Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

Sitruunainen mansikkahyytelökakku
Pohja:
200 g keksejä ( minä tyhjentelin pakkauksien lopppuja-> laitoin muro-, suklaapisara- ja digestivekeksejä sekaisin)
n. 60 g rasvaa sulatettuna + jäähdytettynä
Täyte:
3 dl vatkautuvaa kermaa
1 prk ( = 200 g) Sunnuntai tuorejuuston tyyppinen kasvirasvavalmiste, sitruuna
3 dl soseutettuja mansikoita (sulaneista pakastemansikoista kannattaa valuttaa enin mehu pois -> sakeaa sosetta)
1½ dl tomusokeria ( kannattaa maistella, tällä määrällä ei tule kovin makeaa)
2-3 tl vaniljasokeria
7 liivatelehteä
½ dl mansikoista valunutta mehua
Päälle:
mansikoita ( pakastemansikat sulaneena)
1 dl mansikkamehu-vesiseosta + ½ dl hyytelösokeria
Pursotuksiin päälle:
1 prk mansikkakermaa vaahdotettuna (+ sokeria)
Valmistaminen
Hienonna keksit muruiksi esim. muovipussissa kaulimen tai lihanuijan avulla. Sekoita joukkoon sula jäähtynyt rasva ja painele seos irtopohjavuoan (halkaisija 22 cm) pohjalle ( pohjalle pingotettu muovi tai leivinpaperi)
Liota liivattelehtiä runsaassa kylmässä vedessä n. 10 min. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi. Vatkaa "sitruunatuorejuusto" kulhossa tasaiseksi. Yhdistä siihen sokerit ja mansikkasose. Puserra liivatteista vesi pois ja liuota ne kiehuvaan mansikkamehutilkkaan. Jäähdytä liivateseos haaleaksi ja yhdistä se ripeästi vatkaten juusto-mansikkaseokseen. Lisää seokseen viimeisenä kermavaahto sekoittaen nostellen. Tarkista makeus. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja tasoita pinta. Hyydytä kylmässä 3- 4 tuntia tai vaikkapa yön yli. Lisää sulaneet hyvin valutetut mansikat hyytyneen kakun pinnalle. Tee hyytelöseos hyyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan ja levitä se mansikoiden päälle. Pursota mansikkakermalla ruusukkeita tms. kakun päälle mansikkaosion ympärille.

Kakku oli mielestäni hyvää, ei liian makeaa. Makeanpersot voivat taasen lisätä täytteen makeutta. Täytteen liivatemäärä voi tuntua isolta, mutta täyte ei ollut mielestäni liian kovaa, vaikka käyttämäni mansikkasose oli jämäkkää. Mikäli kakkuun ei halua sitruunan makua, voi tietenkin sitruunaisen "tuorejuuston" tilalla käyttää vaikka vaniljan makuista. Juustokammoiset voivat muuttaa juuston tilalle vaikkapa rahkan.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Jep, huomasin myös tuosta Vanhasta englantilaisesta pähkinäkakusta että paljon muistuttaa kentakilaista. =)
Täytyy pistää korvan taakse kun Sennille tekee nimpparitarjottavia.. ;)
Eila, jonkin muunkin kommentin yhteydessä kirjoiteltiin vehnäjauhoasiasta. Vaasan Kruunua minäkin olen joskus käyttänyt, enkä edes kyllä tiennyt ettei niitä enää saa, mutta eräs vierailija kyseli mitä jauhoa käytän ja kertoi samalla ettei Vaasan kruunua enää saa...... minä leivon kaikki samanlaisiin puolikarkeisiin vehnäjauhoihin, Rainbown jauhoja tällä hetkellä ostan. Joskus niitä Emännän jauhoja. Totutteluahan se aina vähän on, kun on tiettyjä jauhoja tottunut käyttämään. ... Anni helenan jauhoja en ole oikein koskaan osannut käyttää, enkä ymmärrä niiden hyvyyttä... äsken just tein kanelimuropikkuleipätaikinan huomiseks noihin Rainbown jauhoihin.
Eila, oleppas hyvä vaan. Minä tieenki voin kertoa vain oman mielipiteeni, joku voi olla ihan eri mieltä... Samoin sinulle oikein mukavia leipomishetkiä.