Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Kun kaikki muu oli jo pakattu autoon mökille lähtöä varten, hajin vielä pakastimesta kauan siellä lojuneen pienen kakkupohjan mukaan...ajatuksella tehdään kakku jos siltä tuntuu ja inspiksen saa....

No, tulihan se inspis ja lähikaupasa oli myynnissä mansikoitakin...joitakin kakkuvärkkejä olin ottanut kotoa mukaan... eli tällainen kakusta tuli, ei ihan pelkkä mansikkakakku, vaan muutakin sisälle laitoin...
Pohjana 4 munan sokerikakkupohja, ohje täälllä. Täytteenä on alimmassa kerroksessa omenamarmeladia ja banaania + kermavaahtoa. Ylimmässä kerroksessa on paloiteltuja mansikoita + sokeria+ kermavaahtoa. Kakku on kostutettu persikkaliemellä (jäi hedelmäsalaatin teosta). Mnasikoiden alla on ihan tavallista vispikermavaahtoa ja reunoilla on mansikan makuista kermavaahtoa. Pursotuksia tähän kakkuun ei ollut tarkoituskaan laittaa.... Päälle ladottu kaikki loput mansikat viipaleina ja ihan hirveästi koristehelmiä ... onneksi onnistuttiin syömään kakku niin ettei kukaan telonut hampaitaan...

Kakku tuli syötyä ihan viimeistä palasta myöten... tämän kuvan otossa oli pientä dramatiikkaakin kun kaikki kilju minulle ettei tuo kakkulautanen pysy kaltevalla kaiteella....olikohan niillä huoli että pitää nurmikolta mennä kakkua syömään.... !!
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Marja, pölökyt/pölkyt ovat ihan ok...onneksi sinulle tuli ihania muistoja mieleen...
Juhlatar, kiitti, kakku teki hyvin kauppansa, vaikka oli monenlaita muutakin makeaa tarjolla....oliskohan se tuo mökkiympäristä tehnyt tehtävänsä.... kun kaikki maistuu niin eritavalla siellä....
Katla, kiitti, se on varmaankin nio mökkiolosuhteet jas suht koht ihana ilmakin oli...kotioloissa meiltä olis tuosta kakusta jäänyt palanen venymään jääkaappiin...
Meillä tytär oli viime kesänä kokkina häissä joissa oli myös laitettu erikorkuisten pölkkyjen päälle kakut, kehui että oli kivan näköinen. =)
Minä lupasin tehdä ensi kesänä siskon häihin kakut, nyt on jo pupu pöksyissä että miten onnistuu... =/
Hannan keittiön Hanna, kiitti Hanna... ainahan sitä varmaankin ajattelee jos muille tekee että tulikohan kakuista sellaisia kun haluttiin/toivottiin...varsinkin tuollaisista juhlakakuista...luomatta yhtään paineita lisää!!! Ei toilaan, hyvät niistä tulee sinä teet niin upean näköisiä täytekakkuja... piipahdettiin juuri Kaisan kanssa ihailemassa muutamaa blogissasi....