Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

08.09.2008 - 07:33

Jotain suolaista piirakkaa teki mieli...tällaista siitä tällä kertaa tuli;

Pohjana on sama kuin tässä piirakassa, mutta pienensin ohjetta, koska minusta tuo ohje on turhan paksu tavallisen kokoiseen piirakkavuokaan...vaikkakin Valion ohjeissa se sellaisessa käsketään paistaa. Pohja on muutoin oikein hyvä, ei ole paistamisvaikeuksia, eikä ole rasvainenkaan.... täytteet valikoitui jääkaapin sisällön mukaan...alusta lähtien "pakollinen" käytettävä oli mozzarellajuustoviipaleet... tässäpä ohjetta tähän makoisaan piirakkaan...

Kinkku-kasvis-mozzarellapiirakka

pohja;

1 dl maitoa

1 muna

1/4 tl suolaa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

50 g sulatettua rasvaa tai pullo margariinia

täyte;

1 iso sipuli hienonnettuna

1 iso porkkana karkeaksi raastettuna ( raastetta oli ainakin 4 dl)

2 rkl rasvaa paistamiseen

1 pieni prk herkkusieniviipaleita ilman lientä

½ kpl suippopaprikaa suikaleina

4 tl yrttimaustesekoitusta (Lidlistä ostettua )

n. 1 tl aromisuolaa, suolaa, mustapippuria myllystä

200 g hienonnettua savukinkkua tms.

valkoinen seos päälle;

2 munaa

2 dl kermaviiliä

½ dl maitoa

½ tl suolaa

1 tl yrttimaustesekoitusta

lisäksi tarvitset;

mozzarellaa viipaleina ( minä laitoin n. 15 siivua, vähempikin piisaa)

1½ dl emmentaljuustoraastetta

Valmistaminen;

Sekoita pohjaa varten maito ja muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset ja rasva ja sekoita tasaiseksi, Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty. Taputtele taikina voideltuun isoon piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille ihan ylös asti. Minun vuokani on halkaisijaltaan 28 cm ja korkeus 3½ cm ja piirakka mahtui just tähän vuokaan.

Täytettä varten freesaa ensin sipuli pehmeäksi, lisää sitten porkkanaraaste ja kypsennä pari minuuttia, lisää herkkusienet, paprikat, kinkkupalat ja mausteet ja freesaile vielä pari minuuttia. Tarkista maku. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle.

Valkoista seosta varten sekoita munat +mesteet ja mausteet ja tarkista tämänkin seoksen maku. Kaada seos vuokaan täyteiden päälle.

Levitä pinta täyteen ( tai vähemmän) mozzarellajuustoviipaleita.

Ripottele vielä juustoraastetta päällimmäiseksi.

Paista piirakkaa n. 175 asteisessa uunissa n. 45 min uunin alaosassa.

Tarvittaessa nosta pikkasen lämpöä pinnan ruskistamisen takia...minä tykkään paistaa lähes kaiken hieman miedommassa uunissa mitä ohjeissa yleensä käsketään...

 

 

Tämä piirakka oli oikein makoisaa ihan kylmänäkin. Mausteet sattuivat just sopivat meille, mutta niitä maistelkoon jokainen tekijä itse, se kun on niin makuasia....

Lara kirjoitti 08.09.2008 - 09:07
Näyttää tosi herkulliselta ruokaisalta piirakalta. Tämähän kävisi salaatin kanssa ihan ateriasta. Porkkanan käyttö piirakassa on mieleistä minulle.
Eveliina kirjoitti 08.09.2008 - 09:09
Tätä teen kyllä ensi viikonlopuksi, kun tulee ystäviä iltaa istumaan. Olisi varmasti hyvää ilman kinkkuakin, ihan kasvis-juustoversiona.
Mira - karamelli cakes kirjoitti 08.09.2008 - 10:03
Herkun näköisiä! Slurps :-)
Kaisa kirjoitti 08.09.2008 - 10:17
Meille kans maistuisi tuollainen piirakka. Itsellä tulee tehtyä vaan sitä perus kinkku-juustopiirakkaa, tässähän olisikin mallia muunlaiseen.
Outi kirjoitti 08.09.2008 - 10:27
Tämä vaikuttaa ja näyttää tosi herkullislta piirakalta. Itse voisin lisätä tuohon vielä reilusti valkosipulia, nam!
Mimmi Mutikainen kirjoitti 08.09.2008 - 10:55
Kiitos kaikille kommenteista. Itsekkin voisin tehdä tätä ilman kinkkua...muiden syöjien takia laitoin houkuttimeksi sitä. Kinkun tilalle passaisi myös hyvin vaikka tonnikala. Kasviksia kannattaa kyllä laittaa ihan perus kinkkupiirakoihinkin. Pakastekasvissekoituksiakin voi käyttää ihan hyvin.
kate kirjoitti 08.09.2008 - 11:42
Voi nam! Näyttää tosi herkulliselta, hyvä täyteyhdistelmä!
Kyökkipiika Kati kirjoitti 08.09.2008 - 12:43
Lääh, nam ja Slorps!!! Mulla on hillitön nälkä ja tällaisia herkkuja täällä sitten näen...yhyy... :)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 08.09.2008 - 16:21
Kate, kiitos paljon, tämä oli hyvää...itse ehken tykkäsin tästä enemmän kylmänä...minulla on hieman omituinen maku!!! Porkkana passasi hyvin sekaan.

