut)....

Kakun leikkaamisessa välineenä käytettiin sahateräistä terävää veistä...sillä pinta leikkautui oikein siististi, hyvin. Ei se kakkulapiolla olisi  leikkautunut. Muiden kokemuksia asiasta?

Maku? Hmmmm "vohvelimainen" Silmänisku

....tässä vielä dokumentti siitä, jotta kuva näytti ehyeltä heti kakun päälle laittamisen jälkeen....

Ihan kiva syötävää vohvelikuvaa oli kokeilla, kenties joskus toistekkin käytän.....

Lara kirjoitti 14.02.2009 - 12:14
Mitään kokemusta ei tuollaisista kuvista ole. Joissakin blogeissa olen näitä nähnyt, mutten ole vielä itse uskaltanut yrittää käyttää. Kivalta näyttää ja loppujen lopuksi helppo olisi kakun päällys tuollaisella laitta, kun taitoja ei itsellä monimutkaisiin ole.
Kati kirjoitti 14.02.2009 - 12:39
Olen vieraillut useassa blogissa joissa on ollut kuvia ja kaikki ovat melkein haljenneet..Myös minä mietin että tilaisin kuvan kakkuun ullalta mutta en tiedä uskallanko jos repeää ja maksaa turhasta?:( Mulla on tänään mennyt kaikki päin persiitä,eli 13pv vaikutukset siirtyi päivällä eteen päin..plaah!!
Hyvää Ystävänpäivää. <3
Eveliina kirjoitti 14.02.2009 - 13:39
Kivannäköisiä nämä erilaiset valmiskakkukuvatkin ovat. Saahan niillä vaihtelua. Minä olen naapurin emännän kanssa kerran laittanut yhden kuvan ja siinä meni vain ihan pikkusen reunasta rikki. Ei se meitä haitannut.
kristiina kirjoitti 14.02.2009 - 20:03
Kerran aikaisemmin olen kakkukuvaa käyttänyt.Ei muistaakseni repeillyt yhtään ja muutenkin käyttö helppoa.Tilasin sen bake ja partysta vaikka jännittikin särkyykö postissa.Kuvan mukana tuli ohje,miten käyttää ja niin tein.Kakku löytyy blogistani täytekakku kategoriasta,toivottavasti kuvasta saa selvän kun se on kamerapuhelimella kuvattu.
Elisa kirjoitti 14.02.2009 - 20:51
Olen käyttänyt vohvelisia kakkukuvia aika usein. Joskus kuvaan tulee repeämiä, joskus taas ei. Ei ne meitä ole haitanneet. Huolellisesti olen säilyttänyt ja ihan ohjeen mukaan laittanut ne kakun päälle.
Jade kirjoitti 14.02.2009 - 23:07
Minä olen käyttänyt kuvia jonkin verran. Yksi kuva on revennyt ja se on ollut kakun päällä n. 10 tuntia. Kakun saaja oli tyytyväinen kakkuun eli eipä se mitään haitannut. Muuten olen kyllä onnistunut niiden kanssa, niillä saa helposti kivan näköisen kakun. Eilen juuri tein valokuva-albumin kakkukuvilla.
Vilijaana kirjoitti 15.02.2009 - 11:11
Komee on kakku...ihan hetken luulin,että nyt on Mimmi maalannu tosi hienon kuvan(ei se olisi varmaan mahdottomuus?) :) mitään kokemusta ei ole noista valmiista kakkukuvista.
