Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Sunnuntaina söimme ystävien kanssa tällaista ruokaa....

Broileria kermaisessa kastikeessa, riisiä, hunajabataatteja ja salaattia ( vihersalaattia, keltaista paprikaa, kirsikkatomaatteja, kurkkua ja fetajuustoa)
Uunibroileria kermaisessa kastikkeessa
2 pkt = 8 kpl broilerin/kananpojan rintafileitä ( tai ohutleikkeitä), maustamaton
paprikajauhetta, currya, suolaa, mustapippuria
rasvaa lihojen ruskistamiseen
Kastike:
1 iso sipuli lohkoina + 2 rkl öljyä pannulle
1 pieni prk kokonaisia herkkusieniä valutettuna
1½ dl hillosipuleita ilman lientä
5-6 aurinkokuivattua tomaattia leikeltynä pienemmiksi
n.
1 kanaliemikuutio
vaaleaa Maizena kastikesuurusta
samoja mausteita mitä lihojen maustamisessa
Mausta rintafileet ja laita lihat maustumaan jääkaappiin vähintään tunniksi. (tai mausta ne jo edellisenä päivänä) Ruskista lihat paistinpannulla ja siirrä isoon uunivuokaan.
Valmista kastike. Kuullota ensin sipuleita paistinpannulla, lisää sitten sienet, hillosipulit ja tomaatit, kuullota pari minuuttia. Kaada sekaan vesi ja ruokakerma, kiehauta seos ja suurusta kastike Maizenalla löysäksi kastikkeeksi. ( sakenee ja maku tiivistyy uunissa) Lisää samoja mausteita kuin mitä käytit lihojen maustamisessa. Kaada kastike lihojen sekaan vuokaan. Kypsennä ruokaa 175 - 200 asteisessa uunissa 40 -50 min. Kannen tai alumiinifolion vois laittaa kypsentämisen loppupuolella vuoan päälle, ettei kastikeosuus turhaan haihdu.

Lopusta broilerista ja riistä tein kotoista risottoa seuraavan päivän lounaalle.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...