Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Kun kissa on poissa, niin hiiret tekevät mitä lystäävät....
Meillä ei oikein sieniruoat ole muiden lempiruokia kuin minun, joten päätinpäs herkutella sunnuntaina kantarellikeitolla, kun ei ollut muita syömämiehiä kuin minä itse....

Halusin pitää kantarellikeiton ihan yksinkertaisena, kermaisena keittona ja jätin sienet tarkoituksella aika isoiksi palasiksi....
Kermainen kantarellikeitto
n. 3 dl palastettuja kantarelleja paloiteltuna
1 dl pakastesipulia tai 1 pieni sipuli
n. 30 g rasvaa
3/4 dl vehnäjauhoja
7-8 dl maitoa
2 dl kermaa ( minä laitoin 15% ruokakermaa)
suolaa, mustpippuria myllystä
koristeeksi halutessa hienonnettua persiljaa ja minä laitoin lisäksi myös tuoretta ruohosipulia
Kuumenna sieniä ja sipulia kattilan pohjalla rasvassa sekoitellen kunnes sipuli on kuullottunut. Ota muutamia sienenpalasia koristeeksi. Lisää kattilaan vehnäjauhot ja sekoita. Lisää maito ja kuumenna keitto kiehuvaksi sekoitellen pohjaa myöten. Anna keiton hautua n. 10 min. Lisää kerma ja kuumenna vielä kiehuvaksi. Mausta keitto.
Jotkut tykkäävät tehdä keiton ilman jauhosuurustusta ja soseuttavat keiton. Itse tykkään että sienikeitossa on sattumia ja kun söin tätä keittoa leivän kanssa oikean aruokana, laitoin myös jauhosuurustusta, jotta liemi ei olisi pelkkää lirukkia.
Oli ihanaa....onneksi oli yksin kotona.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
juustopaistosta. Molemmat herkkujani. Itselläni on pakastimessa odottamassa yhden keiton annos kanttarelleja, jotka löytyi pyöräretkellä tien pientareelta.