Miriam kirjoitti 15.02.2009 - 12:15
Itselläni ei ole mitään käsitystä noista kakkukuvista mutta juhlissa missä niitä on käytetty, olen ollut kyllä. Terävä veitsi oli sielläkin toisena leikkaamisvälineenä ja ihan hyvin sillä onnistui leikkaaminen. Lapset tykkäsivät kakun ulkonäöstä kovasti. Kuvana oli myös tuollainen satuaiheninen kuva.
Noora kirjoitti 15.02.2009 - 18:11
Kivan näkönen kakku, hienot pursotukset! :) Käy osallistuu arvontaan.
Marika kirjoitti 15.02.2009 - 19:58
Itse olen tilannut bake and partysta 4 kuvaa ja jokaisen olen ehjänä saanut kakun päälle. Kuvan olen laittanut ohuen kermakerroksen päälle n. 4h ennen tarjoamista. Kuva on ensin kupruillut ja asettunut sen jälkeen todella nätisti. Omat kokemukset siis pelkästään positiivisia.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 15.02.2009 - 20:43
Kiitokset kaikille kommenteistanne. En missään nimessä ole halunnut moittia noita kakkukuvia, kuten kirjoitinkin postauksessa, syy rikkoontumiseen voi olla ihan oman säilytyksen. Tosin muistelen muutamien blogeissa lukeneeni vastaavista rikkoutumisista. Eikä varmaan johdu mistä kuvat on tilattu.... ihan mukava kokeilu oli. Syy miksi laitoin tuon kakkukuvan niin aikaisin oli se jotta halusin testata miten se käyttäytyy jos laittaa sen jo tarvitsemista edellisenä päivänä kakun päälle. Kukaan ei ole kommentoinnut pinnan leikkautumista? Onko teillä leikkautunut se kakkulapiolla? Ihan mukavaa vaihteluahan näillä saa kakkuihin. Kannattaa kokeilla empivien, eiväthän nuo niin hintaviakaan ole.
Eeva-Liisa kirjoitti 16.02.2009 - 10:53
laitanpas minäkin kokemuksiani.
minusta parhaimman lopputuloksen saa kun laittaa kakun päälle ensiksi marsipaani/kaulintamassalevyn, jonka pinta sitten voidellaan vedellä ja asetellaan sitten vasta kakkukuva kakun päälle. tällätavalla olen saanut kuvan onnistumaan ja säilymään säröilemättä, ja kaiken lisäksi, kaulintamassa/marsipaanilevy poistaa paljon sitä vohvelimaista makua :).
Laitoin mieki siljan 2 vuotis barbiekakkua tehdessä kakkukuvan suoraan kermakakun päälle, ja kuva kupruili miten sattuu, huomasin siinä että kakkukuva tulisi esim. pullasutia apuna käyttäen "voidella" kermalla ennen kakkuun laittamista. Kuvan painelu kakkuun kiinni aiheutti meillä ainakin murtumista. ei onneksi pahoja :)
Meillä kuvakakkuja on leikattu lapiolla sekä veitsellä.
Marsipaani kakkukuvan alla pehmentää kuvaa sillätavalla että sen saa leikattua lapiolla.

