Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

Tämä pieni astiallinen mansikkaihanuutta pitää sisällään;
Mansikkaihanuus
1 prk mansikkakermaa + 2 rkl sokeria
1/4 suklaakäärötorttulevyä ( minulla oli pakastimessa, myös ihan tavallinen kakkupohja käy tai vaikka kaurakeksit...)
½ dl maitoa kostuttamiseen
n. 8 dl mansikoita
Vaahdota mansikkakerma + sokeri. Laita puolet pohjasta palasina tarjoiluastian pohjalle, kostuta maidolla, levitä kermaa päälle ja reilu kerros paloiteltuja tuoreita mansikoita. Sitten toinen kerros pohjaa+ kostutus. Levitä/pursota loput mansikkakermasta päälle/reunoille. Koristele haluamallasi tavalla mansikoilla. Anna tekeytyä jääkaapissa noin ½ tuntia.

Ananaskirsikoita ostin yhteen kakkuun koristeeksi, mutta kakku jäikin tekemättä, joten laitoin vielä niitä koristeeksi tämän mansikkajälkkärin pinnalle.... Tämä jälkkäri oli iiiihanaa! Me söimme nelistään tuon kipollisen tätä herkkua.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Kyökkipiika Kati, meillä on kans hyvin usein hätävaran tyyppistä silloin kun on tehnyt kakkuja, kun aina jää jämiä, eikä niitä raski panna hukkaan. Minä sain ystävältä astiallisen perattuja tuoreita mansikoita niin pitihän niistä jotain hyvää tehdä ja kun vielä vieraitakin oli...
Aino, nopea, helppo ja hyvää!