Kyökkipiika Kati, sieppaa palanen meijän jääkaapista.... yksille vieraille pelastin palan maisteltavaksi..... muutoin syöty jo.
Miriam kirjoitti 08.09.2008 - 16:59
Upealta näyttävä ja kuulostava suolainen piirakka. Kasvisten käyttö minuakin ilahduttaa.
Kyökkipiika Kati kirjoitti 08.09.2008 - 17:34
Psst. blogissani on sinulle jotakin:)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 08.09.2008 - 19:16
Miriam, kiitti, sienistä tykkäävänä voisin laittaa niitä lähes kaikkiin ruokiin, muu perhe hieman karsastaa niitä. Porkkanan maku passasi yrttimausteen kanssa tähän oivallisesti. Pitää muistaa kiittää ystävääni, joka kehui tuota yrttimaustetta ja sitten sitä tuli ostettua itsellekkin Lidlissä käydessä.

Kyökkipiika Kati...minäpäs tuun heti katsomaan.....
Anjuska kirjoitti 08.09.2008 - 20:58
Herkullinen, minulle uusi piirakkaohje, menee kokeiluun heti ensi viikonloppuna.
Beckbyx kirjoitti 08.09.2008 - 21:53
Ai nam... Mozzarellaa ja paprikaa.... :) Tää meni nyt oikopäätä kokeilu listalle.
Mama kirjoitti 08.09.2008 - 22:26
Tämä on varmasti herkullista, myös gluteenittomana!
Mimmi Mutikainen kirjoitti 09.09.2008 - 01:55
Anjuska, tee vaan, luulisin että tykkäätte. Varo ettet paista pohjaa turhan kuivaksi ja tummaksi uudessa uunissasi..... paistaako se hyvin? Millaista on tehdä uudessa keittiössä?

Beckbyx, kannattaa kokeila, jos raaka-ainevalikoima on mieluinen. me tykkäsimme kovasti, sekä haaleana että ihan kylmänä. kasvisten maku jotenkin voimistuu kylmässä... tiedä sitten kuvittelenko vaan?

Mama, niin, helpollahan tästä jauhot vaihtamalla saa gluteenittomankin piirakan leipastua. Ja passaisi tähän ihan tavalliseenkin tummempi jauho pohjaan, niin tulisi vähän kuiturikkaampi.
Anjuska kirjoitti 09.09.2008 - 08:07
Uusi keittiö on toimiva (ei muuttunut paljon vanhasta).
Parannusta entiseen on se, että astianpesukoneen voi täyttää seisaalta käsin. Uuden uunin kanssa on tosiaankin opettelua. Olen jo leiponut muutamia kertoja. Mikään ei ole palanut, mutta tarkkana saa olla lämpötilojen kanssa. Mutta enköhän ehdi oppia jos uusi uuni kestää yhtä kauan kuin entinen (ainakin 26 v).
Verppis kirjoitti 10.09.2008 - 15:20
Näyttää ihanalta! "Kaappien tyhjennys -kokkauksista" tulee usein mielettömän hyviä lopputuloksia :)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 10.09.2008 - 19:39
Anjuska, ompas sinulla ollut kestävä vanha uuni.... ei taida uudet olla sen veroisia kestävyydeltään... makoisia leipomis- ja kokkailuhetkiä uudessa keittiössäsi