Tästä lähin mie teen vain ja ainostastaan niin että marsipaanilevyn ja veden avulla kiinnitän kuvan kakkuun :)
ja vaikka kuinka säilyttää kakkua, niin minun mielestäni, mitä pitempään kakkukuvaa säilyttää niin sitä hauraammaksi se menee, että kannattaa mieluiten tilata aina se kuva lähellä juhlapäivää, että saa kuvan "tuoreena" kakun päälle.
toivottavasti näistä minun jutuista oli jotain apua :D
Mimmi Mutikainen kirjoitti 16.02.2009 - 14:52
Eeva-Liisa, kiitos oikein paljon kokemuksen syvällä rintaäänella laittamistasi tiedoista. Minun kokemukseni rajoittuu tällä hetkellä vasta tuohon yhteen kertaan ja laitoin kermavaahdon päälle lkun niin köäskettiin. Se oli yllätys ettei tänäkään aamuna ollut mennyt pahannäköiseksi loppukakku, oli kylmässä viikonlopun testausmielessä......pitääpä kokeilla noita muitakin tapoja....
Kirsi kirjoitti 16.02.2009 - 20:14
Tuo syötävä kakkukuva on kyllä kätevä koristelussa. Minä olin vähän pettynyt, kun kuva halkeili vaikka noudatinkin ohjeita ja täytyy myöntää, että olin myös makuun pettynyt... koostumus ei oikein suussa miellyttänyt. Täytyykin kokeilla tuota Eeva-Liisan vinkkiä!
Anne kirjoitti 18.02.2009 - 16:58
Myös minä kokeilin viikonloppuna ensimmäisen kerran kakkukuvaa, ja kuvana meilläkin oli Nalle Puh. Laitoin kakun kerman päälle edellisenä iltana ja painelin kuvaa reunoilta kuten ohjeessa neuvottiin ja varmuuden vuoksi sipsuttelin myös hieman siitä kuvan keskeltä. Aluksi reunat kupruilivat melko paljon, mutta onneksi aamulla kuva oli tasaisesti. Huomasin aamulla, että kuva oli ikään kuin imenyt kaiken alla olevan kerman itseensä ja kun kuvan reunaa hieman raotti, näytti kuin alla ei olisi ollut lainkaan kermaa. Olisi varmaan täytynyt olla enemmän kermaa tai vaikkapa em. marsipaania antamassa enemmän kosteutta. Leikkaaminen onnistui teräväreunaisella kakkulapiolla, mutta syödessä kuva muistutti lähinnä ehtoollisleipää...
Mimmi Mutikainen kirjoitti 19.02.2009 - 16:50
Kirsi ja Anne kiitti kommenteistanne. Minähän en kerralla usko, vaan uusi tilaus on lähdössä ja aika moni tuttavani aikoi myös kokeilla joten tilaan heille samalla kun itelleni. Kokeilen ens kerran kans eeva-Liisan vinkkiä.
Krisse kirjoitti 02.03.2009 - 08:15
Kaunis kakku! Kakkukuvilla saa helposti koristeltua kakun. Mä olen käyttänyt kuvia jonkin verran. Aluksi ne kupruilevat hiukan, mutta saatuaan kosteutta tasaantuvat. Minulla myös kerran kuva halkeili samalla tavalla. Se on totta, että kuvia pitää käsitellä varoen ja kun laittaa sitä kakun päälle vain varovasti reunoilta painelee kuvaa. Kosteus sitten asettelee kuvan lopullisesti paikalleen. Maku tuossa kakkukuvassa ei ole kummoinen, mutta sen tarkoitushan onkin lähinnä miellyttää silmää.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 02.03.2009 - 09:33
Krisse, juu, ei jääny traumoja tuosta .... ja uusi tilaus on jo vetämässä ja samalla tilasin halukkaille kamuillekin vohvelikuvia. Pitää vielä se toisentapanen omasta kuvasta tehty kokeilla ja tilata jostain....nyt mulla on vihdoinkin kondensoitu maito kiehumassa kinuskiksi ja banoffeella olis tarkotus herkutella....
Johanna kirjoitti 19.03.2009 - 17:27
Mulle kävi samallalailla kun kokeilin. Lumikilta repes mekko. :( Mut mulla oli kuva kyllä revenny jo kuivanakin joistakin kohdista...
Mimmi Mutikainen kirjoitti 19.03.2009 - 21:17
Johanna, juu, pitää olla ens kerralla varovaisempi. Eipä tuo meillä ainakaan kakun syöntiä haitannut.
Tarja kirjoitti 11.01.2010 - 22:25
Kokeilin ensi kertaa omaa kuvaa kakkuun. Kuvan tilasin Ullanunelmasta. Ohut kerros kermaa pintaan (vaikka edellisenä päivänä) ja kuva tunti ennen tarjoilua. Kuva oli helppo laittaa, ei mennyt rikki eikä juuri kupruillut. Kommentit luettuani päätin olla tilaamatta vohvelista (valmista) kuvaa. Suosittelen omasta valokuvasta tehtyä kakkukuvaa.
Mimmi M kirjoitti 12.01.2010 - 15:30
Tarja, älä nyt säikähdä näitä kommentteja....aika moni on kylläkin kertonut että jostain reunasta on vohvelikuva murtunut, minulla tuo murtuminen voi johtua ihan huonosta pitkästä säilytysajasta. Moni on kehunut noita oikeista kuvista tehtäviä ohuempia kuvia.... olen kyllä vohvelikuviakin käyttänyt onnistuneesti tämänkin kokeilun jälkeen....
Devilish kirjoitti 09.05.2010 - 13:13
tuossa alemmassa kuvassa jossa sanoit että heti kuvattu kun kakun päälle laitettu näkyy jo halkeamat, oiskos sitte jo toimitusaikana menny ja kostuttua sitte revennyt lisää.
Mimmi M kirjoitti 10.05.2010 - 00:22
Devilish, juu, voip olla...kuten kirjoitinkin niin tämän kakkukuvan kanssa ei kauhean tarkkoja ja varovaisia oltu... oli aika pitkään säilytyksessäkin. Tottumaton silmä ( siis minun) ei noita pienen pieni halkeamia ees nää kuvissa...

