Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Tarkoitus oli tehdä perinteinen mansikkatäytekakku, mutta kakku muuttuikin moninaisista syistä tällaiseksi kulhokakuksi. Kulhokakku on koottu samaan tapaan kuin tämä.
Hyvää oli tämäkin ja ajoi kakkuasian sunnuntain kahvipöydässä.

Mansikka-kinuskiherkku
5 dl vispikermaa
vanilliinisokeria vaahdon maustamiseen
1½- 2 dl kinuskikastiketta
½ pkt kaurakeksejä
n. 1/3 suklaakäärötorttulevyä tai ohut kakkupohjalevy tms ( jos et käytä tätä, lisää keksimäärää)
n. 1 dl maitoa kostuttamiseen
n.1½ l mansikoita
valkosuklaata koristeluun (n. 40 g)
Murenna keksit kulhon pohjalle, kostuta maidolla, levitä kerros kinuskikastikeella maustettua kermavaahtoa päälle ( eli vatkaa vispikerma vaahdoksi, lisää kauopan kinuskikastiketta ja sekoita/jatka vaahdottamista, tarkista makeus) ja sitten reilu kerros paloiteltuja mansikoita. Sitten laita käärötorttulevy (voi olla pieninä palasina) ja kostuta se maidolla ja taas reilu kerros kinuskikermavaahtoa. Päällimmäisen mansikkakerroksen voi latoa esim kukan malliseksi tai miten nyt haluaa... tarjoa sellaisenaan herken jääkaapissa tekeytymisen jälkeen ...pintaa voi vielä koristellakkin. Toki kinuskikastike lorotus olisi ollut looginen lisä mansikoiden päälle, mutta minä halusin kokeila valkosuklaaraitoja...joita monissa blogeissa on laitettu oikeiden mansikkakakkujen päälle...


Me nautimme tätä herkkua viime sunnuntaina kahvipöydässä. Ihanaa oli.
Tästä kulhollisesta ottaa 10 makealle persoa syöjää ihan kunnon ison annoksen....
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Tämä tuli tarpeeseen kun juuri etsiskelin jälkiruokaa huomisille vieraille :)