Verppis, kiitos, näinhän se on ..harvemmin suolaisten piirakoidenkaan täytettä tulee tehtyä tarkasti just jonkin ohjeen mukaan...
juhlatar kirjoitti 11.09.2008 - 19:33
oi joi, tääkin on niiiiiin hyvältä näyttävää. minun pitäisikin ihan perehtyä ja maistaa tuollasta mozzarella juustoa joskus, tiedä vaikka olisi yhtä hyvää kuin miltä näyttääkin.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 12.09.2008 - 08:51
Juhlatar, mozzarelloja on olemassa erilaisia... mietoa maultaan...ei meilläkään kaikki niin kauheasti tykkää kylmänä ...itse tykkään ihan perus tomaatti-mozzarellasalaatista, hiukan mustapippuria myllystä päälle ja jotain hapokasta kastiketta...nam. Kokeillahan aina kannattaa, sittenhän sen tietää tykkääkö itse.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Pieni kakkupuoti

Kropsua eväänä

Möhköfanttien maassa

chocomum

Kettuterroristit

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Marjan leipomukset

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Kulinaarimuruja

Ihanat tomaatit

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Nohanna

Mummun keittiö

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Tiitiäisen blogi

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Kanelikeiju

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Pirpaliina

Katin kakku

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Ekun keittiö

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Garmellin keittiössä

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Annukan leivontaa

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Meidän keittokirja

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Annin leipomukset

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Ilonan kakkulaatikko

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Martsu keittiössä

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Kangaskakku

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Joutsenlampi

SweetCake

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Cake Dream

Pippurimylly

Annan Tupa

Baka baka liten kaka

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Helin kakut

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Larissan tohinat

Kodin onni

Makupossu

Suklaamuruja

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Ojoistenmutka

MarsMars

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Tuulen puuska

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ihan huvin vuoksi...

Kokeile tätä kotona

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Onnelin pikku keittiö

Pirttihirmu

Kaislan herkut

Lähellä sydäntä

Joosuan leivonta

Keittiössä ja puutarhassa

Kahden Marjan kakut

Dream

Kakuntekijä

Pikkusuolaista Makeannälkään

Leivontaa ja suklaata

Mupuisen keittiössä

All you need is suger

Perussettiä

Italiansalaatti

Ensun kakkutaivas

PikkuMamma

NaMiN pAjA

Lieden lämmössä

Zakuska-pöytä

SokuriSiskot

Pupupöperöä

Suklaapisara

Kotiäidin kokkauksia

Sapuskaa

KakkuKaheli

Inksuliini

Merry morning

Jennin tohinat

Rekkalesken leivontaa

Kyökkipiika Kati

Hymyile läpi kyynelten

Danish baking

CitroCake

Herkkuhetkiä

Ruokailmiö

Teetan herkkupuoti

Sadunlainen Onni

Kanelitytön kakkuparatiisi

Tatjaanan tekeleet

Bake My Day

Mantelisade

Mangomii

Auringonkukkia

Näppärä Käpälän kakut

Golosa

Sokerisiipi

Sanna`s Kitchen

Dr. Sugar

Crumbles for everyone

Äiti ja tytär kokkaavat

Raparperin alla

Lemon tree in my kitchen

Riisan ruokakomero

Joy of baking

Marsipaanikissa

Mallan makeat-huvikummun tyyliin

Hovkonditorn

Ihan itse tehty...

Sweetopia

Karppisiskot

Miisulin herkkuja

Varmanakki

Pörden maailma

Syntisen hyvää

Ruokaa meiltä ja muualta

Töllin emännän leipomukset

Arja Marjan keittiössä

Iskä kokkaa

Keittiö ja keittiö

Jauhot pöllyää

Purppura helmiä - leivonnaisia

Ripaus korianteria

Sanoja lautaselta

Herkutellaan hetki

Wok`n Roll

Sokeria, sokeria

Lautasellesi

Kiitos hyvää

Kakkupaloja

Tuulen puuska

Hellan ja viinilasin välissä

Kakulla

Hiidenuhman keittiössä

Karppaus ja perhe

Kissanminttua ja Pilvipullia

Sokerina pohjalla

Onnelasta

Sokerihammas

kipAKKA kokkaa

Myrkynkeittäjän herkut

Ancka bakar kakor

Kuista

Homemade by mi

Ihanimmat

Mangomousse

Herkkujen helmiä

Cakkuja

Leena-muori leipoo

Kokkeilijat

Piparipulla

Pikku murusia

KakkuMaa

Suklaatähti

Tuulihattuenergiaa

Kaakao kermavaahdolla

Lemon Drop

Sokerina pohjalla

Hiidenuhman keittiössä

Suvin herkkublogi

Pidempi korsi

Hetki elämää

 

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora tai Doris

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 31.5.1995 - 11.9.2010

Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...