Muutama viikko sitten tilasin 4 eri kuvaa...olivat pakattu laatikkoon kirjemäisen pakkaukseen hyvin mutta kauhean kuhmuraisia oli 2 kuvaa, toiset 2 taas ihan suoria... laitoin suoran kuvan ja siinä ei näkynyt murtumia, mutta kyllä siihenkin oli yön aikana tullut pieniä halkeamia, eikä varmasti kukaan painellut kuvaa... tuota marsipaanin päälle laittamista en ole vielä kokeillut....käyttäytyyköhän samalla tavalla.

Toisaalta minä en ota näitä kokeiluja niiiin kauhean vakavasti, juhlakakkuun en itselle enkä muile suostuisikaan laittamaan näitä valmiskuvia.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Pieni kakkupuoti

Kropsua eväänä

Möhköfanttien maassa

chocomum

Kettuterroristit

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Marjan leipomukset

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Kulinaarimuruja

Ihanat tomaatit

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Nohanna

Mummun keittiö

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Tiitiäisen blogi

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Kanelikeiju

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Pirpaliina

Katin kakku

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Ekun keittiö

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Garmellin keittiössä

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Annukan leivontaa

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Meidän keittokirja

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Annin leipomukset

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Ilonan kakkulaatikko

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Martsu keittiössä

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Kangaskakku

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Joutsenlampi

SweetCake

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Cake Dream

Pippurimylly

Annan Tupa

Baka baka liten kaka

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Helin kakut

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Larissan tohinat

Kodin onni

Makupossu

Suklaamuruja

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Ojoistenmutka

MarsMars

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Tuulen puuska

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ihan huvin vuoksi...

Kokeile tätä kotona

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Onnelin pikku keittiö

Pirttihirmu

Kaislan herkut

Lähellä sydäntä

Joosuan leivonta

Keittiössä ja puutarhassa

Kahden Marjan kakut

Dream

Kakuntekijä

Pikkusuolaista Makeannälkään

Leivontaa ja suklaata

Mupuisen keittiössä

All you need is suger

Perussettiä

Italiansalaatti

Ensun kakkutaivas

PikkuMamma

NaMiN pAjA

Lieden lämmössä

Zakuska-pöytä

SokuriSiskot

Pupupöperöä

Suklaapisara

Kotiäidin kokkauksia

Sapuskaa

KakkuKaheli

Inksuliini

Merry morning

Jennin tohinat

Rekkalesken leivontaa

Kyökkipiika Kati

Hymyile läpi kyynelten

Danish baking

CitroCake

Herkkuhetkiä

Ruokailmiö

Teetan herkkupuoti

Sadunlainen Onni

Kanelitytön kakkuparatiisi

Tatjaanan tekeleet

Bake My Day

Mantelisade

Mangomii

Auringonkukkia

Näppärä Käpälän kakut

Golosa

Sokerisiipi

Sanna`s Kitchen

Dr. Sugar

Crumbles for everyone

Äiti ja tytär kokkaavat

Raparperin alla

Lemon tree in my kitchen

Riisan ruokakomero

Joy of baking

Marsipaanikissa

Mallan makeat-huvikummun tyyliin

Hovkonditorn

Ihan itse tehty...

Sweetopia

Karppisiskot

Miisulin herkkuja

Varmanakki

Pörden maailma

Syntisen hyvää

Ruokaa meiltä ja muualta

Töllin emännän leipomukset

Arja Marjan keittiössä

Iskä kokkaa

Keittiö ja keittiö

Jauhot pöllyää

Purppura helmiä - leivonnaisia

Ripaus korianteria

Sanoja lautaselta

Herkutellaan hetki

Wok`n Roll

Sokeria, sokeria

Lautasellesi

Kiitos hyvää

Kakkupaloja

Tuulen puuska

Hellan ja viinilasin välissä

Kakulla

Hiidenuhman keittiössä

Karppaus ja perhe

Kissanminttua ja Pilvipullia

Sokerina pohjalla

Onnelasta

Sokerihammas

kipAKKA kokkaa

Myrkynkeittäjän herkut

Ancka bakar kakor

Kuista

Homemade by mi

Ihanimmat

Mangomousse

Herkkujen helmiä

Cakkuja

Leena-muori leipoo

Kokkeilijat

Piparipulla

Pikku murusia

KakkuMaa

Suklaatähti

Tuulihattuenergiaa

Kaakao kermavaahdolla

Lemon Drop

Sokerina pohjalla

Hiidenuhman keittiössä

Suvin herkkublogi

Pidempi korsi

Hetki elämää

 

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora tai Doris

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 31.5.1995 - 11.9.2010

Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...